Mahdollisuus Suomen kansalaisuuteen

Kansalaisuusilmoituksen määräaika päättyy 31.5.2008. Ulkomailla asuvilla entisillä Suomen kansalaisilla ja heidän jälkeläisillään vielä mahdollisuus Suomen kansalaisuuteen.

Nykyinen kansalaisuuslaki tuli voimaan 1.6.2003. Siinä annettiin entiselle Suomen kansalaiselle mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus takaisin ilmoituksesta, jos hän on menettänyt sen esimerkiksi saadessaan toisen valtion kansalaisuuden. Myös entisen ja nykyisen Suomen kansalaisen jälkeläinen voi saada Suomen kansalaisuuden ilmoituksesta, vaikka hänellä kansalaisuutta ei koskaan olisi ollut.

Ilmoitusmahdollisuus rajoitettiin viiteen vuoteen, joten ilmoitus on pantava vireille viimeistään 31.5.2008.

Kansalaisuus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Medborgarskap information på svenska(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kansalaisuusilmoitus - entinen Suomen kansalainen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kansalaisuusilmoitus -ulkomaalainen, jonka syntyessä isä oli Suomen kansal.(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)