Espoo 550 -yhtä juhlaa, vuoden ympäri

Espoo viettää 550-vuotisjuhliaan vuonna 2008. Myös Espoon seurakunnat viettävät 550-vuotisjuhlavuottaan ja Teknillinen korkeakoulu juhlii 100 vuotta yliopistona. Kaupunki, seurakunnat ja TKK järjestävät kukin omat juhlallisuutensa, mutta juhlavuotta vietetään myös yhteisesti.

Tapiolan kulttuurikeskus © Espoon kaupunki

Kaupunkilaisten viihtyvyyteen ja lähiympäristöön panostetaan koko kaupungin alueella tavallista enemmän.  Vuoden teemana on silta, joka yhdistää Espoon pitkän historian nykyisyyteen sekä sukupolvet ja kulttuurit toisiinsa ajan saatossa.

Juhlavuoden ohjelmatarjonta on monipuolista ja tavoitteena onkin että kaikki espoolaiset - ja muutkin - voivat osallistua juhlavuoden viettoon. Espoo 550 -juhlaviikkoa vietetään 25. - 31.8. ja Espoo-päivää 27.8.2008.

Espoo-päivää vietettiin virallisesti ensimmäistä kertaa Espoon kaupunkina olon 20-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1992. Päiväksi valittiin 27.8. eli päivä, jolloin Espoon kartanon perustamiskirja allekirjoitettiin vuonna 1556. Juhlavuonna erityisen paljon tapahtumia järjestetään elokuun viimeisellä viikolla Espoo-päivän ympärillä.

Lisätietoja
Espoo550(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)