Se taisi olla maaliskuu, kun päätin lähettää työhakemukseni Suomen Nikosian suurlähetystöön. Kypros oli minulle suhteellisen tuntematon paikka, joten jo pelkkä hakemuksen lähettäminen oli pienoinen hyppy tuntemattomaan. Kuukausi myöhemmin sainkin haastattelukutsun, ja päivää myöhemmin sainkin tiedon valinnastani.
Sitten se iski. Olin oikeasti suuntamassa parin kuukauden päästä Kyprokselle. Olikin aika katsoa mitä tiedän tästä mystisestä saaresta. Tiesin, että saari on jaettu kahtia Kyproksen kreikkalaisten ja –turkkilaisten kesken. Osasin paikantaa tämän suositun lomakohteen kartalta. Suunnilleen siihen sitten tietoni loppuivatkin. Luonnollisesti, löysin internetistä muutamia tiedon jyväsiä, kuten presidentin nimen ja tiedon, että Britannialla oli saarella kaksi sotilastukikohta-aluetta. Siinäpä se! Sitten edessä oli nopea asunnonhakuprosessi (tämä oli kohdallani itseasiassa aivan naurettavan helppoa) sekä viimeisten asioiden hoitamista Suomessa. Yksi viimeinen shokki tuli huomatessani, että Nikosian (tasavallan puoleinen) lentokenttä onkin ollut suljettuna 1970- luvulta asti, joten joudun lentämään Larnakaan, josta on noin 40 minuuttia bussilla Nikosiaan!
Ensimmäinen huomio Nikosiasta oli, että ”voi pojat täällä on kuuma!”. Mittari näytti saapuessani noin 37 astetta. En haluaisi olla täällä kesän kuumimpina kuukausina. Toinen huomio oli, että ”onpa täällä paljon vaikutteita Britanniasta”. Esim. lähikauppani on Debenhams (brittitavaratalo), josta saa mm. britti suklaata. Skotlannissa opiskelleelle ja Cadburyn suklaaseen tykästyneelle tämä oli mukava yllätys. Jopa liikennevalot ovat aivan identtisiä kuin Lontoossa! Minun piti asettua nopeasti Nikosiaan, sillä aloitin työt jo seuraavana päivänä.
Itse työ alkoi mukavalla laskulla. Töitä ei annettu paljon ensimmäisellä viikolla, vaan niitä lisättiin pikkuhiljaa. Harjoitteluni loppupuoliskolla olinkin jo hyvin kiireinen. Mielenkiintoisia työtehtäviä riitti hyvin omiin tarpeisiini, ja pääsin vääntämään raportteja mielenkiintoisista aiheista, kuten Kyproksen energiapolitiikasta ja maan tasapainoilusta Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Tehtävät olivat myös sen verran monipuolisia, että en päässyt tylsistymään.
Nikosiassa kävellessä ei voi olla huomaamatta kaupunkia jakavaa YK:n ylläpitämää ns. vihreää linjaa. Sen ylittäessä on kuin astuisi, ei ainoastaan eri maahan, vaan eri maanosaan. Jako näkyy myös maan politiikassa. Esimerkkinä vaikka juuri viimeaikaiset maakaasulöydökset ja niiden hyödyntäminen. Turkki pyrkii estämään kaikki Kyproksen aikeet, enne kuin ratkaisu Kyproksen kysymykseen ollaan löydetty.
Tärkein on kuitenkin vielä käsittelemättä; ihmiset. Kuten tapaan sanoa, vaikka paikka olisi kuinka mahtava, siellä ei viihdy, jos sosiaaliset kontaktit ole kunnossa, ja toisin päin. Kyproksen kohdalla tätä ongelmaa ei ollut. Kaikki täällä tapaani ihmiset olivat todella ystävällisiä, ja lähdenkin kotiin useaa ystävyyssuhdetta rikkaampana.
Mainitsin tekstini alussa, että Kyprokselle päätyminen oli kuin hyppy tuntemattomaan. Mutta uskon tämän tehneen ajastani täällä antoisamman. Minulla ei ollut paljon ennakkokäsityksiä Kyprokselta, joten osasin nauttia ajastani täällä täysin siemauksin. Tästähän matkustelussa on juuri kyse!
Terveisin,
Olli