Presidentti Kekkosen Viron-vierailusta kulunut 50 vuotta

Presidentti Urho Kekkonen vieraili Neuvosto-Virossa v. 1964 ja piti tuolloin Tarton yliopistossa kuuluisan vironkielisen puheensa. Merkittävästä vierailusta tulee tällä viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Julkaisemme sivuillamme tunnetun Viron-ystävän ja historioitsijan Seppo Zetterbergin kirjoituksen, jossa hän kuvailee Kekkosen vierailua ja sen vaikutuksia. Arkistoistamme löytyi myös toinen kuriositeetti – Kekkosen Tarton yliopistossa pitämä vironkielinen puhe, johon presidentti on merkinnyt itselleen ääntämisohjeet.

Uusi Suomi
Presidentti Kekkonen oli todellinen Viron ystävä ja hänen hyvä viron kielen taitonsa teki vaikutuksen virolaisiin.

Urho Kekkonen Neuvosto-Virossa 1964

Maaliskuun 11. päivänä 1964 Tallinnan lentokentälle saapui harvinainen vieras, kun Varsovasta tulleesta suomalaisesta Convair-matkustajakoneesta laskeutui Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen puolisoineen. Korkeaa tulijaa vastassa oli Viron sosialistisen neuvostotasavallan koko johto: kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Johannes (Ivan) Käbin, toinen sihteeri Artur Vader ja korkeimman neuvoston presidiumin puheenjohtaja Aleksei Müürisepp.

Matkan valmistelut olivat alkaneet jo kauan aikaisemmin. Kutsun oli Müürisepp esittänyt edellisenä vuonna Kekkosen luona käydessään. Monia niin poliittisia kuin käytännön ongelmia oli kuitenkin ollut voitettava, ennen kuin Kekkosen Puolaan suuntautuneen virallisen vierailun paluumatkaan kytketty epävirallinen käynti Neuvosto-Virossa oli valmis toteutettavaksi.

Tallinnan lentokentällä Kekkonen piti lyhyen vironkielisen puheen. Hän painotti suomalaisten ja virolaisten naapuruutta ja kielisukulaisuutta. Sitten ohjelmassa oli käynti Kadriorgissa ja keskustelu Müüriseppin kanssa, vanhan Tallinnan tarkastelu Toompean näköalatasanteelta ja käynti raatihuoneessa. Illallinen oli ravintola Gloriassa.

Seuraavana aamuna mustien autojen jono lähti kohti Kekkoselle jo Viron itsenäisyyden ajalta tuttua Tarttoa. Puolimatkassa, Adaveressä, autokolonna pysähtyi, kun uutta kauppaa piti näyttää vieraallekin. Tartossa majoituttiin kiireessä kohennettuun Park-hotelliin.

Matkan painavinta antia merkitsi Kekkosen puhe Tarton yliopistossa. Valokuvista näemme ja muisteluista tiedämme, että yliopiston päärakennuksen edusta oli mustanaan väkeä presidentin saapuessa puhettaan pitämään.

Jo Tarton arvokkaimmassa tilassa, yliopiston juhlasalissa, pidetyn vironkielisen puheen ensimmäisiä virkkeitä saattelivat suorastaan raivokkaat suosionosoitukset, kun Kekkosen, vanhan heimoaktiivin, hyvä viron kieli yllätti kuulijat. Mutta ei pelkästään puheen kieli vaan myös sen lämmin sisältö teki suuren vaikutuksen kuulijoihin.

Etupäässä ylioppilaista koostuvan yleisönsä Kekkonen otti taitavasti. Hän mainitsi
puheessaan virolaisten kansallisen liikkeen suurhahmot, kuten Koidulan, Kreutzwaldin ja Hurtin, sekä Kalevipoeg-eepoksen, ja nosti esiin elävistä kirjailijoista muun muassa Ellen Niitin, Jaan Krossin ja Paul-Eerik Rummon sekä tietysti Friedebert Tuglaksen. Kekkonen puhui myös tsaarinvallan tukahduttavasta ilmapiiristä Virossa ja saksalaisten paronien virolaisia kohtaan harjoittamasta ankarasta painostuksesta, mutta tästä huolimatta toteutuneesta viron suuresta noususta kulttuurin ja tieteen kieleksi. Erityisesti kansallisten tieteiden korkea taso sai Kekkoselta kiitosta, eikä hän unohtanut urheilunkaan merkitystä.

