Tasavallan presidentti päätti vierailunsa Puolaan käynnillä Auschwitz-Birkenaussa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili torstaina 10. lokakuuta Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissä, Etelä-Puolassa. Presidentti tutustui museoon sen johtajan, tohtori Piotr M.A. Cywińskin johdattamana. Vierailunsa jälkeen näkemästään syvästi vaikuttunut presidentti pohti ikuista kysymystä, miten ihminen voi kyetä kaikkeen siihen pahuuteen, mistä museo on elävänä todisteena.

Suomi on osallistunut museota ylläpitävän Auscwitz-Birkenau -säätiön toiminnan rahoittamiseen.

Museokäynti päätti presidentin kolmipäiväisen vierailun Puolaan. Vierailun kaksi ensimmäistä päivää presidentti delegaatioineen vietti Krakovassa, jossa eurooppalaisten presidenttien Arraiolos-ryhmä pohti Euroopan talouskriisiä, transatlanttisten suhteiden tulevaisuutta ja EU:n itäistä ulottuvuutta.

Euroopan talouskriisistä presidentit totesivat, että ratkaisussa keskeistä on luottamuksen palauttaminen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti, että talouskasvun aikaansaaminen vaatii päättäväisyyttä poliittisen tason lisäksi kansalaisten keskuudessa: "Poliitikkojen on kyettävä kannustamaan ihmisiä. Kasvua saavutetaan vain innovatiivisten ja työtä kunnioittavien ihmisten kautta", sanoi presidentti Niinistö.

Eurooppalaiset arvot ja niiden kunnioittaminen tulivat esille myös keskustelussa EU:n itäisestä kumppanuudesta. Ensi kuun huippukokouksessa on esillä Ukrainan assosiaatiosopimuksen allekirjoittaminen. Presidentti Niinistön mukaan on tärkeää, että Ukraina täyttää EU:n asettamat ehdot ennen kuin sopimus voidaan allekirjoittaa: "Naapuruussuhteet ovat EU:lle tärkeitä, mutta meidän on kunnioitettava omia arvojamme myös assosiaationeuvotteluiden kohdalla. Toisin tekeminen olisi erittäin huono merkki", Niinistö painotti.

Myös Välimeren tilanne ja Lampedusan saaren tragedia nousivat keskusteluihin. Usea presidentti painotti, että pakolaisten maksama inhimillinen hinta on liian kova ja että ongelmaan olisi löydettävä yhdessä ratkaisu. Presidentti Niinistö yhtyi vaatimukseen ratkaisun löytämiseksi ja lisäsi, että Välimeren alueen epävakaisuus aiheuttaa suurta huolta Euroopalle.

Transatlanttisista suhteista keskusteltaessa pääpaino oli Yhdysvaltain ja Euroopan unionin vapaakauppasopimuksessa. Neuvottelut ovat kesken, mutta yhteinen näkemys oli, että neuvotteluita on jatkettava. Toteutuessaan sopimus olisi erittäin hyödyllinen molemmille osapuolille.

Arraiolos-ryhmän tapaaminen järjestettiin Krakovassa Wawelin linnassa 8.-9. lokakuuta 2013. Tapaamista isännöi Puolan presidentti Bronisław Komorowski. Lisäksi tapaamisessa olivat mukana Bulgarian, Italian, Latvian, Portugalin, Saksan ja Viron presidentit.

Presidentti Niinistö kävi tapaamisen yhteydessä kahdenväliset keskustelut Puolan presidentin Bronisław Komorowskin, Italian presidentin Giorgio Napolitanon sekä Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen kanssa. Puolan presidentin kanssa keskustelut keskittyivät EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä Itämeren alueen yhteistyöhön.

Euroopan maiden presidenteistä koostuva Arraiolos-ryhmä on kokoontunut vuodesta 2003 alkaen epävirallisiin tapaamisiin keskustelemaan Euroopan ja maailman ajankohtaisista kysymyksistä. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Portugalin Arraiolosissa, mistä ryhmä on saanut nimensä.

Niinisto ja Komorowski Krakovassa presidentti Niinistö kävi kahdenväliset keskustelut Puolan presidentin Bronisław Komorowskin kanssa

 

Niinisto_Auschwitzissa Tasavallan presidentti hiljentyi Auschwitz-Birkenaussa kärsineiden muistolle