Esittelyssä suurlähetystön uudet työntekijät Petri ja Ritva

Suomen suurlähetystössä Singaporessa on ollut töissä muutama uusi kasvo jo jonkin aikaa. Petri Hakala on toiminut kansalaispalveluvirkailijana toukokuusta lähtien. Ritva Naumanen aloitti konsulina elokuussa.

”Singapore on erittäin positiivisen agendan paikka. Saan työskennellä tehokkaassa ja toimivassa työyhteisössä, missä keskinäinen arvostus näkyy”, Ritva Naumanen kertoo alkuajan kokemuksistaan.

Ritva vastaa konsulina edustuston kansalaispalveluista, henkilöstöhallinnosta ja taloushallinnosta. Hän on myös edustuston kakkonen, eli hän toimii suurlähettilään sijaisena. Ritva tuli perheensä kanssa Singaporeen Kosovosta, Suomen suurlähetystöstä Pristinasta.

Petri Hakalan työtehtäviin kansalaispalveluvirkailijana kuuluvat asiakaspalvelutehtävät, kuten passit, oleskeluluvat, notaariasiat ja neuvonta. Näiden lisäksi Petri auttaa erilaisissa tukitehtävissä, kuten tietotekniikassa, taloushallinnossa ja tapahtumien järjestelyissä. Petri on asunut Singaporessa vuodesta 2015 lähtien.

”Tapasin nykyisen vaimoni Singaporessa vuonna 2014 ja päätin muuttaa tänne. Ennen suurlähetystöllä työskentelyä tein etätöitä Suomeen Singaporesta käsin.”

Eri kulttuurit, ihmisten ystävällisyys ja ruoka Singaporen parhaita puolia

Ritva kiinnostui Singaporesta ensimmäisen kerran opintojensa kautta, kun hän teki talouden ja markkina-alueen kehityksen seurantaa Aasian markkinoilta. Ritva on myös reppureissannut alueella useampaan otteeseen.

”Singapore oli myös hengähdyspaikkana puolivälissä matkaa, kun olin työkomennuksella Australiassa. Maa ja alueen kulttuuri viehättivät jo silloin, ja päätin että joskus vielä hakeudun tänne töihin.”

"Parasta Singaporessa on ihmisten ystävällisyys, järjestelmällisyys, erinomainen ruoka, tavaroiden saatavuus ja yltäkylläisyys, tehokas julkinen liikenne ja suora lentoyhteys Suomeen", Ritva luettelee.

Ritva kertoo, että maa on turvallinen ja täällä on myös laaja valikoima kansainvälisiä kouluja, jota perheellisten on helppo arvostaa.

"Kaikki eri kulttuurit ja uskonnot ovat keskenään sulassa sovussa, ja täällä on hyvä yleinen harmonia", Petri kertoo Singaporen parhaista puolista.