Naisten äänioikeus täytti 110 vuotta
Eilen tasan 110 vuotta sitten, 1. kesäkuuta 1906, naiset saivat Suomessa täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Tämän uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain myötä sekä naisille että miehille myönnettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, mikä oli kyseisenä aikakautena suorastaan vallankumouksellista. Muutoksen myötä Suomeen perustettiin myös yksikamarinen eduskunta, aiemman säätyihin perustuvan edustusjärjestelmän tilalle. Eduskunnassa juhlittiinkin eilen naisten äänioikeuden 110-vuosijuhlaistunnon merkeissä.
Suotuisa historiallinen hetki
Suomen suuriruhtinaskunta oli vuonna 1906 vielä autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Venäjän Japanin-sodan jälkeiset levottomuudet levisivät pian myös Suomeen, johtaen vuoden 1905 lokakuun suurlakkoon. Venäjän väliaikaisen heikkouden ansiosta keisari taipui myös yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen Suomessa. Historiallinen hetki olikin Suomelle suotuisa tasa-arvon edistämisen kannalta, ja uudistus toteutettiin erityisen nopealla aikataululla.
Kohti poikkeuksellisen edistyksellistä järjestelmää
Myös naisjärjestöt, työväenliikkeet ja raittiusliikkeet olivat olleet aktiivisesti mukana uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain ajamisessa. Naisyhdistys oli perustettu vuonna 1884, ja Naisasialiitto oli erkaantunut siitä omaksi unionikseen vuonna 1892. Tasa-arvoinen äänioikeuskohtelu oli ollut keskeinen tavoite molempien järjestöjen perustamisohjelmissa, mutta tavoitteet olivat koskeneet lähinnä varakkaan naisporvariston vähemmistöä. Tämä johtui siitä, että ajan hengen mukaisesti yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta ei ollut usein osattu edes haaveilla.
Liikkeiden nopeasti laajeneva kannatus johti kuitenkin yhä kunnianhimoisempiin vaatimuksiin, ja työväenpuoleen vuoden 1899 ohjelmassa vaadittiin jo yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta kaikille 21 vuotta täyttäneille. Ensisijainen tavoite oli säätyyn ja varallisuuteen perustuvan järjestelmän purkaminen, ja poliittisen kansalaisuuden myöntäminen naisille oli sen olennainen osa-alue.
Vuonna 1906 kaikille yli 24-vuotiaille naisille ja miehille annettiin siis mahdollisuus asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Vain noin kahdeksalla prosentilla kansalaisista oli ennen uudistusta ollut mahdollisuus äänestää tai asettua ehdolle; kyseiset oikeudet olivat olleet tiukasti varallisuuteen sidottuja. Yhteiskuntaluokkien välillä oli vallinnut syvä sosiaalinen epätasa-arvo, ja äänioikeusuudistuksen myötä aiemmasta säätyedustusjärjestelmästä siirryttiin näin radikaalisti modernimpaan järjestelmään.
Esimerkillisyys sukupuolten välisessä tasa-arvossa
Ensimmäisissä uudistuksen jälkeisissä eduskuntavaaleissa, vuonna 1907, Suomen eduskuntaan valittiin 19 naiskansanedustajaa. Naisten osuus kansanedustajista oli 9,5%. Vuonna 1916 aloittaneessa eduskunnassa jo 24% kansanedustajista oli naisia, mikä oli kansainvälisessäkin mittakaavassa poikkeuksellista. Vaalikaudella 2011-2015 naisten osuus kansanedustajista on ollut historian suurin, 42,5%, eli 85 naiskansanedustajaa.
Eduskunnan eilisessä naisten äänioikeuden 110-vuosijuhlaistunnossa puhemies Maria Lohela totesi Suomen olleen edelläkävijä sukupuolten välisessä tasa-arvossa, ja korosti puheenvuorossaan Suomen yhä omaavan hyvät edellytykset tasa-arvotyön jatkamiseen. Naisten osuus kansanedustajista sekä naisten valitseminen tasavallan tärkeimpiin edustuksellisiin tehtäviin onkin edelleen esimerkillisellä tasolla. Naiskansanedustajat ovat keskittyneet alusta lähtien naisten ja perheiden aseman parantamiseen yhteiskunnassa sekä tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien edistämiseen. Suomi sai ensimmäinen naisministerinsä vuonna 1926 Minna Sillanpään apulaissosiaaliministeriksi nimittämisen myötä.