Kansanedustaja Kulmala Kirgisiaan paimentolaisten olympialaisiin

Pohjoiskarjalainen kansanedustaja Kari Kulmala (sin.) osallistuu 2.–8. syyskuuta Kirgisiassa pidettäviin paimentolaisten olympialaisiin (World Nomad Games). Kulmala osallistuu kisoissa eteläkorealaiseen Ssireum-painiin, minkä lisäksi hänelle lienee luvassa kunniatehtävä Suomen viisihenkisen joukkueen lipunkantajana. Tapahtuman avajaisseremoniaan osallistuvat myös Suomen suurlähettiläs Kazakstanissa ja Kirgisiassa Mikko Kivikoski yhdessä Suomen Kirgisian kunniakonsulin Anvar Prazdnikovin ja Kirgisian Suomen kunniakonsulin Petri Nummisen kanssa.

”Ssireum on eräänlaista vyöpainia ja ottelut tapahtuvat hiekkapäällysteisellä kentällä. Tämähän on vähän kuin sieltä tultaisiin Suomeen opettamaan pesäpalloa, kun minä menen ottelemaan heidän kansallisurheilussaan”, Kulmala sanoo

Kulmala on kilpaillut painissa yhteensä noin 35 vuotta, joista aktiivisimmat vuodet olivat ennen armeijaikää ja sen jälkeen kuntoilumielessä. Poliisien EM-kilpailuissa parhaat sijoitukset ovat 4. ja 6. sija.

”Veteraanien MM-kisoihin osallistuin viimeksi pari vuotta sitten, jossa pääsin vielä pronssiotteluun saakka. Sen matsin hävisin”, Kulmala kertoo lajitaustastaan.

"Kansanedustajankin on nykyaikana hyvä olla sellaisessa kunnossa, ettei tarvitse jokaista varjoa väistellä.”

Kulmalan hieman tavanomaisuudesta poikkeava kisamatka sai alkunsa viime tammikuussa, kun hän kansanedustajan työssään vieraili Kirgisian parlamentissa.

”Siellä he kertoivat järjestävänsä kolmannet paimentolaisten olympialaiset syyskuussa. Tällöin kerroin, että myös minulla on vahva painitausta. He lupasivat, että parlamentista tulee virallinen kutsu seuraamaan kisoja ja myös osallistumaan.”

Kulmalan ohjelmassa on myös tapaamisia kirgisialaisten kansanedustajien kanssa. Urheilun lisäksi hän toivoo tutustuvansa kirgisialaiseen kulttuuriin sekä paimentolaisiin ja heidän elämäänsä.

”Toivon myös maidemme välisten entisestäänkin hyvien suhteiden vahvistumista. Uskon, että Suomessa ja Kirgisiassa on paljon sellaisia tuotteita, joilla voimme tehdä aktiivisesti kauppaa.”

Paimentolaisten olympialaiset järjestetään Kirgisiassa nyt kolmatta kertaa. Kisajärjestäjien mukaan osanottajia on tulossa 80 maasta yhteensä noin kaksituhatta. Lajeja on ohjelmassa 37. Hurjimmilta näyttävissä lajeissa taituroidaan ja kamppaillaan hevosen selässä, mutta ihan kesyltä ei kuulosta hiekkakenttäpainikaan.

”Todelliset palkinnot eli arvet näkyvät sitten saunassa”, Kulmala naurahtaa.

World Nomad Games –verkkosivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)

kulttuuri