Thomas Hammarberg uusi ihmisoikeusvaltuutettu

Ruotsalainen Thomas Hammarberg on Euroopan neuvoston uusi ihmisoikeusvaltuutettu. Hammarberg siirtyy uuteen tehtäväänsä ensi vuoden alussa kansainvälisen Olof Palme -keskuksen johtajan paikalta. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa YK:n ihmisoikeustehtävissä sekä pääsihteerinä Amnesty Internationalissa ja Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestössä.

Parlamentaarinen yleiskokous valitsi 5. lokakuuta Euroopan neuvoston uuden ihmisoikeusvaltuutetun ministerikomitean laatimasta kolmen ehdokkaan listasta. Loppusuoralle olivat päässeet Hammarbergin lisäksi Marek Nowicki Puolasta ja Marc Verwilghen Belgiasta.

Tulos ratkesi toisella äänestyskierroksella, jolla Hammarberg sai 104 ääntä, Nowicki 93 ääntä ja Verwilghen 33 ääntä.

Ihmisoikeusvaltuutetun tehtävään oli alun perin yhdeksän ehdokasta. Ehdokkaan olivat asettaneet Azerbaidzhanin, Belgian, Latvian, Puolan, Ruotsin, Saksan ja Unkarin hallitukset. Lisäksi oli mukana omatoimisesti ehdolle ilmoittautunut henkilö Belgiasta. Suomen ehdokas oli oikeuskansleri Paavo Nikula.

Ministerikomitea teki valintansa 7. syyskuuta. Vaali oli tiukka, ja lista selvisi vasta usean äänestyskierroksen jälkeen. Jatkoon seuloutuivat Thomas Hammarberg Ruotsista, Marek Nowicky Puolasta ja Marc Verwilghen Belgiasta. Hammarberg, 63, johtaa kansainvälistä Olof Palme -keskusta Tukholmassa. Nowicky, 52, toimii YK:n pääsihteerin erityisedustajan nimittämänä oikeusasiamiehenä Kosovossa. Verwilghen, 53, on juristi ja poliitikko, Belgian nykyinen talous- ja energiaministeri.

Kansalaisjärjestöt
ja media tuttuja


Hammarberg on syntynyt Örnsköldvikissa, Ruosissa, vuonna 1942. Valmistuttuaan ekonomiksi Tukholman kauppakorkeakoulusta 1973 hän ryhtyi toimittajaksi. Hän oli muun muassa Ruotsin yleisradion ulkomaankirjeenvaihtajana.

Vuonna 1980 hänestä tuli Amnesty Internationalin pääsihteeri ja kuusi vuotta myöhemmin Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestön pääsihteeri. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa YK:ssa ihmisoikeusasioiden parissa, ensin pääsihteerin erityisedustajana Kambodzassa ja sitten neuvonantajana Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kaukasuksella. Hän on parhaillaan virkavapaalla Ruotsin ulkoministerin humanitaaristen kysymysten neuvonantajan tehtävästä.

Thomas Hammarberg on Euroopan neuvoston historian toinen ihmisoikeusvaltuutettu. Virka perustettiin Suomen aloitteesta vuonna 1999. Sen ensimmäinen haltija, espanjalainen Alvaro Gil-Robles on onnistunut vakiinnuttamaan valtuutetun aseman. Valtuutettu on nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rinnalla Euroopan neuvoston näkyvin ja sen erittäin arvostettu osa.

Valtuutetun kuusivuotinen toimikausi on ainutkertainen eli samaa henkilöä ei voida valita tehtävään uudelleen.

Ihmisoikeusvaltuutettu on riippumaton ja itsenäinen toimija. Hänen tehtävänsä on edistää ihmisoikeuksiin liittyvää tietämystä ja koulutusta sekä ihmisoikeuksien kunnioitusta Euroopan neuvoston 46 jäsenmaassa. Hän seuraa ihmisoikeustilannetta kaikissa jäsenmaissa, nostaa esiin epäkohtia ja ehdottaa parannuksia. Maavierailuillaan hän tapaa päättäjiä, viranomaisia ja kansalaisjärjestöjä sekä tutustuu oloihin erilaisissa laitoksissa, kuten vankiloissa ja hoitolaitoksissa. Havaintojensa perusteella hän laatii raportteja ja suosituksia hallituksille ja viranomaisille.

















Euroopan neuvosto

Parlamentaarinen yleiskokous

Ihmisoikeusvaltuuttu