Suomi osallistuu Naton CMX17-kriisinhallintaharjoitukseen

Ulkoministeriön tiedote 28.9.2017(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Suomi osallistuu Naton kumppanimaana 4.-11.10. järjestettävään CMX17-kriisinhallintaharjoitukseen (Crisis Management Exercise 2017). CMX on Naton säännöllinen konsultaatio- ja päätöksentekoharjoitus. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen skenaarioon, eikä siihen osallistu joukkoja. Suomi on osallistunut CMX-harjoituksiin vuodesta 1998 lähtien aina silloin, kun harjoitus on ollut kumppanimaana Suomelle avoin. Vuonna 2017 Suomi osallistuu harjoitukseen yhdeksättä kertaa.

Tänä vuonna harjoitukseen osallistuvat Naton jäsenmaiden lisäksi Suomi ja Ruotsi sekä Euroopan unioni. CMX17-harjoitukseen osallistuu Naton päämajan ja strategisen tason sotilasesikuntien lisäksi siviili- ja sotilashenkilökuntaa harjoitukseen osallistuvien maiden Nato-edustustoista ja pääkaupungeista.  Suomesta harjoitukseen osallistuvat mm. ulkoasiainministeriö, puolustusministeriö, pääesikunta sekä Suomen Nato-edustusto Brysselissä. Harjoitus tukee Suomen ja Ruotsin Naton kanssa tehtävää kumppanuusyhteistyötä.

EU järjestää CMX17 –harjoituksen yhteydessä ns. samanaikaisen, koordinoidun harjoituksen nimeltään EU PACE 17. Tämä on osa EU:n ja Naton välisen yhteistyön kehittämistä.