Seikkailuita Afroditen saarella - EDUFI-harjoittelijan kokemukset Kyprokselta

Pikkuruisia kyliä, grillilihan tuoksua, vesiputouksia vuorien välissä ja kristallinkirkasta vettä – olet saapunut Kyprokselle.

Pieni saari itäisellä Välimerellä houkuttelee vuosi toisensa jälkeen massoittain turisteja kultaisille rantahiekoilleen. Ayia Napa, Konnos ja Nissi Beach sekä Pafos ovat varmasti tuttuja lomakohteita monelle suomalaiselle. Kirkkaan turkoosina hehkuva vesi hädin tuskin tarjoaa raikastusta helteellä kuumimpina kesäkuukausina, mutta helteen syleillessä lukuisat rannat tulevat kyllä tarpeeseen.

Rantalomakohteen maineestaan huolimatta Kypros on niin paljon muutakin kuin rantakeskuksia ja palaneita nenänpäitä. Olen ollut harjoittelussa Suomen Nikosian suurlähetystössä helmikuusta alkaen, ja olen tänä aikana saanut onnekseni kiertää mitä upeampia kohteita ympäri saarta. Jaan muutaman vinkin, jotta Kyproksen monikerroksinen kauneus näyttäytyisi täydessä kukoistuksessaan jokaisen lomareissulla.

Saarella liikkuminen

Saarella liikkuminen voi olla haastavaa, jos matkakohde on hieman syrjäisemmässä. Kyproksen kaupunkien väliset bussit toimivat hyvin ja niitä kannattaa hyödyntää. Bussit kulkevat ajallaan ja ovat erittäin mukavia sekä viileitä kesähelteillä.

Voi myös olla syytä harkita auton vuokraamista, jotta pääsisi helpommin kiertämään saarta. Kyproksella noudatetaan vasemmanpuolista liikennettä, mikä saattaa aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että siihenkin tottuu nopeasti.

Nähtävyydet

Esimerkiksi Larnakaan pääsee helposti bussilla Nikosiasta, mutta Larnakan suolajärville ja kuuluisalle Hala Sultan Tekke –moskeijalle on hieman vaikeampaa ilman autoa. Tämä kohdeyhdistelmä on erittäin toimiva varsinkin talvikaudella. Talvella, noin marraskuusta maaliskuuhun, Larnakan suolajärvillä voi nähdä majesteettisen flamingoparven odottelemassa talven loppua. Tämä näky on uskomaton, sillä pinkki pilvi saattaa ulottua laajalti koko suolajärven leveydelle.

Larnakan suolajärvien ja Hala Sultan Tekke -moskeijan ympäristöä.

Hala Sultan Tekke –moskeija on lähellä suolajärviä. Kyseinen moskeija on yksi islaminuskon pyhimmistä paikoista ja on kooltaankin erittäin vaikuttava. Perinne kertoo, että moskeija olisi perustettu vuonna 648 paikalle, johon profeetta Muhammedin sukulainen Umm Haram kuoli pudottuaan muulin selästä. Moskeija ympäristöineen näyttää jonkinlaiselta keitaalta, jota ympäröi vihreä nurmi ja korkeat puut. Moskeija on myös saanut erityismaininnan Unescolta uniikkiudestaan.

Hala Sultan Tekke -moskeija.

Kypros tarjoaa myös telttailijoille erinomaisia vaihtoehtoja. Troodos-vuorilla on monta leirintäaluetta, joihin voi vapaasti mennä telttailemaan. Erityisesti suosittelen Platania(Linkki toiselle web-sivustolle.)-nimistä leirintäaluetta Troodoksella, sillä alue on todella metsäinen, kaunis ja tarjoaa viilennystä kuumimpinakin kesäkuukausina. Paras asia Platania-leirintäalueella on kuitenkin lähellä oleva muflonivuohiaitaus(Linkki toiselle web-sivustolle.). Muflonit ovat Kyproksen kansalliseläin ja suuri ylpeyden aihe. Näitä jykeväsarvisia kultaisia otuksia voivat onnekkaat nähdä tietysti vapaanakin, mutta aitauksen sisällä varmasti.

Rantailusta ja erityisesti rantatelttailusta pitäville ehdoton suositukseni on Governor’s Beach(Linkki toiselle web-sivustolle.) Limassolin suunnassa. Rantaa ympäröivät kalkinvalkoiset kiviesiintymät, joiden syvennyksiin voi rauhassa laittaa teltan ja nauttia miltei yksityisen rannan kokemuksesta. Kallioita muistuttavat kivireunukset vaimentavat ympäröivät äänet ja hetken voisikin kuvitella olevansa Castaway-tyyppisessä tilanteessa muina tomhankseina.

