Intian talous liittovaltion budjetin v. 2020-21 valossa
Intian talous on kasvanut 2000-luvulla vahvasti väestönkasvusta, alhaisesta lähtötasosta, perusinfrastruktuurin kehittämisestä, maailmantalouden vetoavusta, korkeasta inflaatiosta, valuuttakursseista ja osin tilastomanipuloinnista johtuen. Nyt kasvu on hiipunut ja työttömyys huipussaan. Kesällä aloittanut hallitus ei ole kyennyt selkiyttämään talous- ja kauppapoliittista linjaansa tai puuttumaan rakenteellisiin ongelmiin. Protektionistinen politiikka kiristyy entisestään. Nykytilanteen jatkuminen pitää Intian sisäänpäin kääntyneenä, maailmantalouden kannalta marginaalisena toimijana, jossa kilpailukyky säilyy heikkona.
Intian talouskasvu on hiipunut alle viiden prosentin lukemiin totutusta yli seitsemän prosentin vauhdista. Pääministeri Narendra Modin kakkoshallituksen tavoitteena olisi nostaa Intia 5000 miljardin USD:n ja samalla maailman kolmanneksi suurimmaksi kansantaloudeksi (nykyisestä n. 2700 mrd. USD) viidessä vuodessa, mutta hallitus ei ole esittänyt toimenpiteitä tämän epärealistisen tavoitteen saavuttamiseksi. Sitä vastoin, Intia putosi vuonna 2018 takaisin Ranskan taakse sijalle seitsemän kansantalouksien kokoa vertailtaessa.
Intian sisäänpäin kääntyneen kansantalouden linkit globaaliin ulkomaankauppaan ja teollisuuden arvoketjuihin ovat vielä nykyisellään sen verrat vähäisiä, että maan talousongelmien vaikutukset eivät juurikaan luo suoria heijastevaikutuksia maailmantalouteen. Sitä vastoin kasvava työttömyys ja hallituksen entisestään loittonevat tavoitteet saattavat aiheuttaa reaktioita maan sisällä. Varsinkin maanviljelijöiden epätoivo voi ajoittain purkautua liikehdintänä. Toisaalta pääministeri Modin ja hallituspuolue BJP:n asema on maassa nyt niin vahva, että kaivattujen rakenteellisten uudistusten toteuttamiselle olisi mahdollisuuksia, mikäli näin haluttaisiin.
Helmikuun 2020 alussa hallitus julkisti budjettiesityksensä vuosikausiin synkimpien talousuutisten ja –lukujen luomassa paineessa. ”Modi 2.0”:n aloitus ei tuonut lupauksista huolimatta julistuksia enempää konkretiaa maan hidastuvan talouden ja kasvavien ongelmien ratkaisemiseksi, eikä niitä nähty myöhemminkään ensimmäinen puolen vuoden hallitustaipaleen aikana. Painopiste on ollut sisäpoliittisten ja turvallisuuskysymysten parissa – mm. Kashmirin asemaan ja kansalaisuuslakiin liittyen – ja mitä enemmän huonoja uutisia maan talouteen liittyen on tullut, sitä vähemmän pääministeri Modi on niitä itse kommentoinut. Syksyn pienehköllä yritysverokevennyksellä ei saavutettu toivottua elvytystä. Modin ykköshallituksen alkuvuosina kasvaneet suorat ulkomaiset investoinnit ovat myös kääntyneet laskuun ”Make-in-India” –kampanjoinnista huolimatta.
