Ajankohtaista
- Kaikki
- Uutiset
- Tiedotteet
- Vientivalvontauutiset
- Puheet
- Lausunnot
- Edustustojen raportit
- Pakotteet
- Julkaisut
Pakotteiden toimeenpano Suomessa on yhteistyötä
Pakotteiden kansallinen toimeenpano vaatii eri hallinnonalojen yhteistyötä. Suomessa tätä työtä koordinoi ulkoministeriö. Tehokkaan toimeenpanon kannalta ratkaisevaa on ollut selkeä työnjako sekä Ulosottolaitoksen ja Tullin vahvat toimivaltuudet, UM:n pakotetiimin vetäjä Pia Sarivaara sanoo. Viime kädessä pakotejärjestelmän toimivuus testataan tuomioistuimissa.
Pakotteiden käyttö ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineenä kasvanut
Vuoden 2022 aikana EU- ja muut länsimaat asettivat ennennäkemättömän laajat pakotteet Ukrainaan hyökännyttä Venäjää kohtaan mutta myös esimerkiksi Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan. Tämä on näkynyt työmäärän hurjana kasvuna ulkoministeriön pakotetiimissä, joka koordinoi pakotteiden toimeenpanoa Suomessa. ”Kulunut vuosi oli vasta alkua pakotteiden toimeenpanolle. Edessä on maraton”, sanoo pakotetiimin vetäjä Pia Sarivaara.