Australian markkinat ensimmäisellä vuosipuolikkaalla 2019

Australian markkinat ensimmäisellä vuosipuolikkaalla 2019

Pitkän kasvukauden jälkeen Australian talous alkaa näyttää hidastumisen merkkejä, mihin liittovaltion hallinto on reagoinut välittömästi toimilla kulutuksen piristämiseksi. Hiileen painottunut energiasektori sähkönjakeluongelmineen on nostanut kysyntää uudistuvista ja älykkäistä ratkaisuista. Suomen ja Australian välinen kauppa ja matkailu ovat kasvussa, ja Australian markkina tarjoaa jatkossakin erinomaisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille etenkin energiatehokkaiden ja älykkäiden innovaatioiden saralla.

Australia on kehittyneiden maiden joukosta harvinainen tapaus, sillä sen talous on kasvanut yhtäjaksoisesti jo viimeisen 28 vuoden ajan. Kasvu on kuitenkin hidastunut Kiinan markkinoiden kasvun laantumisen ja kotimaisten asuntomarkkinoiden hintojen laskun vuoksi. Kiinan jälkeen EU on Australian suurin kauppakumppani. Lisäksi EU on Australialle kolmanneksi suurin vientimarkkina, toiseksi suurin markkina palveluviennille ja tärkein ulkomaisten suorien investointien lähde. Kesäkuussa 2018 EU ja Australia sopivat vapaakauppasopimuksen neuvottelujen aloittamisesta. Australian kauppa- ja investointikomissio Austraden mukaan EU:n ja Australian välillä käyty kauppa kattaa 13% kaikesta Australian kaupasta, ja EU-Australia-kauppa on kasvanut 5,5% aikavälillä 2017-2018 edellisvuoteen verrattuna. Talousvuonna 2017-2018 Suomi sijoittui kauppakumppanien suuruudessa sijalle 39.

Australian keskuspankki ennustaa BKT:lle 2,75% kasvua vuoteen 2020 asti, IMF:n vastaava ennuste on 2,1% osoittaen talouden hidastumisen merkkejä pitkän kasvukauden jälkeen. Kuluttajahintojen inflaatio pysynee IMF:n ja keskuspankin mukaan myös kahdessa prosentissa. Työllisyysaste on kuitenkin korkealla tasolla työttömyysasteen pysyen 5% tuntumassa. Toukokuun 2019 parlamenttivaalien tulos otettiin vastaan optimistisesti, PM Morrisonin uudelleenvalinta on vahvistanut kuluttajaluottamusta markkinoilla, ja talouspolitiikan ennustetaan jatkavan samankaltaista linjaa kuin edeltävällä kaudella. Heinäkuussa 2019 Australian keskuspankki laski ohjauskoron historiallisen matalalle tasolle yhteen prosenttiin ja PM Morrisonin hallinto on tehnyt verohelpotuksia kulutuksen piristämiseksi.

 

Kahdenvälisen kaupan tilastot

Viimeisimmän Tullin tiedon mukaan tavaratuonti Australiasta Suomeen oli tammi-huhtikuussa 42 milj. euroa, joka kattaa 0,2% kaikesta tavaratuonnista. Viennin arvo Australiaan tammi-huhtikuussa oli 213 milj. eur. Verrattuna edellisvuoden huhtikuuhun tuonti Australiasta on kasvanut 38%, ja vienti 2%. Kauppataseen ylijäämän arvo oli huhtikuussa 47 milj. eur, tammi-huhtikuussa 172 milj. eur.

Tilastokeskuksen mukaan palveluvienti Australiaan on pysynyt samana vuosina 2014-2017, 254 milj. euroa. Palvelujen tuonti Australiasta on kuitenkin ollut laskussa, ja vuonna 2017 palvelutuonnin arvo oli 100 milj. euroa, laskua edeltävään vuoteen verrattuna 19%. Australian ulkoasiain- ja kauppaministeriön mukaan vuonna 2018 Suomeen suuntautuvien investointien suuruus oli n. 2,3 mrd. eur, kun taas Australiaan investoitiin Suomesta n. 530 milj. eur. arvosta.

Maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta Australia on merkittävä n. 25 miljoonan hengen markkina, ja näkymät markkinoilla ovat positiiviset hidastumisesta huolimatta. Suomen kauppatase Australian kanssa on positiivinen, ja kasvuvaraa on tulevaisuudessakin.

