1900-LUKU MAX JAKOBSONIN SILMIN

Suurlähettiläs Jaakko Kalela Suomi-instituutin seminaarissa 2.12.2005

• Max Jakobsonin trilogia "20. vuosisadan tilinpäätös" on valtavan kunnianhimoinen haaste monessakin mielessä

• aikajänne on kokonainen vuosisata, itse asiassa kaksi vuosisataa, koska Suomen ulkopolitiikan juuret ovat autonomian synnyssä Suomen sodan jälkeen

• Suomen ulkopolitiikkaa tarkastellaan Euroopan historian yhteydessä ja sen osana

• itse asiassa enemmänkin: Euroopan historiaa analysoidaan Suomen perspektiivistä, osittain jopa Max Jakobsonin omien kokemusten perspektiivistä, mikä antaa teokselle aivan erilaisen, paljon yleisemmän merkityksen (muistan, kuinka Ruotsin pmi Göran Persson kertoi minulle kesken Naton huippukokouksen Prahassa marraskuussa 2002, että hän on lukenut Jakobsonin kirjan ruotsinkielistä laitosta kykenemättä päästämään sitä käsistään: että Euroopan historia on hänelle avautunut aivan uudella tavalla; ja että kukaan ruotsalainen ei ole kuvannut yhtä kiinnostavasti Pohjolan tai Euroopan historiaa 1900-luvulla)

• tällainen kuvaustapa ei ole aivan tavatonta suurvaltojen osalta, esim. Kissinger analysoi läpimurtoteoksessaan "A World Restored" koko 1800-luvun kansainvälistä järjestelmää yhden maan ja yhden henkilön perspektiivistä, Itävallan ja ruhtinas Metternichin kautta

• pienissä maissa ja varsinkin Suomessa tällainen on ennenkokematonta, Suomi ei ole 1800-luvun Itävalta eikä edes Mannerheim tai Kekkonen ollut mikään metternich

• pikemminkin Suomessa on historiaa totuttu tarkastelmaan omaan napaan tuijottaen, omaa toimintaa analysoiden omista lähtökohdista; ympäröivä maailma on vain alati vaihtuva kulissi, josta aika ajoin tulee uhkaavia paineita, jotka pitää torjua

• toki Jakobson itse on aikaisemminkin käyttänyt samaa tarkasteluotetta analysoidessaan Suomen historiaa, erityisesti teoksissaan "Diplomaattinen talvisota: Suomi maailmanpolitiikassa 1938-40" ja "Kuumalla linjalla", mutta ei hänkään ole aikaisemmin uskaltautunut tällaiseen synteesiin ajan ja paikan suhteen

• Edellämainittu huomioonottaen on tavallan paradoksi, että Jakobson vakuuttavasti piirtää Suomesta kuvan eurooppalaisen historian poikkeustapauksena, erityisesti vuodesta 1939 lähes vuosisadan loppuun:

• kuinka historia oli pedannut aivan toisenlaisen kohtalon Suomelle, yhdelle Euroopan monista pienistä kansansirpaleista, mutta kuinka meille ei kuitenkaan käynyt niin kuin tilastollisesti olisi pitänyt, ei sodassa eikä sodan jälkeen,

• toki Suomi joutui sotiin, menetti 74.000 kaatuneina ja 270.000 haavoittuneina, menetti huomattavan osan maapinta-alastaan ja joutui asuttamaan uudestaan10% kansalaistaan; myös rauhanteko sisälsi paljon epäoikeudenmukaisuutta ja nöyryytystä, josta me emme täysin vapautuneet koko kylmän sodan aikana

• mutta Jakobson näyttää myös mitalin toisen puolen, itsenäisyyden jatkumisen täysin katkeamattomana, miehityksen välttämisen yhtenä kolmesta Euroopan sotaan osallistuneesta maasta, siviiliväestön lähes täydellisen säästymisen sodan tuhoilta, poliittisen jatkuvuuden niin, että Suomi ainoana maana järjesti demokraattiset vaalit maailmansodan vielä jatkuessa; kylmän sodan puristuksessa Suomi säilytti vapaat kauppasuhteet länteen ja itään samanaikaisesti ja muuttui määrätietoisella politiikalla maatalousvaltaisesta maasta yhdeksi maailman vauraimmista hyvinvointivaltioista

• tämä vertailu tulee esille Jakobsonin tilinpäätöskirjan lehdiltä, mutta erityisen dramaattisesti hän kiteytti sen kaksi viikkoa sitten Helsingissä pidetyn sotasyyllisyysseminaarin päätössanoissa, jotka Helsingin Sanomat julkaisi 22.tk.

