Vaalea iho ja tähtisilmät – Intialaiset etsivät puolisonsa nyt netistä
Kastilla ja etnisyydellä on edelleen tärkeä rooli puolison valinnassa, muistuttaa mumbailainen taiteilija Archana Hande.
”Nuoret intialaiset tahtovat naimisiin, mutta yhä useampi haluaa valita puolisonsa itse vanhempien järjestämän avioliiton sijaan. Tällöin verkkosivustot astuvat peliin”, sanoo mumbailainen taiteilija Archana Hande.
Hän seisoo keskellä pinkkiä huonetta, tilataideteostaan www.arrangeurownmarriage.com. Installaatio on esillä Helsingin taidemuseon näyttelyssä Samaan aikaan Intiassa, joka esittelee Intian nykytaidetta 19 taiteilijan töiden kautta.
Handen teos on ironinen kommentti Intian avioliittomarkkinoihin. Installaatioon kuuluvat hyllyt pursuavat puolison haluttavuutta lisääviä esineitä: irtotakapuolia, parfyymipulloja, viiksiä, autoja. Seinillä on tietoa horoskooppien yhteensopivuudesta, sillä astrologia ohjaa usein puolison valintaa.
Pääosassa on kuitenkin installaation niminen verkkosivusto, jolla voi räätälöidä oman deittiprofiilin – ja unelmiensa puolison. Virtuaalisiipalle voi valita vaikkapa kermanvaalean ihon ja filmitähden silmät.
”Kyberavaruudessa vaihtoehdot tuntuvat rajattomilta, mutta todellisuudessa puolisoa etsivä ei voi tietää, kenen kanssa chattaa. Toinen saattaa olla jo naimisissa tai vaikka prostituoitu”, Hande sanoo.
Vanhempien tuki liitolle tärkeää
Teos sai kimmokkeen taiteilijan perheestä. Handen sukulaiset korostivat, että ovat puhtaita bramiineja, eli ylimmän kastin edustajia, ja että veri on pysynyt puhtaana avioliittoja solmittaessa. Kuinka suvussa sitten voi olla sinisiä ja vihreitä silmiä, Archana Hande ihmetteli.
”Uskon jälkien johtavan Mangaloren alueen portugalilaisiin valloittajiin. Intiassa on kolonialismin takia paljon sekoittunutta verta, josta ei puhuta mutta joka näkyy.”
Handea alkoi kiehtoa, mitä puhtauden, kastin ja etnisyyden käsitteet merkitsevät avioliittomarkkinoilla. Vaikka puhemies onkin nykyään usein virtuaalinen, monet perinteiset käytännöt elävät internetissä.
”Verkossa puolisoa etsivät ovat usein hyvin valikoivia kastin, varallisuuden ja etnisyyden suhteen. Se vain verhotaan sellaisiin ilmaisuihin kuin ’haluaisin puolison, joka laittaa samanlaista ruokaa kuin äitini ja jolla on samanlainen kasvatus kuin minulla’.”
Avioliitto ja näyttävät häät ovat Intiassa yhä statussymboleita. Vanhempien hyväksyntä ja taloudellinen tuki merkitsevät nuorille pareille äärimmäisen paljon, joten harva avioituu esimerkiksi eri uskonnon edustajan kanssa.
Koulutus parantaa naisten oikeuksia
Vaikka Handen sivusto leikittelee avioliittomarkkinoiden ylilyönneillä, sillä on myös käytännöllinen, yleishyödyllinen ulottuvuus: se tarjoaa juristien tarkastamaa tietoa Intian avioliittolaeista, jotka ovat erilaisia Intian lukuisille uskonnollisille ja etnisille ryhmille.
Lainsäädäntö on voimaton esimerkiksi maaseudulla yleisten lapsiavioliittojen suhteen. Lain mukaan nainen voi avioitua 18-vuotiaana, mutta kehitysyhteistyöjärjestö Planin tutkimuksen mukaan joka kahdeksas intialaistyttö menee naimisiin alle 15-vuotiaana. Nämä avioliitot ovat lähes aina sukulaisten järjestämiä.
Usein morsiamen perhe maksaa sulhasen perheelle myötäjäiset. Vaikka sekä kastilaitos että myötäjäisjärjestelmä on kielletty Intian laissa, käytännössä molemmat ovat voimissaan.
”Vielä viime vuosikymmeninä morsiamia on poltettu myötäjäisten takia, ja surmat on verhottu keittiöonnettomuuksiksi. Onneksi yhä useammat naiset kouluttautuvat ja uskaltavat puolustaa itseään. Ero ei ole enää niin suuri häpeä kuin aiemmin.”
Naimaton ja boheemia elämää viettävä Hande sanoo olevansa esimerkki siitä, että intialaiselta naiselta hyväksytään nykyään monenlaisia rooleja, etenkin suurkaupungeissa. Hänen mukaansa miehetkin ovat alkaneet arvostaa naisen itsenäisyyttä ja koulutusta: nykyaikaisen intialaismiehen ihannevaimo on koulutettu – mutta ei liian.
”Jos nainen on filosofian tohtori, naimamahdollisuudet ovat vähissä, koska harva mies tahtoo itseään koulutetumman vaimon. Moni mies haluaa, että vaimo tienaa, mutta odottaa samalla, että tämä huolehtii lapsista ja ruuasta.”
Iida Riekko
Kirjoittaja työskentelee Plan Suomen viestinnässä.
- Samaan aikaan Intiassa -näyttely Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa 29.5. asti. Plan Suomi on näyttelyn yhteistyökumppani.
- Tutustu Archana Handen teokseen: http://www.arrangeurownmarriage.com/