Koronavirusuutiset Kyproksella

Koronapandemian aiheuttamista rajoituksista on luovuttu Kyproksella. Maskin käyttöä saatetaan edelleen edellyttää terveydenhuollon tiloissa kuten sairaaloissa, vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa.

Matkustaminen Kyprokselle

Kyproksen maahantulovaatimuksista löytyy tietoa paikallisen matkailuviranomaisen(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja Kyproksen lentokenttien(Linkki toiselle web-sivustolle.) kotisivuilta.

Suomen edustustot ulkomailla seuraavat alueensa turvallisuustilannetta ja laativat säännöllisesti matkustustiedotteita. Matkustustiedotteissa kerrotaan mm. maan yleisestä turvallisuustilanteesta, varoitetaan rikollisuudesta ja vaarallisista alueista sekä kerrotaan turvallisuusongelmista liikenteeseen, luonnonoloihin sekä matkailijan terveyteen liittyvissä asioissa. Mikäli olette aikeissa matkustaa Kyprokselle, suosittelemme tutustumaan Kyproksen matkustustiedotteeseen.

Noudata paikallisten terveysviranomaisten ohjeita

Kyproksen viranomaiset suosittelevat(Linkki toiselle web-sivustolle.), että koronavirukseen sairastuneet noudattavat karanteenia vähintään 5 päivän ajan tai lääkärin ohjeiden mukaisesti, ja käyttävät maskia vähintään 10 päivän ajan. Kontaktia vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa tulee sairastuneena välttää.

Maskin käyttöä saatetaan edelleen edellyttää terveydenhuollon tiloissa kuten sairaaloissa, vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa.

Matkustus Kyproksen pohjoisosassa

YK:n hallinnoima nk. ”vihreä linja” jakaa Kyproksen kahteen osaan: vuonna 1974 Turkin valloittamaan ja kyproksenturkkilaisten asuttamaan saaren pohjoisosaan sekä kyproksenkreikkalaisten asuttamaan saaren eteläosaan. Vuonna 1983 pohjoisen kyproksenturkkilaisyhteisö julistautui itsenäiseksi ”Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi” (TRNC), jonka ainoastaan Turkki on tunnustanut. Saarella on siten vain yksi hallinto, joka on kansainvälisesti tunnustettu, Kyproksen tasavalta.

EU-kansalaiset voivat ylittää vihreän linjan esittämällä passin tai kuvallisen henkilökortin, ylityspaikkoja on yhdeksän. 

Suurlähetystöllä ei ole viranomaiskontakteja saaren pohjoisosaan ja siksi maahantuloa koskevat viimeisimmät säännöt on syytä tarkistaa suoraan saaren pohjoisosan omista tiedotteista(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Suurlähetystöllä on viranomaiskontaktien puuttuessa rajalliset mahdollisuudet avustaa hätätilaan joutuneita Suomen kansalaisia ns. vihreän linjan pohjoispuolella.

Matkustusilmoitus

Suurlähetystö suosittelee matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tekemistä kaikille matkailijoille ja Kyproksella jo oleville suomalaisille.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen [email protected].

Suurlähetystön ajankohtaisin viestintä löytyy edustuston kotisivuilta ja Facebookista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Kysymyksiä ja vastauksia matkustamisesta ja koronaviruksesta(Linkki toiselle web-sivustolle.) ulkoministeriön verkkosivulla.

Asiointi suurlähetystössä

Asiointi suurlähetystössä edellyttää ajanvarausta. Henkilökohtainen tapaamisaika varataan sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä(Linkki toiselle web-sivustolle.).  Huom! Järjestelmä ei toimi mobiililaitteilla.

Lisätietoa kotisivujemme osiosta yhteystiedot.