Anna Orlow on suurlähetystön uusi konsuli
Anna Orlow aloitti suurlähetystön konsulina 1. elokuuta. Osloon Anna muutti Abujasta Nigeriasta, jossa Annan työtehtäviin kuului mm. maahantuloon liittyviä asioita. Annalla on kokemusta myös Nepalista, jossa hän työskenteli hallintovirkailijana viisumi- ja talousasioiden parissa sekä aikaisemmin vapaaehtoisena kehitysyhteistyöprojektissa.
Hei Anna ja tervetuloa Suomen suurlähetystöön Oslossa!
Kertoisitko lisää itsestäsi - kuka olet ja mistä tulet?
Olen Anna, kotoisin Mikkelistä, mutta asunut pitkään Helsingissä ennen maailmalle lähtöä. Muutimme Osloon yhdessä puolisoni ja kohta vuoden ikäisen poikamme kanssa. Olen intohimoinen liikunnan harrastaja, tykkään käydä kuntosalilla, pyöräilemässä, hiihtämässä ja vaeltamassa. Odotan valtavasti, että pääsemme matkustamaan Norjassa ja viettämään paljon mainostettua norjalaista ”friluftsliviä”.
Missä tunnelmissa ensimmäiset viikot suurlähetystöllä ovat sujuneet?
Hyvissä tunnelmissa! Työtehtäväni Oslossa ovat erittäin monipuoliset ja minulla onkin paljon opeteltavaa, mutta uuden oppiminen on aina kivaa! Työkaverit ovat mahtavia ja apua saa aina kun sitä tarvitsee. Pienen suurlähetystön etuja on, että pääsee työskentelemään mitä erilaisempien asioiden parissa.
Onko jotain erityistä, mikä Norjassa tai Oslossa on yllättänyt?
Harrastavatko kaikki ihmiset Oslossa juoksua? Siltä vaikuttaa ja pohdin, voiko olla koskaan vakavasti otettava liikkuja Oslossa, jos ei harrasta juoksua?
Mikä houkutteli sinut Norjaan?
Puhdas ilma, vesi ja luonto! Haasteellisempien asemamaiden jälkeen arvostan todella sitä, että voin kävellä kadulla ja mennä puistoon lapsen kanssa, harrastaa ja liikkua luonnossa. Norjalaiset arvostavat elämässä ja yhteiskunnassa hyvin pitkälti samoja asioita kuin me suomalaiset. Plussaa on myös lyhyt välimatka Suomeen, jolloin isovanhemmat voivat myös vierailla helposti Oslossa.
Minkälaisia odotuksia sinulla on Norjan komennukselle?
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan norjalaisiin ja Norjan kulttuuriin. Suomi ja Norja ovat lähellä toisiaan, olemmehan molemmat Pohjoismaita. Silti kummastakin maasta löytyy omat erityispiirteensä ja kansallinen identiteetti. Haluan oppia puhumaan norjaa!
Onko sinulla vinkkejä konsulaatin asiakkaille?
Muistuttaisin passi-asiakkaita varaaman ajan ajanvarausjärjestelmässä ja ottamaan mukaan valokuvan, vanhan passin tai muun henkilötodistuksen sekä norjalaisen virkatodistuksen. Samoin, muistathan perua aikasi, jos et pääsekään tulemaan. Presidentinvaalin lähestyessä kannattaa myös varmistaa, että osoitetiedot ovat Suomessa ajan tasalla, jotta saa äänestyskortin norjalaiseen osoitteeseen. Muutoin suurlähetystön kotisivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa mm. kansalaisuus-asioista sekä linkki ajanvarausjärjestelmään.