Kehitysyhteistyörahoitusta suomalaisten kansalaisjärjestöjen hankkeisiin
Ulkoministeriön rahoituksella suomalaiset kansalaisjärjestöt kumppaneineen edistävät Suomen kehitysyhteistyön tavoitteita. Ulkoministeriö on myöntänyt hanketukea suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteishankkeisiin yhteensä noin 19,4 miljoonaa euroa vuosille 2025–2028.
Myönnettävä hanketuki on osa kansalaisyhteiskuntien kehitysyhteistyöhön suunniteltua määrärahaa. Rahoitusta myönnetään 22 suomalaisen kansalaisjärjestön 38 hankkeelle. Näistä valtaosa toteutetaan vähiten kehittyneissä maissa ja hauraissa valtioissa, erityisesti Afrikassa. Järjestöt ja niiden kumppanit vahvistavat kehittyvien maiden omaa osaamista ja kansalaisyhteiskuntien toimintaedellytyksiä.
”Kehitysyhteistyöhön kohdistuu tällä hallituskaudella mittavia säästötoimia. Leikkauksista huolimatta pystymme tukemaan suomalaisten järjestöjen erityisosaamiseen pohjautuvaa työtä ja ruohonjuuritason toimintaa. Tuettavilla hankkeilla edistetään muun muassa naisten ja tyttöjen asemaa”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
Hankkeissa keskeistä on myös vahva paikallinen ote. Hankkeet pohjautuvat suomalaisten järjestöjen ja niiden kumppanien yhteisiin tavoitteisiin. Hankkeissa tehdään yhteistyötä eri sidosryhmien, kuten viranomaisten, oppilaitosten ja yritysten kanssa. Järjestöjen tekemä työ muun muassa parantaa lasten oppimismahdollisuuksia, edistää nuorten ammattikoulutusta, vahvistaa naisten yrittäjyyttä ja lisää paikallista ruokaturvaa.
”Hankkeilla vahvistetaan myös paikallisten yhteisöjen taloudellista toimeliaisuutta. Esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten työharjoittelupaikkoja varten luodaan yrityskumppanuuksia ja kehitetään naisten mahdollisuuksia ryhtyä mikroyrittäjiksi”, ministeri Tavio sanoo.
Hanketuen hakukierros 2024, myönnöt vuosille 2025-2028 (PDF)
Lisätietoja
- Tuomas Tähti, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustaja, puh. 0295 350 199
- Eevamari Laaksonen, kansalaisyhteiskuntayksikön yksikönpäällikkö, puh. 0295 351 383
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].