Lahdelma & Mahlamäen suunnittelema Puolan juutalaisten historian museo voitti
Arkkitehtuurin Finlandia –palkinnon


Rainer Mahlamäen suunnittelema Puolan juutalaisten historian museo on voittanut Suomen Arkkitehtiliiton myöntämän Arkkitehtuurin Finlandia –palkinnon. Palkinnon julkistamistilaisuus pidettiin tiistaina 4.11. Helsingin Musiikkitalossa. 

Vesa Häkkinen
Puolan juutalaisten historian museo, Polin

Palkinnon saajan valinnut taloustieteen professori Sixten Korkman perusteli valintaa seuraavin sanoin: ”Kantava ja hedelmällinen teema on rakennuksen kurinalaisen ulkomuodon ja muotokieleltään dramaattisen sisääntuloaulan välinen jännite. Rakennuksen tunnelma on kauttaaltaan harras ja arvokas, mutta myös lämmin ja elämänmyönteinen. Kyseessä on enemmän kuin museo: tämä rakennus on vahvasti merkityksellinen taideteos, joka muuttaa koko Varsovan ilmettä”.

Arkkitehtuurin Finlandia –palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Se myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen merkittävän uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinto voidaan myöntää joko suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston ulkomaille suunnittelemasta työstä. Tänä vuonna valitut ehdokkaat edustivat laadukasta julkista rakentamista. Muita esiraadin valitsemia ehdokkaita olivat Serlachius-museo Göstan paviljonki Mäntässä, Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisa-talo sekä Seinäjoen pääkirjasto Apila.

Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki voitti Varsovassa sijaitsevan Puolan juutalaisten historian museon arkkitehtuurista käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun vuonna 2005. Rakennuksen pääsuunnittelijana toimi Rainer Mahlamäki. Varsovan entisen gheton alueella sijaitseva museorakennus valmistui vuonna 2013 ja museon perusnäyttely avattiin lokakuussa 2014. Puolan arkkitehtiliitto SARP valitsi museon toukokuussa 2014 vuoden parhaaksi Puolan julkisrakennuskohteeksi.  Museolle myönnettiin myös puolalaisen Polityka-viikkolehden jakama Polityka Architectural Award –palkinto.


Lisätietoja:

Arkkitehtuurin Finlandia –palkinnon viralliset verkkosivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Puolan juutalaisten historian museon verkkosivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen verkkosivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)