24.4.2023

Algeria: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata erityistä varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot

Noudata valppautta, vältä suuria väkijoukkoja ja pimeällä liikkumista. Seuraa paikallista mediaa.

Ajankohtaista

Tällä hetkellä maassa ei ole koronavirusrajoituksia. Matkustajan on kuitenkin syytä tarkistaa ajankohtainen tilanne Algerian viranomaisilta ennen matkaa.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Konsulisuojeludirektiivi https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015L0637(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Laki matkapalveluyhdistelmistä http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170901(Linkki toiselle web-sivustolle.)

UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yleinen turvallisuustilanne

Algeriassa esiintyy ajoittain poliittisia jännitteitä ja levottomuuksia. Mahdollisten mielenosoitusten aikana ulkona liikkumista tulee välttää ja noudattaa paikallisviranomaisten antamia ohjeita.

Vältettävä tarpeetonta matkustamista raja- ja vuoristoalueilla.

Viranomaiset ovat turvallisuussyistä rajoittaneet yksin matkustamista tietyillä alueilla. Poliisien läsnäolo on näkyvää koko maassa ja turvallisuuteen kiinnitetään huomiota esimerkiksi ajoneuvoja pysäyttämällä ja tarkastamalla. Poliisi pyytää maassa olevia ulkomaalaisia ilmoittautumaan heille, erityisesti jos tarkoituksena on liikkua muuallakin kuin pääkaupungissa.

Algeriaan matkustavia suomalaisia kehotetaan valppauteen ja välttämään suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia. Kannattaa seurata tiedotusvälineitä sekä tutustua myös muiden EU-maiden tarjoamaan matkustustietoon. Maassa vierailevien liikematkailijoiden tulee noudattaa paikallisten kontaktiensa neuvoja turvallisuuden suhteen.

Rikollisuus

Omaisuusrikokset ovat riski Algeriassa matkustaville ulkomaalaisille. Pimeän aikaan ei kannata liikkua yksin ulkona. Suurissa kaupungeissa kannattaa pysytellä pääkaduilla ennen kuin oppii tuntemaan eri kortteleiden turvallisuustilanteet. Erityisesti kapeilla kauppakujilla (Algerissa Kasbahin alue) kuljettaessa arvoesineitä ja koruja ei kannata pitää näkyvillä.

Rikosilmoitukset tehdään paikallispoliisille, jolta pyydetään todistus tapahtuneesta.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Algerian liikennekulttuuri on varsin erilainen suomalaiseen verrattuna. Liikenneonnettomuuksia sattuu paljon. Maan sisällä on turvallisinta käyttää lentokonetta pidemmillä matkoilla.

Luonnonolot

Algeria sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset ovat mahdollisia. Maanjäristyksen sattuessa tulee noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. Seismologian laitoksen sivuilta löytyy tietoa, kuinka toimia maanjäristyksen sattuessa:

https://www2.helsinki.fi/fi/seismologian-instituutti/maanjaristykset/maanjaristykset-maailmalla/ohjeita-matkailijoille(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Terveys

Terveystarkastukset ja muut poikkeusjärjestelyt saattavat aiheuttaa viivästyksiä lentokentillä, raja-asemilla ja matkustettaessa muutenkin. Matkustajia kehotetaan varaamaan matkustamiseen tavanomaista enemmän aikaa.

Länsimaalaisten käyttämiä terveyspalveluita saa Algerissa L'hôpital Mustapha Pacha -sairaalasta sekä Clinique Al Azhar -yksityisklinikalta. Kattavan matkustajavakuutuksen voimassaolo on erittäin tärkeää.

Vatsataudin välttämiseksi hyvä hygienia on tärkeää esim. ruokailun yhteydessä erityisesti kesäkautena. On suositeltavaa juoda pullotettua vettä.

Jos sinulla on sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, tarkista vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Ne löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas" https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/matkailijan-terveysopas(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maailman terveysjärjestö WHO http://www.who.int/en/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Maan lait ja käytännöt

Homoseksuaalisesta kanssakäymisestä voidaan Algeriassa tuomita pitkiin, 3–5 vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin.

Naisten on syytä välttää paljastavaa pukeutumista.

Algeriassa on tiukka huumelaki. Pienenkin annoksen hallussapidosta voidaan tuomita vankeusrangaistukseen.
Alkoholin nauttimista ulkona ei pidetä suotavana.

Sotilas- ja hallintorakennusten kuvaaminen ei ole sallittua.

Maahantulosäännökset

Koronapandemian johdosta matkustusrajoitukset ja karanteenisäädökset voivat muuttua nopeasti, joten on tärkeää seurata ajantasaisia viranomaistiedotteita.

Jos olet Algeriassa ja tarvitset jatkoa viisumille tai oleskeluluvalle, ole yhteydessä olin- tai asuinpaikkasi lupavirastoon (Bureau de la Circulation des Étrangers de la Wilaya).

Lisätietoja antaa Algerian suurlähetystö Helsingissä: http://www.algerianembassy.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.).

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat https://um.fi/passi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yhteystiedot

Algerin-suurlähetystö

10 Rue des Cèdres, El Mouradia
(Rue Abdelkader Azil)
16070 ALGER
ALGERIA
+213 23 527 580

Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti [email protected].