Ministeri Toivakka jatkaa vienninedistämismatkaa Yhdysvalloista Meksikoon

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka matkustaa yritysdelegaation kanssa Team Finland -vienninedistämismatkalle Meksikoon 23.-24.3. edistääkseen suomalaisten meriteollisuus-, ICT- ja koulutusalan toimijoiden vientiä ja liiketoimintaa Meksikon kasvavilla markkinoilla. Meksikoon ministeri Toivakka jatkaa Yhdysvalloista, jossa hän parhaillaan markkinoi suomalaista cleantech-osaamista yritysdelegaation avustuksella.

Meksikossa on meneillään historiallinen uudistusohjelma, jonka reformeista merkittävimpänä voidaan pitää monopolien purkamista ja kilpailun avaamista energia- ja telekommunikaatiosektoreilla. Myös Meksikon koulutusjärjestelmää uudistetaan. Lisäksi maan hallitus julkisti huhtikuussa 2014 infrastruktuuriohjelman, joka lupaa yhteensä noin 450 miljardin euron investointeja vuoteen 2018 mennessä. Meksikoon rakennetaan mm. satamia ja maanlaajuinen 4G-verkko.

Kuva: Laura Toivakka

”Meksikon energia- ja telekommunikaatiosektorien avautuminen tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Lisäksi suomalaisella koulutusosaamisella on maassa hyvä maine. Matkan tarkoitus on ottaa tästä potentiaalista kaikki irti,” ministeri Toivakka sanoo.

Ministeri Toivakka tapaa matkallaan lukuisia ministereitä ja merkittävien meksikolaisyritysten johtoa. Ministerin mukana matkustaa miltei 30 yrityksen delegaatio.

Team Finlandiin kuuluvan Finpron kokoama delegaatio koostuu seuraavista yrityksistä ja toimijoista: Aboa Mare, Allstars Engineering Group, Arctia Shipping Ltd, Cadmatic Oy, Deltamarin Ltd, Finnpilot Pilotage Oy, Frictape Net Oy, Oy Halton Group Ltd., Machine Technology Center Turku Ltd., Paroc Oy Ab, Pemamek Oy, Trafotek Oy, Wärtsilä Corporation, Comptel Corporation, Conmio Oy, Exel Composites Oyj, Finnish Communications Regulatory Authority, Nestor Cables Oy, Nokia Corporation, Qvantel Finland Oy, Roidu Oy, Tecnotree Corporation, People Group Academy Oy, Rovio Entertainment Ltd, Sanoma Learning/Grammata, Sanoma Learning/YDP, Team Action Zone, VTT Technical Research Centre of Finland Ltd

Lisätietoja: Marja Koskela, eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin diplomaattiavustaja, puh. 02 9535 0633.