Harkkarin mietteitä - Mitä kello on siellä Australiassa?

Muutossa toiselle puolelle maailmaa on aina omat haasteensa. Vaikka Australia on suomalaiselle kulttuurillisesti ja yhteiskunnallisesti erittäin helppo muuttokohde, aina löytyy jokin päänvaivaa aiheuttava asia. Australian lähetystön kohdalla se on aikaero.

Enkä tarkoita aikaerolla pelkästään sitä, että maa sijaitsee kätevästi Euroopan ja Amerikan välissä niin, ettemme ole koskaan samaan aikaan töissä kuin kukaan muu. Ehei, puhun nyt aikaeroista alueen sisällä. Avataanpa tätä vähän.

Canberran lähetystö edustaa Australian lisäksi myös Uutta-Seelantia ja noin puolta Oseanian saarivaltioista. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetystön toiminta-alue kattaa kahdeksan (8) eri aikavyöhykettä.* Näistä viisi sijaitsee itse Australian mantereella. Kyllä, Australian kahdeksalla osavaltiolla/territoriolla on käytössään viisi eri aikaa.

Syynä on se, että Australiassa on oikeasti kolme eri aikavyöhykettä, joista keskimmäinen (ACST) on päättänyt olla puolitoista tuntia läntistä perässä ja puoli tuntia itäistä edellä. Lisäksi osa osavaltioista siirtyy puolivälissä syksyä kesäaikaan ja osa ei, joten näin Australian kesän kynnyksellä Länsi-Australia, Etelä-Australia, Pohjois-Territorio, Queensland ja kaikki loput elävät eri ajassa. Eli mitä kello olikaan Adelaidessa? Mistä minä tiedän!

Sen tiedän, että maahan saapuessani aikaero Suomeen oli seitsemän tuntia, parin viikon päästä siitä se oli kahdeksan tuntia, ja nyt se on yhdeksän tuntia. Sen siitä saa, kun toinen maa siirtyy talviaikaan, toinen kesäaikaan ja kaikki ovat hukassa.** Kuvaavaa on, että oma työhaastatteluni tähän harjoitteluun viime keväänä alkoi tunnin etuajassa, koska ajan rakenne muuttuu epäsäännöllisin välein.

Ja ai niin, yksi kylä Länsi- ja Etelä-Australian rajalla on päättänyt elää aikaansa kolme varttia molempien välissä. Ilmeisesti ihan vaan koska voivat.

Onneksi emme kuitenkaan elä enää 80-lukua, jolloin piti soittaa Vanuatun kunniakonsulille vain kysyäkseen, mitä kello on siellä. Älypuhelinten maailmankellohan kertoo nykyään täsmällisellä tarkkuudella, mitä kello missäkin on. Eikö kerrokin? Kertoohan?

Lähettiläällä oli hiljattain etäkokous Tyynenmeren saarten EU-suurlähettiläiden kanssa, joka pidettiin tiettyyn aikaan Fidžin pääkaupungin Suvan ajassa. Aikaero on muistin mukaan kaksi tuntia, mutta työpuhelimen kello väittää tuntia. Varmistetaanpa asia ja pyydetään toisen työpuhelimen mielipide (jota kellonajan kanssa tarvitsee harvemmin tehdä).

Lopputulos:


 

Miten voi pieni ihminen ymmärtää aikaeroa, jos edes kaksi IPhonea eivät pääse siitä yksimielisyyteen? Hyväksymme teknologian tappion ja luovutamme. Kyllä se kokous johonkin aikaan alkaa.

Ehkä pitää sittenkin soittaa Fidžin kunniakonsulille.

Canberran ajassa,

Saska Suvikas, Harjoittelija


 

Ps. Fidžin aikaeromysteerikin ratkesi lopulta. Ilmeisesti saarivaltion oli tarkoitus siirtyä kesäaikaan 13. marraskuuta, mutta hallitus päätti kahta viikkoa aikaisemmin jättää siirtymättä, jotta ”opiskelijoilla olisi enemmän aikaa keskittyä opintoihinsa ja valmistautua kokeisiinsa”.*** Joku väittää, että Suomessa tehdään vahvaa koulutuspolitiikkaa, mutta Fidžillä ollaan valmiita muuttamaan aikaa opiskelijoiden takia. Siitä voidaan sitten ilmoittaa joka toiselle puhelimelle, että muistavat kuka täällä oikein määrää.

*Jos mukaan lasketaan Australian merentakaiset territoriot Intian valtamerellä ja Antarktiksella niin vyöhykkeitä on yksitoista, mutta ei mennä nyt siihen.

**Tietenkin jokaisen maan pitää siirtää kellojaan eri päivinä maksimaalisen hämmennyksen saavuttamiseksi. Australian eri osavaltiot siirtävät sentään kellojaan kaikki samana päivänä, siis ne jotka siirtävät.

***https://www.facebook.com/FijianGovernment/posts/pfbid0mmWVTYmTibn66ybpFda75pDcf34SSpoSaskJW5gXwaKo5Sgc7273Q4fXWc6kQV6Hl(Linkki toiselle web-sivustolle.)