Pääministeri Marin osallistui Ukrainaa tukevaan konferenssiin Varsovassa

Pääministeri Sanna Marin on osallistunut Suomen edustajana kansainväliseen Ukrainan avustuskonferenssiin Varsovassa torstaina 5. toukokuuta. Pääministeri Marinilla oli kokouksen yhteydessä myös kahden välinen tapaaminen Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin kanssa.

Korkean tason kansainvälisen konferenssin olivat kutsuneet koolle Puola ja Ruotsi yhteistyössä EU:n ja YK:n kanssa. Tilaisuuden tarkoituksena oli kerätä taloudellista apua Ukrainan välittömään tarpeeseen, keskustella maan pitkän tähtäimen avustamisesta sekä luoda uskoa tulevaisuuteen. 

Pääministeri Marin tuomitsi puheenvuorossaan Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa ja kertoi Suomen olevan valmis tiukentamaan Venäjän vastaisia pakotteita. Pääministeri korosti myös tarvetta saada aikaan kestävä tulitauko, jotta ihmisiä saadaan evakuoitua ja avustuskuljetukset pääsevät perille.

”Yhä useampi on menettänyt kotinsa. Meidän on tehtävä kaikkemme auttaaksemme, jotta hädänalaiset eivät joudu hyväksikäyttäjien ja ihmissalakuljettajien uhreiksi. Suomi valmistelee läheisessä yhteistyössä Ukrainan viranomaisten kanssa liikuntavammaisten ja yksin matkustajien lasten siirtämistä suoraan Ukrainasta Suomeen”, pääministeri Marin sanoi konferenssissa. 

Suomi on antanut Ukrainalle taloudellista ja sotilaallista apua. Lisäksi Ukrainasta Suomeen pakenevien auttamiseksi on varattu 700 miljoonaa euroa.

”Tämän lisäksi valmistelemme uutta päätöstä humanitaarisesta avusta ja tuesta jälleenrakentamiseen. Tämä summa tulisi olemaan noin 70 miljoonaa euroa. Suomi on päättänyt tänään myös uudesta puolustustarvikeavusta Ukrainalle”, pääministeri Marin kertoi.

”Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta ja voittaa sodan. Ajatuksemme ovat teidän kanssanne. Tuemme Ukrainan tulevaisuutta ja sen rohkeaa kansaa. Suomi on valmis tekemään osansa”, pääministeri päätti puheenvuoronsa.

Ennen konferenssia pääministeri Marin tapasi Puolan pääministerin Mateusz Morawieckin ja kiitti Puolaa johtajuudesta ja käytännön tuesta Ukrainan auttamisessa. Pääministereiden kahdenvälisen tapaamisen aiheena oli Euroopan muuttunut turvallisuustilanne Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Puolaa ja Suomea yhdistää Itämeren alueen turvallisuusympäristö ja tiivis yhteistyö EU:ssa, Suomen Nato kumppanuuden kautta sekä kahdenvälisesti. Keskustelu koski erityisesti vaihtoehtoja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi ja mahdollista Nato-jäsenhakemusta. Tapaamisessa puhuttiin myös lisäpakotteista Venäjää vastaan, energiariippuvuuksien katkaisemisesta sekä ajankohtaista EU-kysymyksistä.

Lähde: Valtioneuvosto(Linkki toiselle verkkosivustolle)