 

Matkailutilastoja, trendit viime vuosina

Australialaisten vierailijoiden määrä on ollut nousujohteista viime vuosina, merkittävin muutos on näkynyt rahankäytön kasvussa vierailua kohden. Vuoden 2014 tilastojen mukaan australialaiset eivät päässeet ensikymmenikköön asti, kun taas vuonna 2018 australialaiset olivat listalla kolmantena, 689 eurolla vierailua kohden.

Myös australialaisten turistien yöpymisten määrä Suomessa on ollut selvästi nousujohteista tällä vuosikymmenellä. Vuodesta 2010 Australiasta saapuvien turistien yöpymisten määrä on noussut keskimäärin 10,6% vuotuisella tahdilla. Vuonna 2018 australialaisten yöpymisten kasvu oli toiseksi suurinta, 14%. Visit Finlandin mukaan yhteensä australialaisten yöpymisiä oli 94000 kpl vuonna 2018. Etenkin matkailu Lappiin on nostanut australialaisten yöpymisten määrää: talvisesonkina 2018 australialaisten tekemät matkat Suomeen nousivat 34%, kesällä 13%. Tälle vuodelle Visit Finland ennustaa n. 8% nousua australialaisten turistien lukumäärään.

Suomeen suuntautuvan matkailun osalta Australialla näyttäisi olevan paljon potentiaalia. Yöpymisten nousu ja kiinnostus etenkin Lappia kohtaan osoittaa, että monelle australialaiselle Suomi ei ole vain läpikulkumaa Eurooppaan, vain matkan alkuperäinen kohde. Näin ollen hyvien yhteyksien ylläpito Oseanian alueelle on tärkeää, jotta nousujohteinen trendi Suomen-matkailussa jatkuisi.

Australiaan suuntaavien suomalaismatkailijoiden määrä on pysynyt vakaana. Tourism Australian mukaan vuonna 2018 Suomesta yhteensä saapuneita vierailijoita oli n. 16500, edelliseen vuoteen verrattuna nousua oli 4%. Matkailijoiden määrä on tasaisesti kasvanut viime vuosina samaan n. 5 % vauhtia.

 

Asuntobuumin loppu

Lähes vuosikymmenen kestänyt asuntobuumi alkoi näyttää loppumisen merkkejä loppuvuodesta 2018, kun asuntojen hinnat alkoivat laskea etenkin Sydneyssä ja Melbournessa. Asuntojen hinnat ovat myös olleet laskussa koko alkuvuoden, dramaattisinta pudotus oli tammikuussa 2019. Hintojen lasku on hidastunut Australian talvea kohden. Hinnat ovat keskimäärin pudonneet kymmenyksellä, ja yhteensä pudotuksen odotetaan jäävän 12-15 prosenttiin. Asuntomarkkinoiden historiassa keskimääräinen asuntojen hintojen laskukausi on kestänyt 6-7 kuukautta, ja merkkejä elpyvistä hinnoista on jo ollut Melbournessa ja Sydneyssä. Pudonneet asuntojen hinnat vähentävät kulutusta ja myötävaikuttavat hidastuvaan taloustilanteeseen. Elvyttääkseen asuntomarkkinoita Australian keskuspankki on laskenut korkotasoa. Lisäksi vallassa oleva Koalitio (Coalition, liberaalit ja kansallispuolue) on luvannut panna käytäntöön ohjelman helpottaakseen ensiasunnon ostamista. Asuntomarkkinoiden ennustetaan palaavan ennalleen viimeistään 2020.

 

Energiapolitiikka ja teknologian kehitys

Australian kaksikamarisessa parlamentissa Koalitio jatkaa vallassa kevään 2019 vaalien jälkeen, ja PM Morrisonin mukaan energia- ja ilmastopolitiikka jatkaa samaa linjaa kuin edelliselläkin kaudella. Australia tukeutuu vahvasti hiilivoimaloihin ja -kaivostoimintaan. Vaikka energiapolitiikka näyttäisi jatkuvan hiilipainotteisena, uusiutuviin luonnonvaroihin keskittyneille innovaatioille voidaan odottaa kasvavaa kysyntää tulevina vuosina.

