Ministeri Arhinmäki korosti ilmaisunvapautta ja tasa-arvoa Unescon yleiskokouksessa

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon yleiskokous kokoontuu 36. istuntoonsa Pariisissa 25.10.-10.11.2011. Suomen valtuuskuntaa johtava kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki piti Suomen pääpuheenvuoron täysistunnossa torstaina 27.10.

Suomen puheenvuorossa Arhinmäki toi esille ihmisoikeuksien puolustamisen merkityksen kaikessa toiminnassa.

Ministeri korosti puheessaan ilmaisun- ja lehdistövapauden puolustamista, jotka ovat osa demokratiakehitystä, kuten arabikevään tapahtumat ovat osoittaneet.

Arhinmäen mukaan kaikessa Unescon ohjelmatoiminnassa tulisi huomioida myös sukupuolten välinen tasa-arvo, erityisesti naisten ja tyttöjen koulutus, sekä kestävän kehityksen päämäärät. Niihin liittyy olennaisena osa sekä laadukas koulutus, johon kaikilla tulee olla oikeus, että opettajien koulutus. Ministeri nosti esiin myös kulttuurisen moninaisuuden sekä kulttuurien välisen dialogin edistämisen.

Ministeri Arhinmäki osallistui torstaina myös yleiskokouksen korkean tason Leaders' Forumiin, jossa käsiteltiin rauhankulttuuria ja kestävää kehitystä. Arhinmäen kahden päivän vierailuohjelmassa 27. - 28.10. oli lisäksi useita bilateraalisia ministeritapaamisia.

Yleiskokoukseen odotetaan yli 3 000 edustajaa Unescon 193:sta jäsenvaltiosta. Uudet liitännäisjäsenet mukaan lukien järjestön jäsenmäärä nousee kuluvan yleiskokouksen aikana ennätykselliseen 201:een maahan. Yleiskokous päättää järjestön ohjelmasta ja budjetista kaudelle 2012-2013 ja antaa suuntaviivoja kauden 2014-2021 keskipitkän aikavälin strategiaan. Muita Unescon yleiskokouksen agendalla olevia aiheita ovat mm. järjestön omaan rakenteeseen ja toimintaan liittyvät kysymykset. Yleiskokouksen käsittelyyn tulee myös Palestiinan Unesco-jäsenyyshakemus.







Copyright: Opetus- ja kulttuuriministeriö

 Ministeri Arhinmäen pitämä puhe 27.10.2011 (avautuu uuteen ikkunaan)

OECD