Avioliitosta ilmoittaminen väestötietojärjestelmään
Jos avioidut ulkomailla, sinun on ilmoitettava siitä Suomen väestötietojärjestelmään.
Selvitä ulkomaisen viranomaisen edessä tapahtuvaa vihkimistä varten tarvittavat asiakirjat vihkijältä. Suomalaisen esteettömyystodistuksen voit tilata monikielisenä oman kotipaikkakuntasi Digi- ja väestötietovirastosta. Ulkomailla käytettävä asiakirja on myös laillistettava.
Joillakin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyössä olevilla papeilla on oikeus siunata avioliitto ulkomailla, mutta ei vihkiä. Lisätietoja löydät kirkon verkkosivuilta.
Avioliittoa ei voi solmia Suomen suurlähetystössä.
Lähetä ilmoitus Digi- ja väestötietovirastoon
Lähetä ilmoitus ulkomailla vihitystä Suomen kansalaisesta (pdf) Digi- ja väestötietovirastoon. Voit myös jättää tai postittaa sen Suomen ulkomailla olevaan edustustoon, joka lähettää sen Digi- ja väestötietovirastoon rekisteröintiä varten. Asiakirjojen välitys edustuston kautta on maksullinen palvelu.
Liitä mukaan alkuperäinen vihkitodistus tai Suomen edustuston oikeaksi todistama jäljennös siitä. Asiakirjan on oltava laillistettu ja jos se on annettu jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, on se virallisesti käännätettävä jollekin näistä kielistä. Silloin kun käännös tehdään ulkomailla, on senkin oltava laillistettu. Suomessa auktorisoidun kielenkääntäjän tekemä käännös kelpaa sellaisenaan.
EU-maan viranomaisen antamaan vihkitodistukseen ei tarvita apostille-todistusta eikä asiakirjaa tarvitse myöskään käännättää, mikäli todistukseen on liitetty monikielinen, EU-asetuksen mukainen vakiolomake.
Lomake: Ilmoitus ulkomailla vihitystä Suomen kansalaisesta (täytettävä pdf)
Ilmoituksen tekeminen Argentiinassa
Argentiinassa vihkitodistus (acta de matrimonio) haetaan sen provinssin / alueen siviilirekisteristä, missä avioliitto on rekisteröity. Useissa provinsseissa todistus on mahdollista hakea web-portaalin kautta sähköisesti allekirjoitettuna (formato digital). Huomioi, että käytännöt provinsseittain saattavat vaihdella.
Ilmoitukseen suositellaan liitettäväksi molempien puolisoiden passi- tai henkilökorttikopiot.
Edustuston kautta toimitettu ilmoitus on maksullinen. Liitä ilmoituksen mukaan maksukuitti.
Löydät täältä DVV:n rekisteröintien käsittelyajat.
Lisätietoa:
- Asiakirjan laillistaminen Argentiinassa
- Asiakirjojen käännökset Argentiinassa
- Registros Civiles Providenciales - Provinssien siviilirekisterit
- Centros de Renaper - Renaper virastot
Avioliiton solmiminen Argentiinassa
Argentiinan viranomaisten ohjeet avio- ja avoliiton sekä samaa sukupuolta olevien avioliiton rekisteröimiseen sekä avioeroon;