Saharan eteläpuolisessa Afrikassa Suomen tuki monipuolista
Alueellisen yhteistyön tavoitteena on vaikuttaa valtioiden rajat ylittäviin ilmiöihin. Itäisessä Afrikassa Suomi tukee alueellisen kaupan edistämistä, alueellista integraatiota ja rauhanvälitystä. Lisäksi Suomi keskittyy kiertotalouden, teknologian ja innovaatioiden edistämiseen sekä tukee ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista.
Ilmasto- ja meteorologiayhteistyötä Itä-Afrikassa
Ilmatieteen laitoksen alueellinen FINKERAT-hanke parantaa sään ääri-ilmiöihin varautumista Itä-Afrikassa sekä ilmanlaadun seurantaa Keniassa, Ruandassa ja Tansaniassa. Tavoitteena on, että Kenian, Ruandan ja Tansanian ilmatieteen laitokset pystyvät tarjoamaan aiempaa tehokkaampia ja oikea-aikaisempia sääennusteita sekä ennakkovaroitus- ja ilmanlaatupalveluita yhteisöjen, instituutioiden, talouselämän ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön.
Hankkeessa käytetään Vaisalan teknologiaa sekä kehitetään yhteisötason ennakkovaroitusjärjestelmiä ja ennakoivaa toimintaa yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin sekä Kenian, Ruandan ja Tansanian Punaisten Ristien kesken.
Parantuneet sää- ja ilmastopalvelut sekä ennakkovaroitusjärjestelmät voivat hyödyttää välillisesti jopa 130:tä miljoonaa ihmistä. Suomen rahoitus hankkeelle on yhteensä 2,5 miljoonaa euroa vuosille 2022–2025.
Uusiutuvaa energiaa ja työpaikkoja
Suomi käynnisti vuonna 2010 ilmastoon ja uusiutuvan energian edistämiseen keskittyneen EEP Africa(Linkki toiselle web-sivustolle.) -ohjelman, joka muuttui vuonna 2018 Pohjoismaisen kehitysrahaston NDF:n(Linkki toiselle web-sivustolle.) hallinnoimaksi rahastoksi. EEP African kautta tuetaan alkuvaiheen yrityksiä, jotka pyrkivät tuomaan markkinoille uudenlaisia ratkaisuja energiatehokkuuden kasvattamiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Rahaston tavoitteena on lisätä paikallisten yhteisöjen kriisinkestävyyttä, monipuolistaa tulonhankkimiskeinoja ja luoda ihmisarvoisia työpaikkoja.
EEP Africa on edistänyt naisten asemaa uusiutuvan energian tuotannossa, tuonut energiaa 5,7 miljoonan ihmisen ulottuville, luonut 11 600 suoraa uutta työpaikkaa ja vähentänyt päästöjä.
Viidessätoista Afrikan maassa toimiva EEP Africa -rahasto on saanut kansainvälistä tunnustusta, ja sen rahoittajiksi ovat – Suomen ja NDF:n lisäksi – tulleet Itävalta, Sveitsi, Islanti ja Tanska. EEP Africa on myös mukana EU:n Team Europe -aloitteessa, jolla pyritään edistämään vihreän energian käyttöä Afrikassa. Suomen rahoitusosuus vuosille 2023–2025 on 9,5 miljoonaa euroa.
Kiertotaloutta ja yritystoimintaa
Suomi perusti Afrikan kehityspankkiin(Linkki toiselle web-sivustolle.) vuosina 2022-2025 toimivan ACEF-kiertotalousrahaston(Linkki toiselle web-sivustolle.) (African Circular Economy Facility). Yhdessä Pohjoismaisen kehitysrahaston NDF:n kanssa perustetun rahaston tarkoituksena on edistää kiertotalouden periaatteita kehittämällä alan sääntelyä sekä tukemalla pienten ja keskisuurten yritysten kiertotaloushankkeita.
Rahasto voimistaa Suomen asemaa kiertotalouden edelläkävijänä ja edistää suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia Afrikassa. Suomen rahoitusosuus on 2 miljoonaa euroa.
Digitaalista siirtymää
Suomen ADGT-hankkeella (African Digital and Green Transition) tuetaan Suomen ja suomalaisten organisaatioiden osallistumista yhteiseurooppalaisen D4D-alustan(Linkki toiselle web-sivustolle.) ohjelmointityöhön. Hankkeella edistetään EU:n ja Afrikan unionin välisen digitaalisektorin yhteistyötä ja vuonna 2022 sovitun Global Gateway(Linkki toiselle web-sivustolle.) -investointipaketin toteutusta.
Hankkeen tarkoituksena on edistää digitaalisten kuilujen kaventumista, ihmisoikeusperustaisuutta, digitaalisten innovaatioiden hyödyntämistä sekä osallistavaa ja vihreää kestävää kehitystä. Hankkeella toivotaan myös olevan myönteisiä vaikutuksia suomalaisten yritysten toimintaan afrikkalaisissa kumppanimaissa. Suomi rahoittaa hanketta yhteensä 1,3 miljoonalla eurolla vuosina 2023-2024.
Tietohallintoa ja vihreitä investointeja
Suomi tukee ihmiskeskeistä datataloutta ja tietoyhteiskunnan kehitystä Afrikassa Data Governance in Sub-Saharan Africa -hankkeella. Hankkeen avulla pyritään muun muassa vahvistamaan tietosuojan sääntelyä, lisäämään rajat ylittävää tietoliikennettä sekä edistämään vihreitä ja turvallisia investointeja tietoinfrastruktuuriin.
Suomen lisäksi hankkeessa ovat mukana Euroopan komissio, Belgia, Ranska, Saksa ja Viro. Koko hankkeen rahoitus on noin 60 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on 3 miljoonaa euroa.
Muut käynnissä olevat alueelliset hankkeet, joita Suomi rahoittaa yli miljoonalla eurolla:
- Tuki Afrikan sisäisen ja alueellisen kaupan lisäämiselle, taloudelliselle integraatiolle ja kaupan edellytysten parantamiselle. Toteuttajana on kauppaa tukevaan kehitykseen keskittyvä, voittoa tuottamaton yritys TradeMark Africa(Linkki toiselle web-sivustolle.). Suomen rahoitus TMA:lle on 10,5 miljoonaa euroa vuosina 2021-2023.
- Alueellisen rauhan ja kehityksen edistäminen Afrikan Sarven yhteistyöjärjestö IGADin(Linkki toiselle web-sivustolle.) kautta. Suomen rahoitus on yhteensä 1,5 miljoonaa euroa vuosina 2022-2025.
- Afrikan unionin rauhanvälityksen tukihanke. Hanketta toteuttaa CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundation(Linkki toiselle web-sivustolle.) yhteistyössä Afrikan unionin(Linkki toiselle web-sivustolle.) kanssa. Tavoitteena on, että unionin kyky ehkäistä ja ratkaista konflikteja tehokkaasti, oikea-aikaisesti ja vähemmistöjä huomioiden vahvistuu. Suomen rahoitus vuosille 2023-2026 on yhteensä 4 miljoonaa euroa.