Toiminta kriisitilanteessa ulkomailla
Maan omilla viranomaisilla on vastuu kriisitilanteissa. Noudata heidän antamiaan ohjeita. Tee matkustusilmoitus Suomen ulkoministeriölle, jos et ole sitä tehnyt ennen matkaa.
Kiireellisen avun saamiseksi ota yhteyttä maan omiin pelastusviranomaisiin (poliisi, palokunta, ambulanssi).
Seuraa paikallisia tiedotusvälineitä sekä Suomen edustuston ja ulkoministeriön verkkosivuja(Linkki toiselle web-sivustolle.) sekä sosiaalisen median kanavia.
Matkapalveluyhdistelmiä koskevan lain mukaan matkanjärjestäjä on ensi kädessä vastuussa matkustajien sairaanhoidon tai ennenaikaisen paluukuljetuksen järjestämisestä sekä rikoksen tai vahingon selvittelyssä ja muissa tarvittavissa toimenpiteissä.
Rajoita tarpeetonta liikkumista. Mikäli mahdollista, poistu kriisialueelta tai ainakin siirrä perheenjäsenesi pois alueelta. Jos asut maassa pysyvästi, ilmoita edustustolle poistumisestasi kriisialueelta.
Pohjoismaiden ja EU-maiden edustustot ovat velvollisia auttamaan hädässä olevia, jos paikkakunnalla tai maassa ei ole Suomen edustustoa.
Varaudu
- Tee matkustusilmoitus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin.
- Lue matkustustiedote.
- Tutustu edustuston valmiussuunnitelmaan.
Matkustustiedotteita julkaistaan niistä maista, joissa Suomella on edustusto tai joista edustustot muuten pystyvät hankkimaan luotettavaa tietoa. Jos matkakohteestasi ei ole Suomen matkustustiedotetta, tarkista mitä muut maat suosittelevat(Linkki toiselle web-sivustolle.).