Team Finland vie Sambian digiaikaan

Elisa Oyj on voittanut tarjouskilpailun Sambian hallinnon sähköistämisestä. ”Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä Team Finland -yhteistyöllä voidaan saada aikaan”, Suomen Sambian-suurlähettiläs Timo Olkkonen iloitsee.

Suurlähettiläs Timo Olkkonen arvioi kaupan voivan avata Suomelle muitakin mahdollisuuksia Sambian tietoyhteiskunnan kehittämisessä.

Kauppaa edistettiin Team Finland -verkoston ja kehitysyhteistyön voimin. Yhteistyö lähti liikkeelle vuoden 2013 toukokuussa silloisen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin ja kehitysministeri Heidi Hautalan vieraillessa Sambiassa.

Elisan konsultointijohtaja Risto Ojanperä ja Sambian presidentin toimiston kabinettipäällikkö Roland Msiska tapasivat matkan aikana järjestetyssä Business Week -tapahtumassa.

Tapaamisen jälkeen Sambiassa virisi ajatus viranomaispalvelujen sähköistämisestä niin, että ne tavoittavat kaikki kansalaiset. Syntyi ehdotus Sambian sähköisestä hallinnosta ”Zambia Goes Digital”.

Sambiassa odotetaan sähköisen hallinnon virittävän uutta yritystoimintaa ja tuovan työpaikkoja. Kuva: Juho Paavola.

Sambian pitkän ajan tavoite on sähköistää kaikki maan 140 postitoimistoa. Toimistot tulevat tarjoamaan sähköisiä palveluja paikallisille yrityksille ja kansalaisille.

”Sähköinen asiointikanava parantaa kansalaisten ja hallituksen välistä yhteydenpitoa. Näin ruokitaan uutta yritystoimintaa sekä luodaan työpaikkoja ja osaamista”, Msiska sanoo.

Kauppaa kehitysyhteistyöllä

Maaliskuussa sambialaiset kävivät Suomessa tutustumassa sähköisten palvelujen järjestämiseen ja suomalaiseen tietoyhteiskuntaosaamiseen. Matka rahoitettiin kehitysyhteistyövaroin ja se oli osa Suomen tukemaa Sambian yksityisen sektorin kehittämisohjelmaa.

Sambialaiset järjestivät avoimen tarjouskilpailun, jonka Elisa voitti. Nyt Elisa lähtee suunnittelemaan kansalaisten viranomaispalvelut yhdistäviä itsepalvelupisteitä, jotka on tarkoitus rakentaa postitoimistojen yhteyteen.

Team Finland toimii

Kauppaa on ollut edistämässä työ- ja elinkeinoministeriö, joka on pitänyt esillä Suomen vahvaa sähköisen talouden osaamista. Suomen Lusakan-suurlähetystön aktiivisuus on myös auttanut hankkeen toteutumista.

Suomen taloudellisia ulkosuhteita ja yritysten kansainvälistymistä rakentava Team Finland -verkosto ajaa Suomen asiaa maailmalla. Se edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja Suomen maakuvaa.

Verkosto kokoaa yhteen näiden alojen toimijat ja palvelut. Verkoston ytimen muodostavat valtiorahoitteiset organisaatiot: ministeriöt, edustustoverkko, Finpro, Tekes, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit, Finnvera, Finnfund sekä maakunnalliset, ELY-keskusten varaan rakentuvat kansainvälistymispalvelut.

Outi Einola-Head

kauppa
tietoyhteiskunta