Ulkomaanedustustojen päälliköt koolla Helsingissä

Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt ja ulkopoliittinen johto kokoontuvat Helsingissä 21.–23. elokuuta suurlähettiläskokouksen merkeissä.

Merikasarmi ja teksti: "Suurlähettiläskokous 2023"

Kokouksessa käsitellään moninapaisen uuden maailmanjärjestyksen sekä geotalouden ja teknologian murroksen vaikutusta Suomen ja Euroopan asemaan. Lisäksi pohditaan EU:n globaalin roolin edellytyksiä. Kokousta kehystää myös Suomen tuore jäsenyys puolustusliitto Natossa.

”Vaikeassa maailmantilanteessa Suomen edustustoverkko on erityisen tärkeä voimavara. On hienoa, että Suomen ulkomailla toimivat suurlähettiläät ovat jälleen koolla, ja voimme yhdessä keskustella kansainvälisestä tilanteesta ja siitä, miten Suomen etuja voidaan parhaiten maailmalla ajaa”, valtiosihteeri Jukka Salovaara toteaa.

Kokouksen aikana suurlähettiläille puhuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Petteri Orpo, ulkoministeri Elina Valtonen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio, puolustusministeri Antti Häkkänen ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava opetusministeri Anna-Maja Henriksson.

Kokouksen puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Jukka Salovaara.

Seuraa kokousta ulkoministeriön kanavissa

Tilaisuuden julkisia puheenvuoroja voi seurata ulkoministeriön verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja YouTube-kanavalla(Linkki toiselle web-sivustolle.). Videotallenteet ja puheet löytyvät jälkikäteen ulkoministeriön verkkosivuilta.

Kokousta voi myös seurata ulkoministeriön sosiaalisen median kanavissa tunnisteella #SLSK2023.

Valokuvia kokouksesta julkaistaan ulkoministeriön Flickr-tilillä(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Suurlähettiläskokouksen julkiset osuudet

Maanantai 21.8.

 

9.00–9.15

Kokouksen avaus, valtiosihteeri Jukka Salovaara

9.15–9.45

Ulkoministeri Elina Valtosen puheenvuoro

11.00–11.30

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion puheenvuoro

14.30–15.00

Pääministeri Petteri Orpon puheenvuoro

Tiistai 22.8.

 

10.00–10.15

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheenvuoro

13.00–13.20

Puolustusministeri Antti Häkkäsen puheenvuoro

Keskiviikko
23.8.

 

9.30–9.45

Pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavan opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin puheenvuoro

 

Lisätietoja

Yleisesti suurlähettiläskokouksesta:

  • Salla Romakkaniemi, virkamiessihteeri, puh. 050 471 2783

Mediajärjestelyt:

  • Vilma Sorri, tiedottaja, ajankohtaisviestinnän yksikkö, puh. 050 476 2549

Suurlähettiläiden haastattelupyynnöt:

  • Kreeta Koskijoki, ajankohtaisviestinnän yksikkö, puh. 050 408 0488
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].