Edustuston tehtävät
Suomen suurlähetystö Singaporessa edistää Suomen ja suomalaisten etuja monin eri tavoin. Hoidamme poliittisia tehtäviä, vienninedistämistä ja viranomaistehtäviä. Edistämme Suomen elinkeinoelämän intressejä, suomalaisten yritysten vientiä ja kansainvälistymistä sekä tutkimuslaitosten välistä tutkimus- ja koulutusyhteistyötä. Suomen näkyvyyden lisääminen ja tiedon välittäminen Suomesta edistyneenä informaatioyhteiskuntana kuuluu keskeisiin tehtäviimme.
Singaporessa on yksi Aasian suurimpia suomalaisyhteisöjä ja tavoitteenamme on palvella kaikkia Suomen kansalaisia mahdollisimman hyvin. Suomalaiset voivat hoitaa monia arkipäivään kuuluvia asioitaan edustustossa perinteisten passiasioiden lisäksi. Suomalaisia syntyy, avioituu, eroaa, sairastuu ja kuolee ulkomaillakin. Kaikissa näissä tilanteissa edustusto neuvoo, avustaa ja toimii, jotta välttämättömät asiat saadaan hoidetuksi, ja esimerkiksi väestötietojärjestelmä pysyy ajan tasalla. Edustuston palvelut ovat yleistä neuvontaa lukuun ottamatta pääsääntöisesti maksullisia. Konsulipalveluiden antaminen perustuu konsulipalvelulakiin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).
Suurlähetystön verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat ovat tärkeä osa palveluamme. Viestimme ajankohtaisista asioista sekä eri tapahtumista, jotka liittyvät Suomen ja Singaporen välisiin suhteisiin. Mikäli et löydä tarvitsemaasi tietoa verkkopalveluistamme, olemme valmiita vastaamaan kysymyksiin.
Lisätietoa edustustojen tehtävistä ulkoministeriön sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).