• Tallinnan perspektiivistä on mielenkiintoista, että Jakobson sisällytti kirjaansa, jo sen alkuperäiseen suomalaiseen laitokseen laajan luvun Virosta, omasta suhteestaan Viroon ja suomalaisten suhtautumisesta virolaisten itsenäisyyspyrkimyksiin

• hän arvioi kriittisesti suomalaisten ja erityisesti presidentti Koiviston asennoitumista, kuitenkin esittäen tasapuolisesti myös Koiviston toimintaa tukevat argumentit

• hän kiteyttää mestarillisesti suomalaisten ja virolaisten näkökulmien eron ilman, että hän tuomitsee kumpaakaan tai pitää toista moraalisempana kuin toista: "Oikeastaan pitäisi sanoa, että me halusimme uskoa Gorbatshovin menestykseen, koska me oletimme, että vaihtoehtona voisi olla vain paluu stalinistiseen komentoon, kun taas virolaiset halusivat uskoa Gorbatshovin epäonnistumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen, koska vain sen kautta Viro voisi saada takaisin valtiollisen itsenäisyytensä. Molemmin puolin Suomenlahtea ennustettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta oman kansallisen edun kannalta."

• Jakobson jatkaa, että Suomen poliittisen johdon näkemys oli sama kuin lähes kaikkien länsimaiden hallitusten, ainakin Yhdysvaltain, Englannin, Ranskan ja Saksan

• tämä on mielenkiintoinen piirre Jakobsonin kirjassa kautta linjan: hän välttää mustavalkoisten kuvien piirtämistä maailman johtajista, nämä eivät ole hyviä tai huonoja, he ovat erehtyväisiä ja tarkastelevat asioita omien etujensa kannalta

• toinen samanhenkinen piirre kirjassa on se, että hän välttää kritisoimasta suomettumista, vaikka Jakobson itse joutui 70-luvulla ja sen jälkeenkin kohtuuttomasti suomettuneiden suomalaisten kritiikin kohteeksi: Jakobson viileästi puolustaa itsesensuurin harjoittamista ja luettelee lukuisia esimerkkejä - George Orwelliakin siteeraten - siitä, kuinka läntisten maiden hallitukset ja niiden vapaa lehdistö sensuroivat vapaaehtoisesti omia lausuntojaan, kun kokivat sen kansallisen etunsa mukaiseksi

• Jakobson välttää myös jälkiviisauden ansan, johon hänellä olisi ollut kyllä ilmeinen vaara astua: hänhän oli vuosikymmenten ajan joutunut eri yhteyksissä julkisen kritiikin kohteeksi ennustettuaan poliittisia muutoksia, varsinkin kommunistisen maailmanjärjestyksen rapautumista: kuitenkin hän viileästi toteaa, ettei kukaan voinut todella ennustaa Neuvostoliiton romahtavan niin kuin tapahtui ja tässä hän sanoo olleensa hyvässä kansainvälisessä seurassa

• Jakobsonin tasapuolisuus tekee hänen teksteistään sympaattisia ja helposti omaksuttavia: tietysti voi kysyä onko se samalla tietoinen ja taitava tapa riisua vastustajat ennalta aseista

• Jakobson on aina edustanut kirjoittajana ja käytännön toimijana reaalipoliittista asennoitumista, jo vuonna 1955, siis jo tasan puoli vuosisataa sitten, jolloin hän julkaisi läpimurtoteoksensa "Diplomaattinen talvisota"; myös tässä trilogiassa on paasikiveläinen pohjavire

• puhuessaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnin 60-vuotisseminaarissa hän siteerasi Churchillia: "Ne, jotka ovat valmiit vastaamaan asein jokaiseen ulkovallan haasteeseen, eivät ole aina oikeassa. Toisaalta ne, jotka pyrkivät kärsivällisesti ja luottavasti rauhanomaisiin kompromisseihin, eivät ole aina väärässä. Päin vstoin useimmissa tapauksissa he saattavat olla oikeassa, ei vain moraalisesti vaan myös käytännölliseltä kannalta katsoen."

• toisaalta trilogian viimeisessä osassa hän kuitenkin panee nokkelalla sanaleikillä nekin paikalleen, jotka uskovat vain taitavaan diplomatiaan, esim. Paasikiven tavoin väittävät talvisodan olleen taitavalla neuvottelutaktiikalla vältettävissä: "Olisiko Paasikiven linja voinut onnistua, ellei ensin olisi puolustettu Mannerheimin linjaa?"

• tällä samalla, lähes inhorealistisella ajatuksenkululla Jakobson lopetti päätöspuheensa sotasyyllisyysseminaarissa 21.11.: eräänlaisella analogialla 30-vuotisen sodan vakiinnuttamasta uskontopoliittisesta periaatteesta "Cuius regio, eius religio", sen uskonto, jolla valta. Jakobson siteeraa Stalinin lausahdusta Titolle 1945: "Tämä sota ei ole samanlainen kuin aikaisemmat sodat. Se valta, joka miehittää tietyn alueen, tuo sinne oman poliittisen järjestelmänsä. Jokainen ulottaa poliittisen järjestelmänsä niin pitkälle kuin sen armeijat pääsevät." Jakobson toteaa kuivasti, että "Stalinin armeija ei päässyt Viipuria pidemmälle eikä Stalin ulottanut järjestelmäänsä Suomeen".

• Kaiken kaikkiaan "XX sajandi lõpparve" tarjoaa lukijalle 879 sivua syvällistä pohdintaa ja historianfilosofiaa. Jakobsonin paksun kirjan jokainen sivu ansaitsisi kommentin. Tänään minulla ei ole mahdollisuutta kaikkiin näihin 900 kommenttiin, joten rajoitan esitykseni edellä esittämiini näkökohtiin.