Meksikon kauppa- ja talouskatsaus 1/2021

Meksikon talous näyttää hienoisia elpymisen merkkejä pandemian aiheuttamasta taantumasta. Vuonna 2020 maan talous supistui 8,2 %, mikä oli vähemmän kuin ennustettiin. Meksikon keskuspankki ennustaa 4,8 % kasvua vuodelle 2021, mutta monet kansainväliset ennusteet ovat valoisampia. Ennusteita vauhdittavat erityisesti USA:n talouden elpyminen ja siitä hyötyvä vientisektori. Kotimaahan suuntautuneiden sektoreiden kehitys laahaa kuitenkin perässä hidastaen näin koko talouden elpymistä. Positiivisista merkeistä huolimatta Meksikon talous kohtaa edelleen haasteita ja sen ennustetaan palautuvan pandemiaa edeltävälle tasolle vasta vuonna 2023. Palautuminen riippuu Meksikon pandemia- ja rokotetilanteen kehityksestä sekä kuluttajien ja investoijien luottamukseen vaikuttavista talous- ja politiikkatoimista. Myös kesäkuun välivaalien tuloksella voi olla kauaskantoiset seuraukset Meksikon talouden kehitykselle.

Makrotalous

Meksikon talous supistui vuonna 2020 8,2%. Tämä on vähemmän kuin mitä vuoden 2020 lopulla ennustetiin (10 %). Meksikon talous kääntyi kasvuun vuoden 2020 loppupuolella, mutta kasvu hidastui alkuvuodesta 2021 koronatartuntojen noustessa huippulukemiin tammikuussa. Vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Meksikon taloudellinen aktiivisuus oli edelleen pandemiaa edeltävän tason alapuolella, helmikuussa n. -3,9 % ja maaliskuussa -2.1 %. Vuosineljänneksen lopussa Meksikon talous osoitti kuitenkin jälleen piristymisen merkkejä, ja vuosineljänneksen kasvu edelliseen nähden oli positiivinen, n. 0,4 %.

Meksikon talouden kasvuennuste vuodelle 2021 on parantunut, vaikkakin paljon epävarmuuksia on edelleen ilmassa. Meksikon keskuspankki Banxico nosti maaliskuussa kasvuennusteensa 4,8 %:iin (joulukuun 3,3 %:sta). JP Morgan ennustaa 5,6 % kasvua ja Economist Intelligence Unit 5,5 % kasvua. Maailmanpankin tammikuinen ennuste oli maltillinen 3,8 %. Parantunut talousnäkymä on erityisesti kiitosta USA:n massiivisista elvytystoimista sekä ripeästi etenevästä rokotusohjelmasta, joiden positiivinen vaikutus Meksikon vientisektoreihin on jo nyt nähtävissä.

Meksikon valtionvarainministeriön mukaan vuosineljänneksen BKT:hen suhteutettu valtion nettovelka nousi maaliskuussa 51,5 %:iin joulukuun 2020 48,3 %:sta. Tammi-helmikuussa julkisen sektorin tulojen menetykset olivat merkittävät, reaalitermeissä pudotus oli 4,3 % verrattuna vuoden 2o20 samaan ajankohtaan. Tämä johtui erityisesti verottamattomien tulojen ja valtion yrityksistä saatavien tulojen huomattavasta supistumisesta. Jälkimmäistä öljyn hinnan nousu toisaalta tasoitti. Julkisen sektorin kulut ovat taas tammi-helmikuussa nousseet reaalitermeissä 6,1 % verrattuna vuoden 2020 samaan ajankohtaan. Kuluissa näkyvät erityisesti erilaiset tuet ja varainsiirrot. Silti Meksiko ylläpitää tiukkaa julkisen talouden säästökuuria, joka vaikuttaa negatiivisesti kuluttajien ostovoiman palautumiseen sekä pienyritysten toimintaan, ja samalla hidastaa erityisesti työllisyyden ja kotimarkkinoille suuntautuneiden sektoreiden elpymistä. Meksiko on IMF:n mukaan sitonut 1,3 % BKT:staan talouden elvyttämiseen, kun esim. Brasiliassa sama luku on 6,2 %. Meksikon hallinnon puuttuvia tukia kotitalouksille ja pienyrityksille on voimakkaasti kritisoitu.

