Nepalin paikallisvaalit: varaudu poikkeusjärjestelyihin

Nepalin paikallisvaalien ensimmäinen osa järjestetään sunnuntaina 14.5. provinsseissa 3, 4 ja 6. Äänestysalueeseen kuuluvat mm. Kathmandu ja Pokhara. Vaalit vaikuttavat liikennejärjestelyihin ja voivat johtaa poliittisiin mielenilmauksiin.

Paikallisviranomaiset tulevat rajoittamaan kaikenlaista liikennettä erittäin voimakkaasti, ainoastaan vaalilautakunnan luvan saaneet ajoneuvot ovat sallittuja. Lentokentälle matkustavia kehotetaan selvittämään hyvissä ajoin hotellista tai matkanjärjestäjältä mahdollisuus lentokenttäkuljetukseen ja varaamaan reilusti aikaa siirtymiseen. Myös kaikenlainen muu liikkuminen tulee sunnuntaina olemaan erittäin hankalaa, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä lukuunottamatta.

Paikallisvaalien vuoksi on odotettavissa poliittisia mielenilmauksia, jotka saattavat yltyä myös väkivaltaisiksi. Matkustajia kehotetaan välttämään väkijoukkoja ja noudattamaan yleistä varovaisuutta muutenkin.

Paikallisvaalien toinen osa järjestetään tämänhetkisen tiedon mukaan 14.6. Lisätietoja vaaleista saatavilla paikallisviranomaisten sivuilta http://www.election.gov.np/en/(Linkki toiselle web-sivustolle.) .

Nepalin provinssit