Ranskan presidentin työnäyte
Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 29/2008.
Pariisissa äskettäin perustettu Välimeren unioni valmisteluvaiheineen on uusin osoitus siitä, kuinka maailmanpolitiikassakin on paljon helpompaa heitellä ilmaan uusia ideoita kuin toteuttaa niitä käytännössä. Jo viimevuotisessa vaalikampanjassaan presidenttiehdokas Nicolas Sarkozy osoittautui melkoiseksi ideatykiksi. Ehdotus Välimeren unionista oli yksi ammus hänen vaalitykistään.
Tuo ammus ei jäänyt suutariksi. Ranskan presidenttinä Sarkozy palasi asiaan. Hän määräsi virkakuntansa valmistelemaan hanketta niin, että unioni voitaisiin perustaa Pariisissa huippukokouksessa 13. heinäkuuta ja sitä juhlistettaisiin Ranskan kansallispäivänä 14.7. Näin tapahtuikin.
Uuden unionin perustamisjuhliin osallistuivat Suomesta tasavallan presidentti ja pääministeri, puolisoineen. Millaisen unionin osapuolia nyt olemme?
Alun perin Sarkozy halusi uuden unionin täysjäseniksi vain Välimeren rantavaltiot, siis EU-puolelta eteläiset jäsenmaat ja Välimeren eteläisiltä ja itäisiltä rannoilta ne viitisentoista maata, joilla on ulkorajanaan tuota rantaviivaa. Sarkozy pelasi geopoliittista peliä: Ranskan asema unionin perustajana ja alueen vanhana toimijana olisi korostunut muiden EU-maiden kustannuksella.
Tähän valtapoliittiseen peliin tuli pian jarruttajaksi Saksa. Se ei halunnut Ranskan ideoiman unionin suurimmaksi maksumieheksi eikä muutenkaan pitänyt Ranskan pyrkimyksestä vahvistaa asemaansa Euroopan unionissa Välimeren unionin kummisetänä. Saksa ja sen liittolaiset EU:ssa saivat jopa uuden unionin nimen muuttumaan muotoon Barcelonan prosessi: Välimeren unioni.
Pidennetty nimi perustuu siihen yhteistyöhön, mitä EU:n ja Välimeren alueen valtioiden kesken on tehty jo vuodesta 1995 lähtien. Silloin Espanjan aloitteesta perustettiin Barcelonan prosessi edistämään laajasti yhteistyötä kyseisten maiden kesken. Monenlaisia hankkeita onkin 12 vuodessa viritelty, mutta tuloksia on tullut odotettua vähemmän.
Nyt voidaankin kysyä, millaista tehostamista ja mitä lisäarvoa Välimeren unioni voisi jo meneillään olevaan yhteistoimintaan tuoda. Parhaan arvion mukaan vain vähän. Lähes kaikki se, mitä Välimeren unionissa nyt yritetään tehdä, olisi voitu tehdä Barcelonan prosessissakin ilman uusia rakenteita ja hallinnollisia kuluja.
Kyseisessä yhteistyössä ei ole ollut puutetta hyvistä ideoista. On puuttunut vain poliittista tahtoa ja maksumiehiä. Lisäksi alueen harvainvaltaisesti hallituissa valtioissa kuninkaat ja omavaltaiset presidentit vierastavat EU-puolen pyrkeitä lisätä taloudelliseen ja teknologiseen yhteistyöhön vaatimuksia kansanvallasta ja ihmisoikeuksista näissä maissa.
Tarvetta ja mahdollisuuksia Välimeren alueen yhteistyöhön kyllä olisi. EU-puolelta olisi paljon annettavaa vähemmän kehittyneille kumppanimaille esimerkiksi juuri talousyhteistyön, meren saastumisen estämisen, liikenteen ja muun infrastruktuurin, katastrofivalmiuden ja kaikenlaisen koulutuksen aloilla. EU-puoli voisi saada Välimeren etelärannikon maista merkittävää täydennystä muun muassa energiahuoltoonsa ja työvoimaansa.
Joka tapauksessa Välimeren unionin perustamista voidaan pitää Ranskan presidentin onnistuneena työnäytteenä - siitä riippumatta, paljonko uudesta unionista on hyötyä sen osapuolille. Me suomalaiset elämme Itämeren piirissä. Löytyisiköhän täältä EU:n pohjoiselta ulottuvuudelta presidenttiä tai pääministeriä, jonka aloitteesta ja johdolla perustettaisiin Itämeren unioni tämän alueen yhteistyön tarpeisiin?