Kuluttajien luottamus talouteen on jatkanut tasaista nousuaan huhtikuun 2020 aallonpohjasta, jolloin kuluttajien luottamusarvo Meksikon tilastokeskus INEGI:n mukaan oli 32,4. Maaliskuussa 2021 luottamusarvo oli 40,4.

Meksikossa työttömyys romahti pandemian ensimmäisinä kuukausina: 12 miljoonaa työpaikkaa menetettiin, niistä 10 miljoonaa epävirallisella sektorilla, johon kuuluu yli puolet Meksikon työvoimasta. Työpaikat ovat palautuneet nopeammin dynaamisella epävirallisella sektorilla, jossa on edelleen n. 0,5 miljoonaa työpaikkaa vähemmän verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan. Hitaammin reagoivalla virallisella sektorilla työpaikkoja on edelleen n. 2 miljoonaa vähemmän. Meksikon tilastokeskuksen INEGI:n mukaan työttömyysprosentti oli korkein kesäkuussa 2020: 5,5 % (sisältää vain virallisen sektorin luvut). Sen jälkeen tilanne on tasoittunut niin, että maaliskuussa 2021 virallinen työttömyysprosentti oli 4,4 %. Mahdollisesti pitkäaikaisten työttömyysvaikutusten ennustetaan heikentävän Meksikon pienyritysten tuottavuutta ja kykyä palautua pandemiasta.

Meksikon luottoluokitukset laskivat pandemian myötä ja ovat edelleen heikot: Fitch BBB, S&P BBB ja Moody’s Baa1. Valtion öljy-yhtiön Pemexin luokitus pysyi maaliskuussa matalana BB- (IDR). Pemexin ja Meksikon valtion luokitukset ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, ja koska Pemexin luottoluokituksen alentamisen riski roikkuu jatkuvasti ilmassa, myös maan luottoluokituksen alenemisen riski on olemassa.

Inflaatio on vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ollut nousussa. Banxico nosti inflaatiotavoitteen 3 %:sta 4 %:iin, mutta tuokin tavoite ylitettiin niin helmi- kuin maaliskuussa. Maaliskuussa inflaatio oli 4,67 %. Keskuspankki on pyrkinyt pitämään yllä vakauttavaa raha- ja talouspolitiikkaa esim. laskemalla ohjauskorkoa helmikuussa 2021 4,25 %:sta 4 %:iin, matalimmalle tasolle mitä se on ollut sitten vuoden 2016 puolenvälin. Banxico arvioi, että korkein inflaatio nähdään vuoden toisella neljänneksellä. Se ei kuitenkaan ole muuttanut inflaation keskipitkän ajan ennustetta, vaan odottaa vuoden lopussa inflaation olevan 3,6 %. 

Peson arvo on jatkanut jo viime vuoden puolella nähtyä heilahtelua. USA:n nopeammat kasvuennusteet ovat syventäneet heilahtelua ja heikentäneet peson kurssia. Viime aikoina peson kurssi on kuitenkin ollut nousussa. Huhtikuussa 1 USD: 19,98.

 

