Suurlähettilään esittely

Intia ja Suomi sijaitsevat lähellä toisiaan – suora lento Helsingistä New Delhiin kestää vain kahdeksisen tuntia. Monipuolinen yhteistyö maidemme välillä kasvaa kasvamistaan. Suhteemme on erinomainen, mutta voimme tehdä yhdessä paljon enemmänkin!

Suurlähettiläs Kimmo Lähdevirta

Suurlähettiläs Kimmo Lähdevirta johtaa Suomen suurlähetystöä New Delhissä Intiassa kesäkuusta 2023 alkaen.

Ennen nykyistä tehtäväänsä suurlähettiläs Lähdevirta on toiminut Suomen suurlähettiläänä Vietnamissa (2011-2015) sekä Montenegrossa, Pohjois-Makedoniassa ja Serbiassa (2019-2023).

Hän on toiminut myös ulkoministeriön Amerikan ja Aasian osaston osastopäällikkönä (2015-2019) vastuunaan poliittiset ja taloudelliset suhteet muun muassa Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Intiaan, Japaniin ja Brasiliaan sekä muihin alueiden maihin.

Suurlähettiläs Lähdevirta on ollut ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1990. Hän on tehnyt töitä kansainvälisen kaupan osastolla sekä poliittisella osastolla, jossa hän muun muassa toimi EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikön sekä turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkönä. Lähdevirta on palvellut myös New Yorkissa Suomen YK-edustustossa sekä Lontoossa ja Pekingissä, joissa hän toimi edustuston päällikön sijaisena (2007-2011).

Suurlähettiläs Lähdevirta syntyi Helsingissä vuonna 1960. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.