Ulkoministeri Jari Vilén Atlantti-seuran vuosikokouksessa: Taloudellinen keskinäisriippuvuus takaa transatlanttisten suhteiden jatkuvuuden
EU:n ja Yhdysvaltojen väliset sotilaalliset, kauppapoliittiset ja ympäristökysymyksiä koskevat kiistat ovat saaneet runsaasti huomiota kuluvan vuoden aikana. Vaikka näkemyserot transatlanttisessa poliittisessa ja strategisessa ajattelussa ovat kiistatta lisääntyneet, niin taloudessa Yhdysvaltojen ja EU:n välinen keskinäisriippuvuus sitoo molemmat osapuolet toisiinsa erottamattomasti.
"Transatlanttinen kauppa peräti kaksinkertaistui 1990-luvulla. Vielä voimakkaampaa kehitys on ollut investointien kohdalla: Yhdysvallat on ylivoimaisesti suurin investoija EU:ssa ja EU puolestaan Yhdysvalloissa. Arvioiden mukaan noin 3,5 miljoonaa työpaikkaa Atlantin molemmin puolin on riippuvaisia toisen tekemistä investoinneista. Taloussuhteiden voidaankin katsoa muodostavan transatlanttisten suhteiden jatkuvan ytimen", totesi ulkomaankauppaministeri Jari Vilén puhuessaan Atlantti-seuran vuosikokouksessa.
Vuoden takaisten terrori-iskujen jälkeen tapahtuneet muutokset Yhdysvaltain politiikassa ovat kuitenkin heijastuneet myös kauppaan. Esimerkiksi USA:n esittämät vaatimukset meriliikenteen konttien tarkastamisesta etukäteen lähtösatamissa tai lentomatkustajia koskevien tietojen toimittaminen ovat muodostaneet uusia hidasteita transatlanttiseen kauppaan ja vaihdantaan. Terroristi-iskujen lisäksi IT- ja pörssikuplien puhkeaminen on vähentänyt yritysten riskinottohaluja puolin ja toisin. Tämä on näkynyt myös meillä kotimaassa amerikkalaisyritysten päätettyä siirtää tai harkita kokonaan uudelleen sijoittumista Suomeen.
Transatlanttista talouskeskustelua rasittaa taipumus juuttua kauppakiistoihin, joiden paisuttelu on kuulunut talousmedian suosikkiaiheisiin. USA:n ulkomaanmyyntiyritysten verokohtelu, maataloustuet ja varsinkin terästulleista noussut kohu ovat synnyttäneet julkisuudessa sangen negatiivisen kuvan tämänhetkisestä tilanteesta. Nämä kauppakiistat voidaan kuitenkin nähdä luonnollisina ja lähes väistämättöminä ilmiöinä kahden suuren kauppamahdin välillä.
"On syytä muistaa, että kokonaisuutena riidat koskevat vain erittäin pientä osaa valtavasta 650 miljardin euron tavaroiden ja palveluiden viennin ja tuonnin kokonaissummasta", painotti Vilén.
Erityisesti Yhdysvalloissa lukuisten eri intressipiirien sekä osavaltioiden etujen huomioiminen ja yhteensovittaminen voi johtaa protektionistisiin paineisiin. Jotkut intressipiirit Washingtonissa katsovat NAFTA:n, WTO:n ja kansainvälisen kaupan olevan syypäitä amerikkalaisten työpaikkojen katoamiseen. Sisäpoliitisten paineiden kasvaessa syntyy houkutus siirtää sopeuttamiskustannuksia kauppakumppanien maksettaviksi. Teräs on tästä ilmeisin esimerkki.
EU:n ja USA:n väliset kiistat on pyritty ratkomaan WTO-velvoitteiden mukaisesti ensi sijassa kahdenvälisin kontaktein ja viime kädessä WTO:n riitojenratkaisumenettelyllä.
"Suojatoimien ja rankaisutullien käyttö on ongelmallista mm. niiden hitauden vuoksi. EU:n puolelta on esitetty perusteltuja epäilyjä siitä, että USA käyttää järjestelmän hitautta hyväkseen. Suojatoimistakin päättäminen on vaikea prosessi, sillä niiden kohdalla viidentoista EU-jäsenmaan kaupalliset intressit on sovitettava yhteen samalla varmistaen, ettei listalle tule tuotteita, joiden mukaantulo haittaisi eurooppalaisen teollisuuden toimintaa", totesi Vilén.
Transatlanttisen kauppapolitiikan painopiste on siirtymässä pois tariffeihin ja kiintiöihin liittyvistä kysymyksistä. Tilalle ovat nousseet yhä voimakkaammin yritysten kilpailuetua, kuluttajien turvallisuutta ja ympäristönsuojelua koskevat kysymykset. Yksi keskeinen osa-alue on lainsäädännön tai sen soveltamisen mahdolliset negatiiviset vaikutukset toisen osapuolen alueella.
Lisätietoja:
Erityisavustaja Ukko Metsola, 040 7515 173