Ajankohtaista taloudesta ja politiikasta
 

Tammikuussa 2021 Meksikossa nähtiin koronatartuntojen tähän astiset huippuluvut loppuvuoden juhlapyhien kokoontumisten tuloksena. Kolmasosa maan 32 osavaltiosta oli korkeimmassa rajoitusluokassa, mikä rokotti erityisesti lievään elpymiseen vuoden 2020 lopulla yltänyttä palvelusektoria, jonka osuus BKT:sta on merkittävä (n. 56 % vuonna 2020). Tammi- ja helmikuussa tuotanto supistui palvelusektorin lisäksi maataloudessa, mutta maatalous oli silti tänä aikana korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Koronatilanteen parantuessa ja rajoitteiden lieventyessä maaliskuussa myös palvelusektori piristyi jälleen, mutta hitaasti ja epätasaisesti halki sektorin. Eniten ovat kärsineet ravintola- ja majoitusala sekä taide, virkistys ja viihde. Teollisuustuotanto ja erityisesti vientiin suuntautunut valmistava teollisuus on jatkanut jo viime vuoden jälkipuoliskolla alkanutta tasaista nousuaan. Myös kaivos- ja rakennusteollisuus ovat piristyneet ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Yksi tärkeimmistä vientisektoreista, autoteollisuus, palautui viime vuoden toisella puoliskolla pandemiaa edeltävälle tasolle. Yhdysvaltain kysynnän piristymisestä huolimatta vuoden 2021 alussa autoteollisuuden kasvua kuitenkin jarrutti maailmanlaajuinen mikrosirujen puute. Toimitusketjuongelmien odotetaan kuitenkin hellittävän ja sektorin ennustetaan kasvavan loppuvuonna.

Meksikon turismisektori (n. 9 % maan BKT:sta) romahti vuonna 2020 ja laahaa edelleen, vaikka Meksiko olikin viime vuonna kolmanneksi eniten turisteja vastaanottanut maa maailmassa. Tähän vaikutti se, että Meksiko ei ole sulkenut rajojaan eikä vaatinut negatiivisia covid-todistuksia tai pakkokaranteeneja maahan saavuttaessa. USA taas sulki maarajansa Meksikoon kaikelta ei-välttämättömältä liikenteeltä. Nämä rajoitukset jatkuvat ainakin 21.6.2021 asti. Lentomatkailu on kuitenkin jatkunut tauotta läpi pandemian. Kotimaan matkailussa on nähtävissä piristymisen merkkejä liikkumisrajoitusten väistyessä ja pandemiatilanteen parantuessa turistien suosimilla alueilla. Yhdysvaltalaisturistien määrän odotetaan nousevan vuoden 2021 jälkipuoliskolla, kun rokotukset Yhdysvalloissa ovat edenneet kattamaan lähes koko väestön. Korkea turismikausi kuitenkin ajoittuu vasta joulu-maaliskuulle, joten sektorin tulos jäänee vuoden 2021 osalta latteaksi.

Yleisesti Meksikon vuoden 2021 talousnäkymä on piristynyt, mutta se tulee pitkälti riippumaan pandemiakehityksestä ja tähän vahvasti vaikuttavan kansallisen rokotusohjelman edistymisestä, joka on piristynyt yskivän alun jälkeen. Nyt maassa on käytössä viisi rokotetta ja rokotusvuorossa ovat 50-59 -vuotiaat. Meksiko on ensimmäinen maa Kiinan ulkopuolella, jossa on alettu valmistaa CanSinon rokotetta ja Meksiko kehittää myös omaa Patria-rokotettaan.

Talouskehitykseen vaikuttaa suuresti myös USA:n elpymisestä riippuva vientikehitys. 80 % Meksikon viennistä suuntautuu Yhdysvaltoihin, ja sen arvo on noin kolmasosa Meksikon BKT:sta. USA on Meksikon tärkein ja Meksiko vaihdellen USA:n tärkein tai toiseksi tärkein kauppakumppani. USA:n massiivinen USD 1,9 miljardin elvytyspaketti onkin jo auttanut Meksikon vientisektoreita pääsemään jaloilleen. Vientisektorit johtavat Meksikon talouden kehitystä, palveluiden ja kotimarkkinoihin suuntautuneiden sektoreiden laahatessa perässä ja rajoittaen täten kokonaiskasvua.

Yhdysvaltain elvytystoimet ovat tukeneet myös USA:n meksikolaisten rahalähetysten kasvua. Banxicon mukaan Meksikoon suuntautuneet rahalähetykset ovat niin helmi- kuin maaliskuussa rikkoneet kaikkien aikojen ennätykset. Jo viime vuonna ennätyksiä rikkoneet rahalähetykset ovat vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä nousseet USD 10,6 miljardiin tarkoittaen 13 % kasvua viime vuoden samaan ajankohtaan nähden. Näistä on hyötynyt n. 1,8 miljoonaa meksikolaisperhettä.

