Suomen kansalaisen viisumi ja oleskelulupa
Kun matkustat tai muutat ulkomaille, selvitä hyvissä ajoin kohdemaan maahantulomääräykset ja tarvittavat matkustusasiakirjat kyseisen maan viranomaisilta. Suomen ulkoministeriö ei voi antaa ohjeita toisten maiden maahantuloon liittyvistä asioista.
Viisumeista, oleskelu- ja työluvista sekä tullimääräyksistä saat tietoa kohdemaan viranomaiselta. Ole yhteydessä maan edustustoon Suomessa. Jos maalla ei ole edustustoa Suomessa, selvitä missä on lähin edustusto, joka hoitaa Suomen kansalaisten maahantuloasioita kohdemaahan.
Jos asut ulkomailla ja matkustat maahan, johon pääsemiseksi Suomen kansalaiselta vaaditaan viisumi, hae sitä lähimpänä olinpaikkaasi olevasta kohdemaan edustustosta.
Kansainvälisellä ilmakuljetusliitolla (IATA) on verkkosivuillaan käytössä palvelu, josta voit tarkistaa eri maiden viisumi- ja passisäännöksiä.
Suomen ulkoministeriö ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai ajantasaisuudesta.
Milloin tarvitsen oleskelulupaa?
Käytännöt vaihtelevat maittain. Tarkista asia kohdemaan viranomaisilta.
EU-maissa riittää, että rekisteröit yli kolme kuukautta kestävän oleskelusi toisessa EU-maassa paikallisviranomaisille.