Kuolemantapaus ulkomailla

Kuoleman kohdatessa ulkomailla Suomen ulkomaanedustusto voi avustaa omaisia vainajan hautaamiseen, tuhkaamiseen ja kotiuttamisen järjestämiseen liittyvissä asioissa.

Edustusto ilmoittaa kuolemasta viranomaisille Suomessa

Tieto suomalaisen kuolemasta ulkomailla tulee useimmiten edustustolle kyseisen maan viranomaiselta, sairaalasta, matkatoimiston oppaalta, kunniakonsulilta tai hautaustoimistolta. Edustusto ilmoittaa kuolemantapauksesta ulkoministeriölle. Ulkoministeriö pyytää Suomen poliisia välittämään suruviestin yhdelle lähiomaiselle, silloin kun omaiset eivät vielä tiedä asiasta.

Kotiutus- ja hautausjärjestelyt

Vainajan kotiutus- ja hautajaisjärjestelyistä huolehtii vakuutusyhtiön tai omaisten valitsema hautaustoimisto. Vainaja voidaan haudata ulkomaille tai kuljettaa Suomeen uurnassa tai arkussa.

Asian hoitamiseksi omaisilta saatetaan tarvita erilaisia asiakirjoja, kuten väestörekisteriote sukulaisuussuhteesta vainajaan tai valtakirja. Maakohtaiset käytännöt vaihtelevat. Saat lisätietoja edustustosta.

Omaisten tehtävänä on huolehtia myös monista muista käytännön asioista ulkomailla, kuten vainajan mukana olleista matkatavaroista, asunnon tyhjentämisestä ja pankkitilin sulkemisesta.

Jäämistöasioiden selvittämisestä omaiset voivat tehdä sopimuksen paikallisen asiamiehen tai lakitoimiston kanssa. Edustusto ei voi hoitaa jäämistöasioista, mutta se antaa tarvittaessa tietoja tarjolla olevista palveluista.

Suomeen tehtävästä perunkirjoituksesta voit kysyä verovirastolta.

Ilmoitus väestötietojärjestelmään

Digi- ja väestötietovirastolle (DVV) on tehtävä ilmoitus Suomen kansalaisen kuolemasta ulkomailla, jotta kuolinpäivämäärä tulee merkityksi Suomen väestötietojärjestelmään.

Omaisten on helpointa sopia paikallisen hautaustoimiston kanssa virallisen kuolintodistuksen hankkimisesta sekä sen käännättämisestä ja laillistamisesta.

Silloin kun asiainhoitaja käy esittämässä alkuperäisen laillistetun ja tarvittaessa virallisesti käännätetyn kuolintodistuksen Suomen ulkomailla olevalle edustustolle tai kunniakonsulaatille, edustusto lähettää ilmoituksen DVV:lle.

Omaiset voivat myös itse tehdä ilmoituksen DVV:lle. Huomioi, että asiakirjavaatimuksissa on eroja riippuen siitä, minkä maan antama asiakirja on kyseessä. Tarkemmat ohjeet löytyvät DVV:n verkkosivuilta.

Kun kuolinpäivämäärä on merkitty Suomen väestötietojärjestelmään, kuolinpesä voi tilata DVV:ltä todistuksia perunkirjoitusta varten.

Kuka vastaa kuluista?

Omaisten on hyvä heti alussa selvittää, onko vainajalla vakuutusta ja olla yhteydessä vakuutusyhtiöön. Suomalainen matkustajavakuutus kattaa yleensä joko kotiutuskulut ulkomailta vainajan asuinpaikkakunnalle Suomeen tai paikalliset hautauskulut. Vakuutusyhtiö myös huolehtii järjestelyistä.

Silloin kun vainajalla ei ole vakuutusta, omaiset vastaavat kaikista kuluista mukaan lukien kuolintodistuksen hankkimisesta, käännättämisestä ja laillistamisesta aiheutuvat maksut. Omaiset sopivat hautaustoimistoston kanssa haluamistaan palveluista. Kotiutuskulut Suomeen voivat olla varsin suuret.  

Jos omaiset eivät voi hoitaa kotiutusta tai hautausta, eikä vainajalla ole varoja, vainaja haudataan tämän oleskelumaassa paikallisen lainsäädännön mukaisesti.

 

Kuolemantapauksessa ole ensin yhteydessä Suomen ulkomaanedustustoon. Ministeriöön voi ottaa yhteyttä soittamalla virka-aikana vaihteeseen puh. +358 (0)295 16001 tai virka-ajan ulkopuolella päivystysnumeroon (09) 1605 5555.

Kuolema Norjassa

Norjan käräjäoikeudet (Tingrett) lähettävät automaattisesti tiedon Suomen Oslon-suurlähetystöön Norjassa kuolleista Suomen kansalaisista. Tietoja kaksoiskansalaisten kuolinpäivästä ei lähetetä suurlähetystöön automaattisesti, koska Norjan väestörekisteriin merkitään vain yksi kansalaisuus. Tämän vuoksi, jos kaksoiskansalainen kuolee Norjassa, omaisten tulee huolehtia siitä, että kuolinpäivä rekisteröidään Suomen väestötietojärjestelmään.

Norjan käräjäoikeuksilta voi tilata kuolintodistuksen, jonka voi lähettää suoraan postitse Pietarsaaren yhteysmaistraattiin, yhteystiedot(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) . Suomen ja Norjan välillä kuolin- sekä muut virkatodistukset kelpaavat sellaisenaan, niitä ei tarvitse käännättää.

Ohjeita omaisille Info Pohjola: Kuolemantapaukset ja perintö Norjassa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)