Kuusi kuukautta Kosovossa – harjoittelijan elämää suurlähetystössä Pristinassa
Vietin Suomen suurlähetystössä Pristinassa kuusi kuukautta EDUFI-harjoittelijana keväällä 2019. Kohteena Kosovo oli minulle vanha tuttava, enkä olisi voinut toivoa parempaa paikkaa suurlähetystöharjoitteluuni.
Pristinaan tulo tuntui minusta kuin palaamiselta vanhan ystävän luokse. Olin ehtinyt asua Pristinassa jo aiemmin kolmisen vuotta sitten, työstäessäni Kosovoon liittyvää graduani ja päästessäni siinä samalla hieman yllättäen harjoitteluun Kosovon EU-toimistolle. Ehkä siis toisin kuin monella muulla harjoittelijalla, minulla ei juurikaan mennyt aikaa kulttuurishokkien läpikäymiseen ja arjen opetteluun uudessa maassa. Pristinan kahvinmakuiseen sykkeeseen solahtaminen oli helppoa, ja pääsin heti keskittymään uuden työni opetteluun. Arki ja vapaa-aika kuluivat nauttien Pristinasta sekä seikkaillen ympäri Kosovoa. Jos jo viime kerralla Kosovoon jäi sydämestäni palanen, niin nyt sinne jäi varmaankin kokonainen lohkare.
Pristinan pieni mutta touhukas lähetystö
Pristinan suurlähetystö on hyvin pieni, meitä on harjoittelija mukaan lukien vain yhdeksän. Omalta osaltani on sanottava, että pienessä, mutta aktiivisessa lähetystössä työskenteleminen on harjoittelijalle oikea lottovoitto; olen päässyt osallistumaan lähes kaikkeen työhön mitä suurlähetystö suinkaan tekee, sekä myös ideoimaan uusia aktiviteetteja. Pienessä lähetystössä harjoittelija saa runsaasti vastuuta. On myös mainittava, että Pristinan suurlähetystö palkittiin kaikista Suomen suurlähetystöistä viihtyisimpänä ja onnellisimpana työyhteisönä. Näin puolen vuoden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että palkinto ei olisi voinut osua oikeammille saajille.
Työpäiväni lähetystössä olivat harvoin tylsiä. Olen päässyt osallistumaan niin korkean tason konferensseihin, vierailuille eri Kosovon kuntiin, sekä tapaamaan valtion johtajia ja muita merkittäviä ja mielenkiintoisia henkilöitä Kosovossa. Päätoimenani on ollut poliittinen raportointi, mutta työtehtäväni saattoivat päivästä riippuen olla lähes mitä vain. Pääsin esimerkiksi järjestämään nuorille suunnattua innovaatiokilpailua, joka oli varmasti lähetystömme kevään suurin työsarka. Lähetystömme strategian keskiössä ovat kosovolaiset nuoret, ja saimmekin tämän kevään aikana paljon tehtyä juuri tämän kilpailun sekä erilaisten tapahtumien myötä.
Mieleenpainuvimpia työtehtäviä on hankala listata, sillä kevään aikana ehti tapahtua niin paljon. Tapasin valtionjohtoa, osallistuin mielenkiintoisiin tapaamisiin, järjestin tapahtumia, pääsin vetämään konfliktinratkaisuroolipeliä nuorille, ja lukuisia muita haastavia ja mielenkiintoisia puuhia. Eniten ehkä jään harjoittelustani silti muistelemaan ihan arkisia asioita, esimerkiksi mainion työporukan kanssa jutustellessa venähtäneitä kahvituokioita ja lähetystön päivittäistä vilskettä.
Kosovolainen elämä maistuu kahvilta, tupakalta ja vuoristoilmalta
Arki Kosovossa on leppoisaa, ja suhteellisen pieneksi pääkaupungiksi Pristinalla on paljon tarjottavaa. Kaupunki on väärällään ravintoloita ja kahviloita (jostain jopa kuulin, että Pristinassa olisi eniten kahviloita per asukas koko maailmassa), ja kesäisin Pristina ja muu Kosovo täyttyy festivaaleista ja konserteista. Halutessaan jokaiselle illalle löytää kyllä tekemistä, ja jos ei löydä, voi aina etsiä aikansa kuluksi uutta suosikkikahvilaa ja nauttia makiato jos toinenkin, tai lähteä Germian luonnonpuistoon hengähtämään kaupungin vilskeestä.
Kosovolainen ruoka on erinomaista, tosin pidemmän päälle hieman raskasta ja lihapitoista kaltaiselleni viherpiipertäjälle. Toisaalta Pristinan uskomattoman laaja ravintolatarjonta pitää huolen siitä, että myös minunlaiseni löytävät yllin kyllin laadukasta ja maistuvaa ruokaa. Ravintoloiden hintataso on suomalaisen silmään hämmentävän edullinen. Kosovosta ei myöskään voi lähteä vierailematta paikallisissa leipomoissa maistaen vastapaistettua burekia tai uskomattoman vaivalloisesti valmistettavaa mutta sitäkin herkullisempaa flijaa.
Kosovossa tuprutellaan nikotiinituotteita ahkerasti. Savunhajuun ja passiiviseen tupakointiin tottuu tahtomattaankin, kun monessa ravintolassa ja kahvilassa sisällä polttamista katsotaan läpi sormien. Tupakka ja kahvi ovat ehkäpä suosituin tapa viettää aikaa pristinalaisittain, ja tavallinen näky Pristinan pääkatua Nene Teresaa kävellessä ovatkin auringonpaisteessa kahvittelevat ja tupakoivat kosovolaiset.