Talouskasvun hidastumisen syinä arvioidaan erityisesti olevan heikentyneen kotimaisen kysynnän, yksityisten investointien vähyyden, teollisuustuotannon laskun ja viennin supistumisen. Tavalla tai toisella nämä kaikki liittyvät surkeassa jamassa olevan Intian pankkisektorin tilanteeseen. Sekä julkisen sektorin, että yksityisten pankkien vakavaraisuusongelmat, hoitamattomien riskiluottojen määrä (n. 10%) ja heikko luotonantokyky ovat olleet pinnalla jo vuosia, vaikka pankkikriisistä ei virallisesti vielä puhutakaan. Liittovaltio on pääomittanut omia pankkejaan ja niiden yhdistämisiä suunnitellaan, mutta toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä luotonannon – ja siten investointien ja kulutuksen – elvyttämiseksi. Yksityisellä finanssisektorilla ongelmat ovat levinneet pankeista muihin rahoituslaitoksiin ja vakuutusyhtiöihin. Keskuspankki RBI (Reserve Bank of India) on laskenut ohjauskorkoaan vuoden aikana jo viisi kertaa poikkeuksellisen alas 5,15 prosenttiin, mutta sekään ei ole ollut omiaan elvyttämään lainanantoa. Joulukuussa 2019 uudet koronlaskut kuitenkin jäädytettiin inflaation (nyt 7,6 %) pelossa.
Liittovaltion verotuottojen vähäinen osuus BKT:sta (vain 10,9 %) on yksi keskeisimpiä Intian julkisen talouden rakenteellisia ongelmia. Maassa vain muutama prosentti kansalaisista maksaa tuloveroa: työvoimasta yli 80 prosenttia työskentelee epävirallisella sektorilla ilman työsopimusta, maataloustuloa ei joka tapauksessa veroteta lainkaan, ja myös virallisista palkansaajista 96 prosenttia jää muutoinkin alle verotettavan vuositulorajan. Sama koskee yrityksiä, joista ainoastaan muutama prosentti ylipäätään on verovelvollinen. Siten on väistämätöntä, että budjettialijäämä kasvaa (tavoite 3,5 prosenttia, vrt. kuluvan vuoden arvioitu alijäämä 3,8 %). Alhaiset verotulot ovat jo kuluvana vuonna asettaneet myös osavaltiot hankalaan tilanteeseen, sillä liittovaltio ei ole kyennyt tilittämään velvoitteidensa mukaisia osuuksia edelleen osavaltioille. Maksuvaikeudet ovatkin siirtyneet eteenpäin aluetasolle, koskien myös osavaltioiden omistamia yhtiöitä ja suunnittelemia infrastruktuurihankkeita sekä näiden hallinnoimia tukia mm. maanviljelijöille. Budjettikäsittelyn yhteydessä parlamentti myönsikin osavaltioille joustoa aluetasolle määritellystä lakisääteisestä kolmen prosentin alijäämärajasta.
Hallitus asettaa suurimmat toiveensa talouden elvyttämiseksi valtionyhtiöiden ja –omaisuuden yksityistämiselle (n. 30 mrd. USD edestä). Näistä saatavilla tuloilla rahoitettaisiin mahdollisia rakenneuudistuksia, mutta vieläkin tärkeämpää hallitukselle olisi, että raskaasti tappiollisten valtionyhtiöiden rasite budjettitaloudelle vähenisi. Yli kolmekymmentä yritystä on listattu osin tai kokonaan yksityistettäväksi (mm. Air India, Bharat Petroleum, IDBI Bank, Life Insurance Company, jne.), mutta kiinnostuneita ostajia ei juurikaan ole ilmestynyt, mikä on ymmärrettävää yhtiöiden tilanteen vuoksi. Valtionyhtiöiden myynnin lisäksi hallitus laskee paljon uusien taajuushuutokauppojen tuottojen varaan. Telekommunikaatiosektorin vakavista vaikeuksista johtuen, tämäkään ei välttämättä toteudu hallituksen odotusten mukaisesti.
Kokonaisuutena budjetti ei toteutuessaan muuta Intian tilannetta tai suuntaa kovin merkittävästi. Talouden ja liiketoimintaympäristön negatiiviset piirteet säilyvät tai kiristyvät entisestään, mutta toisaalta näihin yritykset ovat jo tottuneet ja sopeutuneet. Vastaavasti suurta liikehdintää tai vastustusta ei myöskään budjetin osalta ole odotettavissa, varsinkaan siinä määrin kuin nykyisen hallituksen sisäpoliittisten uudistusten kohdalla on nähty. Hallitsemattomaksi nouseva inflaatio tai työttömyyden kiihtyvä kasvu voisivat tosin olla sellaisia impulsseja, jotka pakottaisivat hallituksen uudelleen arvioimaan julkista talouttaan ja budjettiaan.