SuomiFinland100 - Tarinoita Tansaniasta: Kylä nimeltä Lulenge
Kun Morogorosta matkustaa vajaan tunnin matkan Dar es Salaamiin päin, heti Ngerengeren risteyksen jälkeen muutaman pikku kojun välistä lähtee kuoppainen hiekkatie vasemmalle, läpi kuivien peltojen, Lulengen kylään. Asukkaat ovat pääosin maasaita. Tie haarautuu monta kertaa, ja kaikki suunnat näyttävät niin samoilta, että emme oppineet tietä, vaikka kävimme kylässä useamman kerran. Joka kerralla ihmettelin, miten ihmiset tiesivät vieraiden saapuneen ja mistä he saapuivat kirkolle kuin tyhjästä. Sillä seudulla ei matkapuhelinyhteys usein toiminut.
Muistan itse kylän kolmesta eri syystä. Ensimmäisellä kerralla oli uuden kylänpäällikön vuoksi järjestetty juhlapäivä. Istuimme puun alla pikkuisen kirkon vieressä ennen jumalanpalveluksen alkua. Sain eteeni erikoisinta keittoa, mitä olin koskaan syönyt; sitkeää, mutkaista vuohen vatsalaukkua ja suolistoa, mikä maistui mädältä ruoholta. Yritin kovasti olla kohtelias ja syödä, koska toisella puolella istui vastavalittu, uusi kylänpäällikkö ja toisella puolella Morogoron piispa yhdessä Keniasta vierailulle saapuneen piispan kanssa. Osa ruoasta taisi kuitenkin lopulta joutua vaivihkaa koirien suihin keskustelujen lomassa.
Toisella kerralla vein kylään vierailulle suomalaisen tarinateatteriryhmän. Tarkoitus oli vain tutustua kyläläisiin ja osallistua kirkonmenoihin, mutta kylän väki ymmärsi, että vieraileva ryhmä oli kuoro. Yhtäkkiä eteen kutsuttiin ”minun kuoroni” esiintymään. Tarinateatteriväki kun on tottunut spontaaniuteen, niin ”kuoro” löysi tilanteeseen sopivan laulun, mutta tanssiksi emme pistäneet. Meidän iloinenkin veisumme on aika harrasta kuultavaa maasaimusiikin rinnalla.
Kolmanneksi, vaikka osa naisista pitäytyi keittiössä ruoanlaiton parissa, kylässä tutustuin myös naisiin, jotka rohkeasti kertoivat tarinaansa, pyrkimyksistään saada itselleen ja muille naisille parempia oloja. Kylästä oli lähtöisin nuori nainen, joka lukee oikeustiedettä yliopistossa auttaakseen maasainaisia oikeudellisissa asioissa. Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista oli naisen kanssa, joka oli paennut kylään jäätyään leskeksi. Hän halusi suojella tyttäriään liian varhaisilta avioliitoilta. Hän itsekään ei halunnut naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa hänen oletettiin avioituvan hänen aviomiehensä kuoltua. Nainen koki joutuneensa itse liian varhain naimisiin, eikä hän halunnut tyttärilleen samaa kohtaloa. Hän toivoi, että tytöt saisivat opiskella ja hän itsekin oli kovin ylpeä, että oli saanut kouluttautua esikoulun opettajaksi ja sai hoitaa tehtävää kylässä. Kaikki naisten voimaantumisesta kertovat kokemukset Tansaniassa ovat rohkaisevia, naisten itsensä vuoksi, mutta myös yhteisöjen kehityksen vuoksi, koska siten he saavat naisten kyvyt ja voimavarat paremmin käyttöön.
Katri Kuusikallio
Suomen Lähetysseuran työssä 2013-2016,
Naisvoimaa Tansaniasta -kirjan tekijä