Huolimatta tupakan suurkulutuksesta, tai ehkä sitä kompensoidakseen, kosovolaiset ovat innokkaita vaeltajia. Eikä ihmekään, sillä vuoristojen ympäröimä Kosovo tarjoaa uskomattoman kauniit ja vielä melko koskemattomat puitteet vaeltamiseen. Reittejä myös riittää, ja vaeltamaan voi kesäisin lähteä vaikka joka viikonloppu, eikä kertaakaan tarvitse tallata samaa polkua. Suosittelenkin vahvasti jokaiselle Kosovoa matkakohteena harkitsevalle vaellusretkeä joko Sharrin vuorille itäisessä Kosovossa, tai Rugovan vaikuttavaan kanjoniin Pejëssa.
Arvet paranevat ja katseet ovat tulevaisuudessa
Kosovosta puhuttaessa monille tulee ensimmäisenä mieleen Kosovon sisällissota 20 vuotta sitten etnisten albaanien ja serbien välillä. Kosovon ja Serbian suhde on edelleen kivulias. Sodan arvet tuntuvat ja näkyvät ympäri Kosovoa ripotelluilla muistomerkeillä, ja Kosovon etniset ryhmät elävät edelleen toisistaan erillään. Sodan traumoja on paljon vielä käsittelemättä, ja sota on koskettanut lähes jokaisen kosovolaisen elämää. Huolimatta historian taakasta, moni kosovolainen pyrkii katsomaan eteenpäin. Päivittäinen politiikka ja Kosovon ja Serbian kahdenvälinen nokittelu hankaloittaa kuitenkin monen kosovolaisen elämää edelleen.
Vaikeasta menneisyydestään huolimatta kosovolaiset ovat hyväntuulista ja loputtoman vieraanvaraista väkeä. Yritäpä vaan maksaa oma kahvisi tai illallisesi, jos kosovolainen on kutsunut sinut seurakseen! Tuloksena on todennäköisesti mittava väittely lentävien seteleiden ja kolikoiden siivittämänä. Kosovolaisesta ruokapöydästä ei myöskään tarjottava lopu, varsinkaan vierailta. Kosovolaiset tulevat rohkeasti jutustelemaan ja kyselemään, ja heidän kanssaan on helppo tehdä tuttavuutta. Perhe on kosovolaiselle tärkeä, vanhempiaan arvostetaan ja heistä pidetään hyvää huolta. Tästä soisi myös läntisempienkin maiden ottavan mallia.
Kosovo on Euroopan nuorin valtio ja kärsii myös nuoren valtion ongelmista. Maan hallinto on sekava ja toistuvien korruptio- ja väärinkäytössyytösten alla. Lakien täytäntöönpano on heikkoa. Maassa on paljon yhteiskunnallisia ongelmia, muun muassa julkisten koulujen ja terveydenhuollon taso on alhainen. Työttömyys on maassa korkeaa, mutta harmaa talous kukoistaa. Asiat hoituvat monesti vasta vaikutusvaltaisten suhteiden kautta, ja ilman näitä suhteita jää helposti rannalle. Pakkaa sekoittaa Serbian tunnustamattomuuden sekä hankalan sisäpolitiikan lisäksi suuri määrä kansainvälisiä toimijoita, joilla on kaikilla omat intressinsä Kosovon suhteen. Lisäksi erilaisena kehitysapuna tulevaa rahaa katoaa miljoonia huonosti toimivan systeemin syövereihin, joten kansainvälisillä järjestöillä riittää myös peiliin katsomista oman toimintansa ja vaikutuksensa arvioinnissa. Työtä siis riittää vielä, mutta mielestäni on vaikeuksien läpi tärkeää myös nähdä Kosovo potentiaalisena, kauniina mahdollisuuksien maana, eikä vain ongelmiin hukkuvana entisenä sotatantereena.
En voi olla kirjoittamatta Kosovosta mainitsematta vielä etuoikeutta. Olen etuoikeutettu, että olen voinut tulla ja jäädä Kosovoon. Vielä etuoikeutetumpi olen siinä, että voin milloin vain lähteä Kosovosta ja palata suomalaiseen lintukotooni, jos tie käy muutoin liian kiviseksi. Kosovolaisilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia; Kosovo on ainoa maa Euroopassa, jonka kansalaisilta vaaditaan viisumi EU- ja Schengen -maissa vierailemista varten. Tämä rassaa erityisesti nuoria kosovolaisia, jotka tuntevat itsensä eristetyiksi muiden eurooppalaisten nuorten todellisuudesta. Omasta etuoikeudestaan on tullut kiusallisen tietoiseksi, mutta sen myötä olen myös valmis tekemään yhä enemmän töitä tasa-arvon ja kaikille yhtäläisten mahdollisuuksien takaamisen eteen.
On harjoittelijasta itsestä paljon kiinni, millaiseksi oma harjoittelu muodostuu; jos olet itse aktiivinen ja yritteliäs, sitä enemmän pääset todennäköisesti myös toteuttamaan itseäsi. Oma-aloitteisuutta arvostetaan ja siitä myös palkitaan. Harjoittelu Pristinan suurlähetystössä on opettanut minulle enemmän kuin osasin odottaakaan, ja lähdenkin Kosovosta haikein, mutta päättäväisin mielin kohti uusia haasteita.
Haluan vielä lopuksi kiittää Suomen Pristinan suurlähetystöä tästä harjoittelumahdollisuudesta ja saamistani upeista kokemuksista, sekä Kosovoa, joka ottaa minut lämmöllä vastaan kerta toisensa jälkeen. Faleminderit Kosovë, hvala Kosovo, me näemme vielä!
Tekstin on kirjoittanut Pristinan suurlähetystön korkeakouluharjoittelija Veera Kaarela. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia näkemyksiä.