Hanoin-suurlähetystön lupapalvelut pysyvät toistaiseksi suljettuina

Koronaviruspandemiaa koskevan tilanteen kehittymisen, Suomessa tehtyjen toimenpiteiden sekä kansainvälisessä lentoliikenteessä jatkuvien keskeytyksien johdosta Suomen Hanoin-suurlähetystö ei vielä avaa lupapalveluitansa. Muutoksista tiedotetaan edustuston kotisivuilla.

Suomen Hanoin-suurlähetystö on sulkenut lupapalvelunsa toistaiseksi eikä tällä hetkellä vastaanota tai käsittele tavanomaisia maahantulolupahakemuksia. Oleskelulupahakemuksiin liittyvät tunnistamiset ja haastattelut on myös toistaiseksi keskeytetty. Suomen viisumikeskukset Hanoissa ja Ho Chi Minh Cityssä ovat toistaiseksi kiinni.

Edustusto palvelee Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia konsulipalvelulain mukaisesti. Edustusto palvelee asiakkaita myös passi- ja notaariasioissa sekä esimerkiksi väestörekisteröintejä koskevissa asioissa.

Muutoksista poikkeusjärjestelyyn ilmoitetaan mahdollisimman pian. Asiakkaita kehotetaan seuraamaan edustuston kotisivuja. Asiakkaita pyydetään varautumaan mahdollisiin viiveisiin asiakaspalvelussa.

Maahantulolupiin tai ajanvarauksiin liittyvissä kysymyksissä, ole yhteydessä edustustoon sähköpostitse [email protected]

Lisää tietoa koronavirustilanteesta Suomessa löytyy valtioneuvoston kotisivuilta sekä THL:n kotisivuilta https://thl.fi/en/web/infectious-diseases/what-s-new/coronavirus-covid-19-latest-updates(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisää tietoa tilanteesta opiskelijoille löytyy opetushallituksen Study in Finland-sivustolta: https://www.studyinfinland.fi/news-events/more-8000-new-international-students-admitted(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisää tietoa väestörekisteröinneistä digi- ja väestötietoviraston kotisivuilta: https://dvv.fi/henkiloasiakkaat(Linkki toiselle web-sivustolle.)

​​​​​​​