Jos halusi – ja useimmat kuulijat näyttävät halunneen – saattoi puheen painotuksissa aistia viittauksen Neuvosto-Virossa meneillään olevaan kantaväestön neuvostolaistamiseen ja yhä huonommaksi käyvään viron kielen asemaan. Puhe levisi laajasti ihmisten tietoisuuteen, siivittyi legendaksi, vaikka sitä julkisuudessa
referoitiin niukasti, eikä mainittu, että Kekkonen piti sen viroksi.

Puheen jälkeen oli ravintola Volgassa lounas, jonka kuluessa – niin kuin koko matkankin aikana – Kekkonen keskusteli vilkkaasti viroksi. Runsas viron kielen käyttö antoi vierailuun oman säväyksensä ja muodosti vastapainon niin Kremlin kuin virallisen Tallinnan matkan aikana jatkuvasti korostamalle realiteetille: Viro oli osa Neuvostoliittoa. Sitä tietysti Kekkonenkaan ei kieltänyt.

Lounaan jälkeen Kekkonen suuntasi Käärikulle, Tartosta puolensadan kilometrin päässä olevaan yliopiston urheilukeskukseen. Siellä hän teki legendaarisen hiihtolenkkinsä, jonka aikana hänen erinomaiset hiihtäjäntaitonsa hämmästyttivät. Kekkosen latu, Kekkose rada, on nykyäänkin merkitty Käärikun maastoon.

Illallinen sujui Käärikulla leppoisasti – syötiin verimakkaraa ja poronpaistia, ja laulettiin.Vierailun kolmas päivä alkoi paluumatkalla Tallinnaan. Siellä nautitun, Kekkosen tarjoaman lounaan jälkeen seurue siirtyi tiedeakatemiaan, sitten tehdaskäynnille ja vielä Mustamäen lähiöön tutustumaan virolaiseen kotiin.

Illalla kuunneltiin Estoniassa muun muassa Georg Otsia ja Gustav Ernesaksin johtamaa valtion akateemista mieskuoroa. Televisiohaastattelussa Kekkonen tähdensi kansojen välistä yhteistyötä ja toivoi, että turistivaihto Suomen ja Neuvosto-Viron välillä lisääntyisi kulkuyhteyksiä parantamalla.

Laivayhteyden avaamista Helsingin ja Tallinnan välille Kekkonen ei esittänyt, joskin ajatus oli ollut vuosia ilmassa Suomenlahden kummallakin puolella. Ilmaa siipiensä alle hanke sai Kekkosen tavatessa Kremlin johdon helmikuussa 1965, jolloin hän mainitsi laivayhteyden aikaansaamisesta. Muutamaa kuukautta myöhemmin Tallinnan satamassa olikin jo terminaalirakennus ottamassa vastaan heinäkuussa saapuvia ensimmäisiä suomalaisia turisteja.

Suomen presidentin Viron-matka, jonka kohokohtina olivat puhe Tartossa ja hiihtolenkki Käärikulla, jäi pysyvästi virolaisten mieliin. Tuntuu siltä, että matkan merkitys koko laajuudessaan alkoi paljastua niin virolaisille kuin suomalaisille vasta parikymmentä vuotta sitten, itsenäisyytensä palauttaneen Viron sananvapauden sallivissa oloissa.

Myös Urho Kekkonen piti matkaansa erittäin tärkeänä. Se oli avannut tien Viroon ja virolaisten pariin. Suomalaisten oli nyt käytettävä hyväkseen kaikki mahdollisuudet, jotta ”voisimme vahvistaa virolaisten asemaa Virossa, virolaisten kansallistunnetta ja virolaisten mahdollisuuksia olla mukana huolehtimassa oman maansa johtotehtävistä sekä kulttuurin että talouselämän alalla”, Kekkonen sanoi myöhemmin arvioidessaan matkaansa.

Seppo Zetterberg