Terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen hyväksymistä koskeva hallituksen esitys eduskunnalle


Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen hyväksymisestä. Yleissopimus on ensimmäinen maailmanlaajuinen sopimus, joka edellyttää terrorismin rahoituksen säätämistä rangaistavaksi teoksi.

Terrorismin rahoituksen torjumisesta on viime vuosina tullut yksi kansainvälisen terrorisminvastaisen yhteistyön painopistealueista. Suomi on ratifioinut kymmenen YK:n terrorisminvastaista yleissopimusta. Terrorismin rahoitusta koskeva yleissopimus samoin kuin terrorististen pommi-iskujen vastainen yleissopimus, jota koskeva hallituksen esitys on eduskunnan käsiteltävänä, voitaneen ratifioida ennen syksyä.

Terrorismin rahoituksen vastaisessa yleisopimuksessa määrätään rangaistavaksi laiton ja tahallinen varojen luovuttaminen tai kerääminen siinä tarkoituksessa tai siitä tietoisena, että varat käytetään terrorististen rikosten tekemiseen. Sopimukseen sisältyy niinsanotun luovuta tai tuomitse -periaatteen mukainen määräys, jossa sopimuspuolet sitoutuvat luovuttamaan rikoksesta epäillyn henkilön tai saattamaan teon omien viranomaistensa käsiteltäväksi syytteen nostamista varten. Aikaisempiin terrorismisopimuksiin verrattuna uusia määräyksiä on muun muassa oikeushenkilön rikosvastuusta samoin kuin varojen takavarikoinnista ja terrorismin rahoituksen ehkäisemistä koskevista toimista.

Terrorismin rahoituksen vastainen yleissopimus on uusin YK:n piirissä laadituista kahdestatoista terrorisminvastaisesta yleissopimuksesta, jotka koskevat muun muassa lentoliikenteen ja merenkulun turvallisuutta, panttivankien ottamista, kansainvälistä suojelua nauttiviin henkilöihin kohdistuvia rikoksia ja terroristisia pommi-iskuja. Nämä sopimukset muodostavat oikeudellisten velvoitteiden verkoston, joka kattaa suurimman osan tavanomaisista tai kuviteltavissa olevista terroriteoista.

Terrorismin rahoituksen vastainen yleissopimus kuuluu tähän kokonaisuuteen, mutta se poikkeaa aikaisemmista terrorisminvastaisista sopimuksista siinä, että se ei koske väkivaltaisia tekoja, joiden tarkoituksena on tuottaa vakavia henkilö-tai omaisuusvahinkoja, vaan kohdistuu tällaisten tekojen valmistelussa välttämättömiin varainsiirtoihin. Sopimuksen painopiste on siten aikaisempia YK-sopimuksia selvemmin terroritekojen ennaltaehkäisemisessä.

Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1999, ja se tulee kansainvälisesti voimaan ensi viikon keskiviikkona 10. huhtikuuta. Sopimuksen on allekirjoittanut 132 valtiota.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Marja Lehto, ulkoasiainministeriö, puh: 1341 5726.