Lahjakkaat nuoret kohtaavat jälleen Suomessa

Haku Millennium Youth Camp -tiedeleirille käynnistyi.

Kansainvälinen ilta
Ensi kesäkuussa Suomessa kohtaa jälleen joukko lahjakkaita lukioikäisiä nuoria eri maista, kun järjestyksessä kolmas Millennium Youth Camp pyörähtää käyntiin. Sähköinen hakulomake avautuu 19. lokakuuta, ja 30 leiriläistä seulotaan kaksivaiheisen valintaprosessin kautta ensi maaliskuun puoliväliin mennessä. Kansainvälinen leiri tarjoaa matematiikasta, luonnontieteistä ja teknologiasta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden viettää kesäinen viikko samanhenkisten nuorten seurassa ja tavata suomalaisia tiedemaailman ja yritysten edustajia sekä vuoden 2012 Millennium-teknologiapalkinnon voittajan.

Vuosittain järjestettävälle leirille etsitään nuoria kaikista maanosista. Viime kerralla leirille haki lähes 1 500 nuorta 100 eri maasta. Leirille valituista 30 nuoresta neljä oli Suomesta. Yksi Millennium Youth Campin tarkoitus onkin saada nuoret tutkijanalut verkottumaan jo varhaisessa vaiheessa ja auttaa heitä käynnistämään uraa tieteen ja teknologian parissa.

Leirin aikana nuorille esitellään suomalaista osaamista ja huippututkimusta luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian alueilla. Lisäksi leiriläiset tutustuvat useisiin suomalaisiin yrityksiin ja korkeakouluihin. Luentojen, työpajojen ja Millennium Youth Campin yhteistyökumppaneiden isännöimien vierailujen lisäksi ohjelma sisältää projektityöskentelyä huippuasiantuntijoiden johdolla kansainvälisissä pienryhmissä. Leirin virallinen kieli on englanti.

Millennium Youth Camp 2012 järjestetään pääkaupunkiseudulla 9.–16.6.2012. Leiri on osallistujille maksuton. Ryhmien teemoina ovat aikaisempien vuosien tapaan sovellettu matematiikka, ilmastonmuutos, ICT ja digitalisaatio, vesi sekä uusiutuvat energianlähteet ja luonnonvarat.
Leirin pääjärjestäjät ovat Tekniikan Akatemia -säätiö sekä valtakunnallinen LUMA-keskus.

Leirin kaksivaiheinen hakuprosessi

Leiriläiset
Kaikki vuosina 1993–1996 syntyneet nuoret ympäri maailmaa voivat hakea leirille LUMA-keskuksen verkkopalvelun kautta. Ensimmäisen vaiheen hakuaika alkaa 19.10. ja päättyy 19.12.2011. Helmikuun alkuun mennessä hakijoista valitaan 100 nuorta jatkoon ja heille annetaan tehtäväksi itsenäinen projektityö, joka on palautettava helmikuun loppuun mennessä. Projektitöiden perusteella osa nuorista haastatellaan puhelimitse.

Leirille päässeet 30 osallistujaa ilmoitetaan 15.3.2012. Osallistujat valitsee asiantuntijaryhmä, joka koostuu suomalaisten korkeakoulujen ja Millennium Youth Camp -yhteistyöyritysten edustajista.

Linkki hakulomakkeeseen ja lisätietoja hakuprosessista löytyy Millennium Youth Campin kotisivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Lisätietoja:


Professori Maija Aksela, Millennium Youth Campin ohjausryhmän puheenjohtaja
Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
maija.aksela(at)helsinki.fi, puh. +358 50 514 1450

Riikka Öörni, projektikoordinaattori, Tekniikan Akatemia
riikka.oorni(at) technologyacademy.fi, puh. +358 40 5077 916

Median yhteydenotot:


Riina Vänttinen, tiedottaja, Tekniikan Akatemia
riina.vanttinen(at)technologyacademy.fi, puh. +358 400 420 922