Tammikuussa 2021 nimitetty Meksikon uusi talousministeri Tatiana Clouthier jatkaa maan talouden monipuolistamis- ja digitalisointitavoitteita pyrkien kehittämään Meksikon vientisektoreita ja -kohteita vähentääkseen Meksikon talouden riippuvuutta USA:sta ja nostaakseen talouden resilienssiä. Meksikon tavoitteena on myös houkutella maahan lisäinvestointeja erityisesti Pohjois-Amerikasta pandemian synnyttämässä near shoring –aallossa. WTO:n tuoreen 43 maan vertailun mukaan kansainvälisen kaupan kustannukset Meksikossa ovat Kiinaa alhaisemmat, mutta esim. Indonesiaa ja Intiaa korkeammat.

Merkittävänä kasvua rajoittavana tekijänä nähdään Meksikon epävakaa politiikkaympäristö, joka rokottaa niin kuluttajien kuin sijoittajienkin luottamusta. Vuonna 2020 EU-investoinnit Meksikoon putosivat -43,2 % vuoteen 2019 nähden. EU-maista investointien lasku Meksikoon oli merkittävin Suomesta, -145 %. Kun taas esim. Ruotsin investoinnit Meksikoon nousivat pandemiavuonna 193,7 %. Pandemia vahvisti jo vuonna 2019 nähtyä negatiivista trendiä EU:sta Meksikoon suuntautuvissa investoinneissa.

Investointien houkuttamista eivät ole edistäneet investoijissa epäluottamusta herättäneet lakiuudistusaloitteet, erityisesti strategisella energiasektorilla. Keväällä läpi menneitä sähkö- ja hiilivetysektorin lakiuudistuksia on kritisoitu osittain perustuslain takaaman vapaan kilpailun vastaisina sekä ympäristölle, ilmastolle ja kuluttajille vahingollisina. Sähkösektoriuudistuksen odotetaan nostavan sähkön hintaa vahvistamalla jo nyt kapasiteettivaikeuksissa pyristelevän valtionyrityksen CFE:n monopolisasemaa. Tämä puolestaan nostaa edelleen inflaatiota. Alkuvuodesta 2021 lisääntyneet sähkön toimitusongelmat, jotka osittain johtuivat Meksikon ja USA:n raja-alueiden kaasuputkien jäätymisestä nostivat sähkön hintaa huomattavasti jo ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Hallitus on kuitenkin luvannut sähkön ja polttoaineiden kuluttajahintojen kontrollia, mikä tarkoittanee verorahoista katettavia tukia valtionyhtiöille.

Lakiuudistukset ovat myös kyseenalaistaneet Meksikon sitoutumista kansainvälisiin ilmasto- ja kauppasopimuksiin. Ne voivat vaikuttaa myös 1.7.2020 voimaan astuneen Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen UMSCA:n toimeenpanoon ja EU-Meksikon -globaalisopimuksen allekirjoittamiseen. Uusi sopimus poistaa tullimaksut EU:n ja Meksikon välisestä kaupasta, helpottaa tullimenettelyjä ja tehostaa osapuolten välistä sijoitussuojaa. Sopimus on ensimmäinen EU-kauppasopimus, joka sisältää säännökset korruptiota vastaan taistelemisesta.

Meksikossa käydään kesäkuussa 2021 maan historian laajimmat välivaalit parlamentissa, senaatissa ja osavaltiotasolla. Vaalien tuloksella nähdään olevan huomattava vaikutus Meksikon talouden elpymiseen, vaikuttaen esim. suuryritysten investointeihin, jotka ovat tällä hetkellä odottavalla kannalla, erityisesti sähkösektorilla ja energiaintensiivisessä teollisuudessa. Valtapuolue Morenan voittoa ennustetaan, ja viimeisimmissä gallupeissa puolueen johtoasema näyttää vahvalta. 

Monista epävarmuuksista johtuen Meksikon talouden nousua pandemiaa edeltävälle tasolle on ennusteissa myöhäistetty. Banxicon aikaisempi arvioi oli ensi vuoden 2022 aikana, nyt odotukset kohdistuvat vasta vuoteen 2023.