Uusi GEM-raportti painottaa koulutuksen merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa

Unescon tukema uusi kansainvälisen koulutusalan seurantaraportti (Global Education Monitoring report, GEM) painottaa koulutuksen roolia kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Raportti myös huomioi, että koulutus tarvitsee muutoksia, jotta sen mahdollisuuksia kestävän kehityksen tukijana voidaan täysipainoisesti hyödyntää.

"Tarvitaan olennainen muutos siinä, kuinka näemme koulutuksen roolin globaalissa kehityksessä, koska koulutuksella on katalysoiva vaikutus yksilöiden hyvinvoinnille ja planeettamme tulevaisuudelle", Unescon pääjohtaja Irina Bokova toteaa. Raportin mukaan koulutusjärjestelmien on varmistettava, että ne antavat tarvittavat taidot ja tiedot tukemaan muun muassa siirtymistä vihreään talouteen ja ratkaisemaan ympäristöhaasteita. Koulutuksen on myös jatkuttava koulujen ulkopuolella ja koko aikuisiän.

Raportti käsittelee koulutuksen merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa nostamalla esiin seitsemän aihealuetta: ympäristö (Planet), hyvinvointi (Prosperity), yhteiskunta (People), rauha (Peace), asuinympäristöt (Place), kumppanuudet (Partnerships) ja heijastevaikutukset (Projections). Aihealueet sisältävät esimerkkejä niistä lukuisista tavoitteista, joita koulutus edistää, kuten köyhyyden vähentäminen, nälän poistaminen, terveyden parantaminen, sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, kestävän maatalouden ja oikeudenmukaisempien yhteiskuntien edistäminen.

Vaikka raportissa korostetaan koulutuksen keskeistä asemaa kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa, ei koulutusta koskevia tavoitteita tulla raportin mukaan nykyisellään saavuttamaan asetettuun tavoiteaikaan 2030 mennessä. Agenda 2030:n koulutusta koskevan tavoitteen 4 pyrkimys on taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet.

Raportin loppupuoli keskittyykin niihin haasteisiin, jotka liittyvät koulutustavoitteiden edistymisen seuraamiseen, ja pyrkii herättelemään tähän todellisuuteen, jotta jatkossa tehtäisiin huomattavasti suurempia muutoksia koulutustavoitteiden saavuttamiseksi. Raportissa esitetään tärkeimmät konkreettiset toimet ja seurantamenetelmät, jotka tulisi toteuttaa niin kansallisella, alueellisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Education for people and planet: creating sustainable futures for all (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

http://bit.ly/2bTEUSH(Linkki toiselle web-sivustolle.)

OECD