Vuosi 2023 Kazakstanissa oli taloudellisesti kasvujohteinen maan yltäen melkein 5 prosentin talouskasvuun. Vuoden 2023 aikana tehtiin uudistuksia, joilla pyritään lisäämään Kazakstanin markkinoiden houkuttelevuutta ulkomaisten yritysten silmissä. Kazakstan panostaa esimerkiksi oikeusvaltiokehitykseen investointien turvaksi, minkä lisäksi maa on tehnyt lupaavia aloitteita korruptionvastaisessa taistelussa. Vuonna 2021 voimaan tullut Kazakstanin uusi ympäristölaki (EcoCode) kiristää saastuttavien voimalaitosten toimintaa koskevia vaatimuksia asteittain. Suomalaisten yritysten ratkaisuilla voidaan tarjota hyviä keinoja edesauttamaan teollisuutta täyttämään uuden lainsäädännön asettamat tavoitteet. Energian ja veden tariffien nostoja on myös odotettavissa lähitulevaisuudessa, kun hallinto pyrkii tekemään niiden hinnoittelusta markkinaperusteisempaa. Tämä tulee nostamaan kysyntää energiatehokkaalle ja vedensäästämisen teknologialle entisestään Kazakstanissa. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa Kazakstan pyrkii tasapainottelemaan pitääkseen yllä hyvät suhteet niin länsimaihin kuin naapurimaihinsa Kiinaan ja Venäjään. EU:n Venäjää vastaan asettamien pakotteiden kiertämisen ehkäiseminen on ollut Kazakstanissa esillä vuoden 2023 aikana. Kazakstan ei salli pakotteiden kiertämistä kauttaan.