Uusi näkökulma maailmaan
Journalistiikkaa opiskelevat Henrik Suni ja Iiro-Pekka Airola tulivat Nepaliin kokeilemaan toimittajantöitä kehitysmaassa. Nepal elävänä näytti paremmalle kuin siitä paperille kootut faktat.
Luomuteetä, puhdasta vettä, jätehuoltoa, ihmisoikeuksia, opiskelijoita ja koulunkäyntiä. Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoiden ryhmällä oli selvät suunnitelmat siitä, millaisia juttuja he tekisivät suomalaiseen mediaan Nepalista. Opintomatkaa suunniteltiin syksystä saakka.
”Saimme kotiläksyksi laatia pienet raportit erilaisista Nepaliin liittyvistä aiheista: maatieteestä, taloudesta, politiikasta, puhtaasta vedestä, jotka sitten esittelimme muille. Niin saimme perustiedon haltuun”, Henrik Suni kertoo.
Kevään kuluessa erilaiset Nepalia tuntevat ihmiset, tutkijat, järjestöjen edustajat ja ulkoministeriön henkilökunta, luennoivat maasta kurssilaisille. Tietysti Nepaliin liittyviä uutisia tuli seurattua tavallista tarkemmalla silmällä.
Mutta kaikki ei aina mene niin kuin suunnitellaan. Kun hyvin valmistautuneet kurssilaiset saapuivat maahan, Nepalissa oli lakko. Sen oli järjestänyt maan suurin puolue maoistit, joka syytti hallitusta hitaasti etenevästä perustuslain laadinnasta.
Yllätyksiä pitkin matkaa
”Saimme Suomeen postia, että maoistit ovat julistaneet yleislakon. Takseja ei näkynyt ja kaupat oli suljettu. Emme arvanneet, miten kiinni maan voi saada vain ilmoittamalla asiasta”, Henrik Suni ihmettelee.
”Suomessa on tottunut 24/7 yhteiskuntaan, jossa kaikki on auki koko ajan.”
Opiskelijoiden kuuden hengen ryhmän piti suunnitelmien mukaan jakautua kahteen, lännen ja idän ryhmään. Itäryhmän ennalta sovitut tapaamiset kariutuivat lakon vuoksi.
”Emme päässeet niihin paikkoihin mihin piti. Koska haastattelut peruuntuivat, jouduimme ottamaan kontaktia vastaantuleviin ihmisiin, ja siksi haastatellut olivat niin sanottuja tavallisia kansalaisia”, Suni kertoo.
Mielenkiinto oli molemminpuolista. Biratnagarin kaupungissa paikallislehden toimittaja huomasi suomalaisten seurueen, ja ryhmä ikuistettiin sanomalehden kolmossivulle.
”Siinä oli kuva, ja teksti kertoi, että suomalaiset opiskelijat kohtasivat ongelmia lakon takia – vaikka sanoimme, että hyvin on mennyt. Paikallislehti oli kuitenkin pääministerin puolella, ja siksi ehkä vähän väritti tarinaa”, Suni naureskelee.
Ulkomaalaisella oli helppoa. Soihtukulkueissa ja mielenosoituksissa ulkomaalaisiin toimittajiin suhtauduttiin positiivisesti, ja maoistit poseerasivat mielellään kameroille.
”Luklassa halusin löytää sherpan, joka tietäisi jotain jäteasioista. Kysyin asiaa kadunmieheltä – eikä kestänyt kauaa, kun sain puhelinnumeron sopivalle henkilölle.”
”Me lännessä olimme kultalusikka suussa -ryhmä. Saimme ensin valmiin matkaohjelman vesihankkeen työntekijöiltä. Kun se jouduttiin perumaan lakon takia, heillä oli yllättäen tarjolla vaihtoehto-ohjelma. Menimme vesihankkeen työntekijän kotikylään. Asuimme maalaistalossa perheen luona ja teimme pyöräretkiä lähikyliin. Näimme maaseudun Nepalia, joka on hyvin erilaista kuin Kathmandu. Sellainen olisi jäänyt itseltä järjestämättä”, Airola sanoo.
”Täällä toimi laiskan miehen taktiikka. Moni oli järjestänyt haastatteluja etukäteen, mutta joutui perumaan ne lakon vuoksi. Minulla oli vain vähän valmiita suunnitelmia, mutta ongelmia oli maksimissaan yhtä paljon kuin muilla. Nepalille kuvaavaa on, että on oltava joustava.”
Uusi näkövinkkeli maailmaan
Henrik Suni kiinnostui siirtotyöläisyyden merkityksestä Nepalille. Parikymmentä prosenttia maan bruttokansantuotteesta tulee siirtotyöläisten rahalähetyksistä.
”Löysin yliopisto-opiskelijan, jonka isä omistaa hotellin. Siksi tämä opiskelija saattoi jäädä Nepaliin. Kaveripiirin 20 jäsenestä kolme asui enää Nepalissa, muut olivat lähteneet ulkomaille. Hänen mielestään koulutettujen nepalilaisten olisi pitänyt jäädä maahan, että se voisi kehittyä”, Suni kertoo.
”Toisaalta kuulin karuista kohtaloista, joita nepalilaisilla siirtotyöläisillä on ollut Qatarissa. Oletin, että tilanne on kurja – mutta sen laajuus oli yllätys.”
Sunin mielestään kaikkien pitäisi nähdä tällaisia maita, että he hahmottaisivat asioiden mittasuhteita ja arvojärjestyksiä maailmassa.
”Asiat näkee uudessa valossa: faktojen perusteella kehitysmaasta voi tulla kurja kuva, ihmisillä on monet asiat huonosti, mutta toiset asiat antavat iloa. Journalistin tehtävä on yrittää selittää maailmaa, joten on hyväksi että näkeekin sitä”, Henrik Suni toteaa.
”Tällaisten kurssien avulla voidaan päästä eroon Facebookiin ja Googleen perustuvista uutisista. Kurssin historia osoittaa, että moni on sen jälkeen mennyt tekemään juttuja kehitysmaista, mikä rikastuttaa journalismia Suomessa. Suomi myös ohjaa merkittäviä rahamääriä kehitysyhteistyöhön, ja on hyvä nähdä mitä niillä rahoilla tehdään”, Iiro-Pekka Airola jatkaa.
”Suomessa kehitysmaihin liittyvät asiat suodatetaan suomalaisten lasien läpi. Täällä ei ole niin kiinni niissä elämän arvoissa. Täällä myös lähti liikkeelle ajatusprosessi, että Suomen ongelmat eivät ole lainkaan niin suuria kuin miltä ne Suomessa näyttävät.”
- Jyväskylän yliopiston kehitysmaajournalistiikan kurssi järjestettiin kymmenettä kertaa ulkoasiainministeriön tuella. Aiemmat matkat ovat suuntautuneet Afrikan maihin ja kerran Väli-Amerikkaan.
Kristiina Juutinen