Governor's Beach.

Telttailuun tai päiväretkeen soveltuu myös hyvin Kato Pyrgos(Linkki toiselle web-sivustolle.). Kato Pyrgoksella yhdistyvät kivikkoinen rantaviiva ja vuorten tuomat korkeuserot. Täällä voi helposti kierrellä kylää ja nauttia meren antimista, tai pystyttää teltan korkeiden puiden katveeseen telttailualueelle ja nauttia leirintäalueen tunnelmasta. Kato Pyrgos on tunnettu myös persikoistaan, joten kannattaa tarkistaa persikkakauden ajankohta!

Näkymä Kato Pyrgosissa sijaitsevan keskiaikaisen tornin huipulta.

Kato Pyrgoksesta tai Pafoksen suunnilta kannattaa myös ehdottomasti suunnata Polisin tai Latchin suuntaan. Monet matkailijat vaeltavat tänne Afroditen Blue Lagoonin perässä, mutta varteenotettava vaihtoehto pulahtamiseen on myös vieressä oleva Green Lagoon(Linkki toiselle web-sivustolle.), joka on siniseen kaimaansa verrattuna rauhallinen, tyhjä ja smaragdinvihreä. Pafoksen alueella on myös Ávakas-rotko(Linkki toiselle web-sivustolle.), joka on todella kaunis. Jylhät kalliot nousevat tällä luontoalueella tarjoten matkailijoille kiinnostavan vaelluksen. Ávakas-rotkossa voit myös bongata vuoristovuohia – ei vaan tule säikähtää, kun kuulee vuohen karjaisun keskellä rotkoa.

Green Lagoon.
Vuohia seikkailemassa Ávakas-rotkossa.

Ruoka ja juoma

Hyvää ruokaa ja juomaa ei todellakaan tarvitse Kyproksella kauaa etsiä. Halloumijuuston kotimaa tarjoaa uskomattomia makuelämyksiä tuoreista vihanneksista ja hedelmistä tirisevään souvlaki-lihaan ja notkuvien mezze-pöytien antimiin. Välimeren ja Lähi-idän ruokavaikutteet näkyvät ja maistuvat saarella, mutta oma omintakeinen kyproslainen vivahde on kuitenkin aistittavissa.

Mezze on ruokalajitelma, joka koostuu monesta pienemmästä annoksesta ja lopulta muodostaa kokonaisen ruokailukokemuksen. Esimerkiksi rapeaksi paistettuja kalmareita, suolakuoressa grillattua kalaa ja kreikkalaista salaattia voinee odottaa saavansa monessa kalamezze-paikassa. Suositukseni tällaiselle ruokailukokemukselle on Paralimnin alueella toimiva Spartiatis(Linkki toiselle web-sivustolle.)-niminen ravintola, joka tarjoilee erinomaista kalamezzeä.

Nikosian vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, josta saa välimerellistä ja Lähi-idän vaikutteisiin kyllästettyä ruokaa erinomaisella hinta-laatusuhteella. Libanonilaisissa ja syyrialaisissa ravintoloissa on myös todella hyvät kasvismezzevaihtoehdot.

Akuutimpaan nälkään auttavat joka puolella olevat leipomot ja tuttavallisesti kutsutut "paistopistetuotteet". Parhaita pikkusuolaisia vaihtoehtoja ovat halloumi-, pinaatti- ja oliivipiiraset. Myös koupes kannattaa kokeilla - koupa on bulgurjauhokuoressa paistettu "leivonnainen", jonka täytteeksi voi valita yrttistä jauhelihaa tai sieniä.

Nikosiassa on paljon "olohuonemaisia" paikkoja, joissa voi nauttia livemusiikista ja vaikkapa Kyproksen kansallisdrinkistä, brandy sourista. Erityisesti vanhasta kaupungista löytyy niin jazzbaaria, rock-baaria kuin rentoa ja tunnelmallista istuskelupaikkaa.

Hoi Polloi -baari Nikosian vanhassa kaupungissa.

Kaiken kaikkiaan saari yllätti monipuolisuudellaan ja kauneudellaan. "Jokaiselle jotakin" pätee ehdottomasti Kyproksen matkailumahdollisuuksiin. Mukavaa matkaa!

Maria, EDUFI-harjoittelija Nikosiassa 2024