Costa Rica panostaa koulutukseen – mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Costa Rica on tehnyt viime vuosina merkittäviä harppauksia koulutussektorilla ja nykyään lähes jokaisella costaricalaisella on pääsy koulutukseen.

Koulutus on ilmaista ja pakollista kaikille 16 ikävuoteen asti. Costa Rican koulutusjärjestelmä on Latinalaisen Amerikan maiden parhaimpia, mutta puutteita on erityisesti opetuksen laadussa ja ammatillisessa koulutuksessa. Julkisia yliopistoja maassa on viisi ja yksityisiä noin 50.

Costa Rican hallitus on hyvin tietoinen koulutuksen merkityksestä maan kehitykselle, ja Costa Rican perustuslain mukaan maan bkt:sta 8% on käytettävä koulutukseen. Koulutukseen on siis sidottu valtava määrä resursseja, mutta tulokset eivät ole olleet kovin hyvät, ja koulujen runsaasta määrästä huolimatta koulutuksen taso on alhainen.

Kaikista suurin ongelma on koulunkäynnin keskeyttäneiden joukko, joka on kasvanut tasaiseen tahtiin 1980-luvun jälkeen. OECD:n vuoden 2017 raportin mukaan peruskoulun päättäneistä 33 prosenttia ei hallitse kaikkia perustaitoja äidinkielessä, matematiikassa ja luonnontieteissä. Lisäksi 30 prosenttia, eli lähes kolmasosa perusasteen opiskelijoista, on keskeyttänyt opintonsa. 51 prosentilla 25-34-vuotiaista costaricalaisista ei ole toisen asteen koulutusta lainkaan. Määrä on iso verrattuna esimerkiksi OECD-maihin, joissa 25-34-vuotiaista ilman toisen asteen koulutusta on ainoastaan 6 prosenttia.

Tällä hetkellä koulunsa on keskeyttänyt yhteensä noin miljoona costaricalaista, mikä on maan hieman alle viiden miljoonan ihmisen asukaslukuun suhteutettuna paljon. Costa Ricassa, kuten monessa muussakin Latinalaisen Amerikan maassa, ainoastaan yliopisto valmistaa ammattiin. Kiinnostusta onkin nyt panostaa enemmän ammatilliseen koulutukseen akateemisen sijaan. Tämä olisi kustannustehokasta ja voisi vähentää koulutuksen keskeyttäneiden määrää. Lisäksi opetuksen laatua halutaan parantaa.

Erityisesti aikuisopetuksessa ja täydennyskoulutuksessa kaivataan konkreettista yhteistyötä. Tällä hetkellä opintonsa keskeyttäneiden vaihtoehdot eivät ole kovin hyvät eivätkä ne motivoi jatkamaan opintoja. Jos henkilö on esim. jättänyt koulun kesken 8. luokalla ja mennyt töihin, mutta haluaisi nyt suorittaa ylioppilaskokeen, on ainoa vaihtoehto palata sille luokalle, mikä on jäänyt kesken. Koulun jälkeistä kokemusta ei oteta huomioon. Olennaista olisi arvioida koulunsa keskeyttäneiden nykyiset kyvyt ja kohdentaa heille oikeanlaiset täydennys-/jatko-opinnot.

Costa Ricassa on n. 60 000 nicaragualaista pakolaisstatusta hakevaa ihmistä, joten myös suomalaista kotouttamisjärjestelmää kohtaan löytyy mielenkiintoa. Suomi voisi esimerkiksi tarjota nettikoulutusta nicaragualaisille maahanmuuttajille, jotta he voisivat palata kotimaahansa.

Costa Rica hakee OECD-jäsenyyttä, jonka saavuttamiseksi maa tekee kovasti töitä etenkin köyhyyden ja epätasa-arvon vähentämiseksi. Tuottavuuden parantaminen mm. uusia työpaikkoja luomalla, epävirallista sektoria pienentämällä ja talouskasvun tasaisemman jakautumisen varmistamisella on yksi olennaisimmista tavoitteista. Costa Rican epävirallinen sektori on suuri ja etenkin naisten ja nuorten keskuudessa työttömyysluvut ovat korkeat. Vuonna 2018 Costa Rican hallitus nosti englanninkielen opetuksen prioriteetiksi. Tällä odotetaan olevan positiivisia vaikutuksia maan talouteen.

 

Lähteet:

Costa Rica Economic Snapshot(Linkki toiselle web-sivustolle.)
The Costa Rican Educational System(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Education in Costa Rica(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Costa Rica Declares English Teaching A National Priority(Linkki toiselle web-sivustolle.)