UlkoministeriTuomioja: Kypros-keskustelut jatkuvat

Helsinki, 2.11. (STT)

Ulkoministeri Erkki Tuomioja piti valitettavana, ettei viikonvaihteeksi Helsinkiin kaavaillun Kypros- kokouksen järjestäminen ollut vielä mahdollista. Hän painotti Suomen jatkavan kuitenkin yhteydenpitoa kaikkiin osapuoliin, vaikka asiassa ei päästy toivotulla tavalla eteenpäin ennen keskiviikkona julkistettavaa EU-komission Turkki-raportin julkistamista.

Ratkaisujen löytymiseen on Tuomiojan mukaan vielä aikaa joitakin viikkoja. Tuomioja tapaa jo perjantaina Brysselissä kyproksenturkkilaisen yhteisön johtajan Mehmet Ali Talatin.

Tuomioja muistutti, että Suomi on EU-puheenjohtajakautensa aikana käynyt keskusteluja Turkin jäsenyysneuvottelujen keskeytymättömästä jatkumisesta ja Kyproksen pohjoisosaa koskevan kauppakysymyksen ratkaisusta.

Hän ei halunnut kommentoida näkemyksiä, joiden mukaan neuvottelujen järjestäminen kaatui Turkin nihkeään suhtautumiseen. Eri osapuolten kantoja ei ole hänen mukaansa syytä lähteä arvioimaan, koska kaikkien myötävaikutusta tarvitaan.

Tuomioja tyytyi toteamaan, ettei riittäviä edellytyksiä löytynyt. Hän ei myöskään nähnyt Turkin jäsenyysneuvottelujen ajautuneen vielä umpikujaan.

"Kukaan ei ole halunnut käyttää tilannetta tai näitä ongelmia hyväkseen perustellakseen jäsenyysneuvottelujen katkaisemista."

Kaikki EU-maat ja muut osapuolet ovat Tuomiojan mukaan pitäneet Suomen pyrkimystä tärkeänä ja arvokkaana. Hanketta halutaan edelleen jatkaa. Uuden Kypros-kokouksen koolle kutsuminen on mahdollista, mutta ilman sitäkin on mahdollista päästä ratkaisuihin.

Helsingin-tapaamisen kariutuminen ei Tuomiojan mielestä ole takaisku Suomen välitysesitykselle, koska mahdollisuudet päästä tulokseen ovat koko ajan olleet viidenkymmenen prosentin luokkaa.

Tuomioja sanoi antavansa selvityksen tähänastisista Kypros-keskusteluista vajaan kahden viikon päästä kokoontuvalle EU:n neuvostolle.