Viennin ja kansainvälistymisen palvelut Nigeriassa

Tavoitteemme ja toimintamme


Team Finland -verkoston tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Nigerian välisiä kaupallis-taloudellisia suhteita, edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä sekä kasvattaa tietoisuutta Nigerian markkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista. Verkoston tehtävänä on myös vahvistaa Suomen maakuvaa Nigeriassa ja lisätä suomalaisyritysten kiinnostusta maan nopeasti kasvaviin markkinoihin.

Vaikka Nigeria on Afrikan suurimpia markkina-alueita, on se monille suomalaisille yrityksille vielä melko tuntematon. Nigerian houkuttelevuutta lisäävät sen suuri väestö, kasvava nuori kuluttajakunta, luonnonvarat ja maantieteellinen sijainti. Lisäksi Nigeriassa on enemmän innovaatio- ja yrityskiihdyttämö hubeja kuin missään muualla Afrikassa ja alueellinen kaupan keskittymä Lagos todellinen yhteyspaikka. Markkina-alue sekä toimintaympäristö eivät ole kaikista helpoimpia, mutta tarve uusille innovaatioille ja potentiaali kaupan kasvattamiseen maassa on merkittävä.

Nigerian markkinoille pääsy edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, sitoutumista ja luotettavia paikallisia yhteistyökumppaneita. Team Finland -verkosto tarjoaa tukea ja tietoa, joka auttaa suomalaisyrityksiä navigoimaan monimutkaisessa liiketoimintaympäristössä.

Palvelut ja painopistealueet


Nigerian Team Finland -verkosto auttaa suomalaisyrityksiä menestymään Nigerian markkinoilla. Nigeriassa Team Finland -verkoston palveluihin kuuluvat:

  • Markkinamahdollisuuksien tunnistaminen, raportointi ja tiedonjako (erityisesti Market Opportunities(Linkki toiselle web-sivustolle.) järjestelmässä)

  • Luotettavien paikallisten kumppaneiden tunnistaminen

  • Kaupallisten delegaatiovierailujen edistäminen

  • Kaupanesteiden tunnistaminen ja vaikuttamistyö niiden minimoimiseksi

  • Kaupallisten tapahtumien järjestäminen, kuten joka toisena vuonna järjestettävä, yhteispohjoismainen Nordic Nigeria Connect

  • Arvovalta ja “ovenavaus” palvelut, yhteyksien luominen paikallishallintoon

Vienninedistämisen prioriteetit vuonna 2025 ovat digitaalisuus ja ICT, energia, terveydenhuolto, ja kiertotalous. Prioriteettialueita tarkastellaan vuosikohtaisesti ja niiden avulla pyritään keskittämään huomiota niihin kaupan aloihin, missä suomalaisyrityksillä on paikalliseen kysyntään sopivaa tarjottavaa. Painopistealueet eivät tarkoita kuitenkaan muiden alojen kaupallisten mahdollisuuksien sivuuttamista – pidämme tarkkailussa maan kehitystoimia myös prioriteetteja laajemmin.

Team Finland -verkosto Nigeriassa


Nigerian Team Finland -verkosto koostuu Suomen suurlähetystöstä Abujassa, Business Finlandin toimistosta Lagosissa sekä Suomen kunniakonsulaatista Lagosissa. Yhteistyömme kautta suomalaisyritykset saavat arvokasta tukea ja tietoa, minkä avulla ne voivat kasvaa, kansainvälistyä ja menestyä Nigerian markkinoilla. Jos Nigeria markkinaympäristönä mietityttää tai näet yritykselläsi kansainvälistymispotentiaalia Länsi-Afrikkaan, olethan meihin yhteydessä matalalla kynnyksellä!

Team Finland -yhteyshenkilöt Nigeriassa

Suomen suurlähetystö, Abuja

Sanna Selin, Suurlähettiläs, Maajohtaja

Adeliina Suihko, Lähetystösihteeri
Team Finland -koordinaattori, taloudelliset ulkosuhteet
+234 906 253 9199
adeliina.suihko(a)gov.fi

Business Finland, Lagos

Eero Toivainen, Vanhempi neuvonantaja
+234 806 558 3308
eero.toivainen(a)businessfinland.fi

Timi Bartels, Neuvonantaja
+234 816 570 1187
timi.bartels(a)businessfinland.fi

Suomen kunniakonsuli Lagosissa

Bankole Oloruntoba, Kunniakonsuli

boloruntoba(a)nigeriacic.org

 

Expert Search (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)–palvelun avulla löydät konsultit Suomesta ja kohdemarkkinoilta. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) Team Finland -verkoston asiantuntijalle Suomessa.