Korkeakouluharjoittelijan retkivinkkejä Kyproksella
Hienoja luontokohteita, upeita rantoja, mielenkiintoisia museoita sekä kulttuuritapahtumia – talvikauden seikkailuja Kyproksella

Tätä kirjoittaessani takanani on kolme kuukautta harjoittelua Suomen suurlähetystössä, Nikosiassa. Aika on kulunut kuin siivillä! Vapaa-ajallani olen päässyt tutustumaan Kyprokseen monipuolisesti ja kevät saarella onkin ollut ikimuistoinen. Kypros on tunnettu rantalomakohteistaan, mutta Kyproksella on tarjottavanaan paljon muutakin. Liikenne Kyproksella on vasemmanpuoleista, ja edellä mainitusta syystä auton vuokraaminen ei ole allekirjoittanutta houkutellut. Auto on Kyproksella liikkuessa varmasti kätevin kulkupeli, mutta bussiliikenne on palvellut itseäni varsin hyvin. Kevään edetessä ja ilmojen lämmetessä bussit ovat tosin olleet joka viikonloppu niin täynnä, että jotkut ovat jääneet kyydistä. Itselleni tämä on tapahtunut vasta kerran (koputtaa puuta). Raideliikennettä saarella ei ole.
Välimatkat ovat lyhyitä (saaren pituus päästä päähän on 225 km), joskin huomaan jo tottuneeni kyproslaiseen ajatteluun siitä, että parin tunnin reissu Nikosiasta Pafokselle tuntuu jo melko pitkältä. Nikosiasta on muodostunut itselleni rakas kotikaupunki, ja kysyttäessä nimeäisinkin sen lempikaupungikseni Kyproksella. Nikosia sijaitsee sisämaassa, mutta rantojen sijaan kaupungilla on tarjottavanaan upeita kulttuurielämyksiä, paljon museoita sekä tunnelmallisia ravintoloita. Omia suosikkejani museoista ovat olleet Kyproksen museo, The Leventis Municipal Museum, Byzantine Museum, Shacolas Tower ja A. G. Leventis Gallery.
Yksi lempikohteeni Kyproksella on ollut retkeilyreitti Cavo Grekon kansallispuistossa lähellä Ayia Napaa. Myös Ayia Napan patsaspuisto on näkemisen arvoinen. Itse Ayia Napa on talvikaudella lähes aavekaupunki, joskin pohjoismaisiin turisteihin erikoistunut resortti oli täydessä toiminnassa yhden yön vierailullamme. Vieraillessani monelle suomalaisellekin tutulla Nissi Beachilla tammikuun lopussa, voin vakuuttaa veden olleen lämpötilaltaan jo uintikelpoista!

Toinen suosikki retkeilyreittini upeilla maisemilla löytyy Pissourin kylästä, jossa pääsin vierailemaan Kyproksen ulkoministeriön järjestämällä vapaa-ajan retkellä. Idyllisessä Pissourin kylässä pääsimme myös seuraamaan perinteisten anari- ja halloumijuustojen valmistusta, sekä vierailemaan vapaana liikkuvien hevosten ja hevoskuiskaajan luona!
Yksi kokonainen Kyproksen kaupunki löytyy Unescon maailmanperintölistalta: Pafos. Pafoksella on useita arkeologisia kohteita, hautakammioita, antiikkisia raunioita ja mosaiikkeja. Pafoksen lähellä sijaitsee myös Petra tou Romiou, eli tarujen mukaan Afroditen syntypaikkana tunnettu suuri kivenlohkare. Pafos on tunnettu kesälomakohde, mutta myös talvikaudella vilkas!

Kokemisen arvoinen arkeologinen kohde Kyproksella on Kourion, jossa sijaitse mm. hyvin säilynyt amfiteatteri. Kourionille pääsee helposti Limassolista paikallisbussilla. Vierailin Kourionilla paikallisen pyhäpäivän Vihreän maanantain aikaan, jolloin perheillä on tapana kerääntyä puistoihin ja lennättää leijoja. Kourionin rannalla näimmekin yllätyksekseni satoja leijoja, jotka täyttivät taivaan!
Minulla oli oikeastaan vaikeuksia valita lempikaupunkiani Kyproksella, sillä molemmat saaren suurista kaupungeista, Limassol ja Nikosia ovat viehättäviä omalla tavallaan. Limassolissa yhdistyvät söpö vanha kaupunki sekä pilvenpiirtäjien koristama rantapromenadi. Limassolissa järjestetään maaliskuun alussa Kyproksen suurin karnevaali, joka yllätti minut koollaan. Lisäksi vierailin Limassolissa myöhemmin Limassol Maratonin aikaan osana kannustusjoukkoja. Limassolissa järjestetään siis paljon tapahtumia ja kaupunki on elävä!

Kyproksen vähiten tunnettu alue on varmaankin Troodos-vuoristo ja upeat pienet kylät vuorten rinteillä. Pienen aikaikkunan ajan lumihuippuisella vuorella on myös mahdollista lasketella talvikaudella. Vuorilta löytyy niin upeita luostareita kuin viinitilojakin. Itse pääsin vierailemaan mm. Agroksen ruusutehtaalla, Kykkoksen luostarissa, Omodoksen kylässä sekä aivan Olympos-vuoren huipulla 1952 metrin korkeudessa!

Larnaka on varmasti monelle suomalaiselle ensikosketus Kyprokselle, sillä Larnakassa sijaitsee saaren suurin lentokenttä, jonne saapuu Suomesta kesäkaudella (huhtikuu-marraskuu) useita suoria lentoja viikossa. Larnakassa annan ison suosituksen pyörän vuokraamiselle, sillä sen avulla pääsimme sujuvasti liikkumaan esimerkiksi flamingoistaan kuuluisalta suolajärveltä kaupungin keskustaan ja Finikoudes-rantapromenadille.

Kyproksen upeat rannat, mielenkiintoiset museot, hienot luontokohteet sekä kulttuuritapahtumat ovat yllättäneet positiivisesti, ja voin vilpittömästi suositella Kyprosta lomakohteena myös kesäkauden ulkopuolella!
Viola Ylitalo, Korkeakouluharjoittelija Nikosiassa keväällä 2025