Viime vuosien ongelmat sähkönjakelussa ovat paljastaneet Australian sähkönjakelujärjestelmän heikkoudet ja joustamattomuuden etenkin äärisääolosuhteissa. Australian energia- ja ympäristöministeriön mukaan hiilen osuus energiantuotannossa on yhteensä noin 63%. Paikallisen öljyntuotannon laskun myötä öljyntuonnin ennustetaan kasvavan tulevina vuosina, mikä nostaa Australian riippuvuutta Lähi-idän öljymarkkinoista. Nopeasti kehittyvien uusiutuvien energiamuotojen yhdistäminen olemassa olevaan verkkoon on myös osoittautunut haasteeksi.

Sähkön nousevien hintojen myötä Australian energiamarkkinoilla on kysyntää uusiutuvista energiamuodoista sekä tehokkaista sähköverkkoa tukevista ratkaisuista. Maa on luvannut vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 26-28 % vuoteen 2030 mennessä Pariisin sopimuksen nojalla, mutta liittovaltion hallinnolta puuttuu kokonaisvaltainen suunnitelma tämän saavuttamiseksi. Australian energiasektori tarvitsee merkittäviä poliittisia uudistuksia ja pitkän aikavälin strategisen suunnitelman ilmastotavoitteen saavuttamiseksi. Seuraavan 10-15 vuoden aikana odotetaan monien suurien hiilivoimaloiden lopettavan toimintansa, mikä tekee suunnitelman laatimisesta ajankohtaisemman kuin koskaan.

Uusiutuvien energianlähteiden käytössä ja tuotannossa on suuria eroavaisuuksia osavaltioiden välillä. Clean Energy Councilin vuoden 2019 raportin mukaan keskimäärin 21% Australiassa tuotetusta sähköstä on peräisin uusiutuvista lähteistä, kun taas esim. Etelä-Australian osavaltiossa 53% sähköstä on uusiutuvaa alkuperää. Ratkaisuja tarvitaan siis myös osavaltioiden välisten verkkojen yhdistämiseen. Liittovaltion hallinnon rakenteellisten uudistuksien puutteesta huolimatta älykkäitä ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseksi kehitetään paikallisella tasolla.

Australia pyrkii modernisoimaan kaupunkejaan hyödyntämällä teknologiaa ja sen tuomia ratkaisuja. Liittovaltion Smart Cities-suunnitelman kautta pyritään tukemaan kaupunkien modernisointia ja älykkäiden ratkaisujen käyttöönottoa. Tämä lisää etenkin kysyntää IoT (Internet of Things) -sektorilla. IoT-markkinoiden keskimääräinen vuosittainen kasvu on 14%, mikä luo mahdollisuuksia ja kiinnostusta ulkomaisille alan toimijoille. Esim. itärannikolla Sunshine Coast Council on tukenut suuressa mittakaavassa useita Smart City-hankkeita, mm. Maroochydoren keskusta-alueen kehitysprojektia, jossa yhdistyvät mm. automatisoitu jätteenhuolto, maan alle asennettu valokuitukaapeliverkosto, ja kaupunkilaisille suunnattu ilmainen Wi-Fi-yhteys ja puhelinapplikaatio kaupungin tapahtumista. Länsi-Australiassa on tehty kaupungin tukemana kokeiluja autonomisilla ajoneuvoilla Perthin kaupungissa. Darwinin kaupunki Pohjois-Australiassa taas on saanut valtiontukea Smart Cities-suunnitelman kautta IoT-alustan luomiseksi. Pysyäkseen älykkäiden ratkaisujen kehityksen mukana Australia tarvitsee innovaatioita myös rajojensa ulkopuolelta.

Australiassa kasvavat trendit älykkäistä energiatehokkaista ratkaisuista jätteenkäsittelyyn tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Suomalaisille innovaatioille on huomattavaa kiinnostusta Australiassa – mm. Helsingin älykaupunkiratkaisuja esiteltiin loppuvuodesta 2018 yhdessä pohjoismaisten suurlähetystöjen kanssa järjestetyllä Smart Cities-teemaviikolla. Suomeen verrattuna innovaatiovetoisten sektoreiden kehitys Australiassa on vielä alkutekijöissään, mikä vahvistaa suomalaisten yritysten potentiaalia Australian markkinoilla.  

 

Katja Karppinen

Mirjam Ligi